keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kaastinki

Aattelin ny si riipustaa, vaikka olenkis aikas myähäsä, ko se, mistä riipustan oli jo viime vuana. Mu hiras hämäläänen ko olen, taikka pualihämäälen, ko äiti oli kummiski karjalainen, että en si tiärä. Net, ko alko sen Seittämän veljeksen harjotukset täsä tammikuusa ja niistä si onki täsä plokisaki jo kirjuutus ja kuviaki. Mää mittään kuvia, ko olen enempi sanalline ihmine, vaikka vaimo sannooki, ettei miäs mittään, ainakas rakkauren sannaa saa ulos suustans. Eikä mulla mittään kameraaka. Taikka onha mulla puhelimesa, mu en mää o sitä koskaan käyttäny ja se on semmonen vanha ja vanhanaikanenki puhelin, että toimiskos se kamerakkaan. Ruppee meinaan itte puhelinki hiukka sohlaan, vaikka on sillä pitkälti toistakymmentä vuatta saanu soitettua ja vastattuaki, ko joku mulle soittaa.

Mu ny mää öksyin ihas kohta aiheesta, ko viime vuanna, yhtenä lauantain, siina vuaren loppupuolella, mei pirettiin kaastinki. Hiano suuren maailman sana, määki hunteerasin, että pitäskös siittä riipustaa ihan kirjakielellä taikka yleiskielellä ainaski. Mu pääryin si siihen, että mitäs mää itteeni hianommalta yritän, että tällä ny si taaski mennään. Että mitäs se semmonen kaastinki si on? Oltiin pantu piäni ilmotus Vorssan lehteen ja Loimaan lehteen, että mei  tarvitaan lissää väkkee meitin joukkoon. Lissää väkkee tanssaamaan ja laulamaan ja näyttelemmään, että näyttämölle, lissää väkkee orkesterriin soittaan, että monttuun, paitti ettei meillä mittään monttua o taikka on niitä montaki, muttei semmosta soittajille tarkotettua. Ja lissää väkkee kaikkiin muihinki teatterin hommiin, että kentälle. Se ei o kuulkaas piäni urakka se, että ko näyttämöllä lauletaan ja tanssataan ja näytellään ja orkesterikatoksesa soitetaan ja kattomosa istuu ihmisiä, viis taikka viissattaa, sillä ei väliä, mu sillä on, että niille kaikille ko kattomosa annetaan mahrollisuus teatterielämmykseen, semmoseen, misä mikkään ei häiritte keskittymistä itte esitykseen. Että kaikki antaa mahrollisuuret siihen keskittymisseen, ennakkotiarot on saatavilla ja on täsmällisiä ja runsaita ja lisätietoo saa helposti, jos semmosta tarttee, lippujen osto taikka varraus ja osto ja vaikka perruutuski,  se on helppoo ja vaivatonta, parkkitillaa riittää, ko autolla si useimmat ja viitat on kohrallaan ja liikenteenohjaus toimii ja ja teatterialueella saa lippunsa ja käsiohjelmansa ja kahveet ja pullat ja jäätelöt ja karkit ja makkaratki ja mitä niitä si millonki onki, saa noppeesti ja jokseenki jonottamata ja oma paikka kattomosa löytyy helposti ja helpoin reitti sinne kans, ettei tartte kiivetä eres takas, että ihan opastettaan ja vastaanotetaan ja hoiretaan jokkainen kattomoon tulija, nuari taikka vanhempi, oli si köppi taikka rollaattori taikka rullatualiki, hoiretaan koko näytännön ajan ja viä si sen perräänki, että kunnialla kotimatkan alkuun. Semmosta mei koitetaan ja siihen mei tarttetaan aika paljon väkkee. Ja ko sää tiärät tämän elämän menon, ni se tarttee alati uutta väkkee, sentään neljäs vuasikymmen menosa täsäki teatterisa. Että sen tähren tämäki kaastinki!

Meittiä oli sielä kolme, Perttulan koululla, lauantaina aamulla kymmenen aikaan, Teija, Virpi ja mää. Jykäki kävi, kävi järjestämäsä meitille lomakkeet, ko siinä oli si taas käyny nii, että jokkainen aatteli, että ne toiset si varmaan tua ne lomakkeet. Ei tuanu, mu Jykä ne si äkisti järjesti. Vaikka siinä ny si mittään lomaketta kamalasti tarvittu, ko yhteystiarot ne siinä tärkeet ja semmoset ny si vaikka mille lapulle.

Teija ja Virpi toi kahveet ja pullat ja teetäki oli tarjolla ja pillimehua. Siinä kolmistaan miätittiin, että mahtaaks tänne kukkaan tulla, itte saaraan kahveet juara ja pullat syärä ja teet kaataa vaikka viämäriin ja pillimehut viärä teatterin jääkaappiin kevättä orottelleen. Vääräsä oltiin. Mittään ehritty niitä ottaan, ko ovet kävi ja ruvettiin ottaan yhteystiatoja ja jutteleen teatterisa mukana olosta. Teija si otti kuvanki jokkaisesta uuresta teatterilaisesta, niistä ko oli paikalla, muutama ko oli vaan ilmotuksena, että mukana ollaan. Että pari tuntia meni, että humahti, ei hiljasta hetkee. 

Pualentoistakymmentä uutta mukkaan tulijaa! Tuli viä si Loimaan lehden toimittajaki tekkeen juttua kaastinkista. Haastatteli muutamaa mukkaan tulijaa. Että meitillä, täsä Ypäjän Musiikkiteatterisa, meilä voi teatteriura alkaa näinki, suaraan julkisuuresa, oitis lehristön palstoilla.

Oltiin aika ilosia kahrentoista aikaan, ko kaastinki päätty ja juatiin si kahveet itteki.

Ny, ko sää luet tätä ja ko olet tähän asti jaksanu, ni paas hunteerata semmosta, että tää meitin maailma ja meitin kohta satavuatias Suami, ei ne mittään paratiiseja aina ollenkas ole, että arkee ja ankeeta sitä on meilä usseimmilla ihan riittämiin, jos ei liiaksiki. Mää otan tosta kirjakielestä ny yhren sanan ja se on yhteisöllisyys, ei mikkään mitätön, ei yhrentekevä, ei muarollinen taikka muuka lakisääteine taikka ittestäänselvä, vaan elävä, kiehtova, valtaava, salliva, kurinalainen, kasvattava, rakastava, yksilölähtöinen, monipuolinen, aavistamattomia mahdollisuuksia antava – semmoista yhteisöllisyyttä mei täsä meitin Ypäjän Musikkiiteatterisa yritettään kaikille mukanaolijoille tarjota – yhresä! Että jos sää et jo oo mukana (ko mää luulen, että tätä lukkeeki  enimmin mukana olijat), ni hunteeras tulla mukkaan. Taikka kattos vähä ympärilles, että nääkkö niitä, joille mukkaantulo vois olla aiheellista. Vaikka ny oli toi määräajalline kaastinki, mistä täsä kirjotin, ni meilä se on itte asiasa jatkuva ja kaiken aikaa, että meile voi tulla mukkaan koska vaan. Tänki sää luet verkosa meitin sivuilta, ni paas kattoin niiltä sivuilta myäs yhteystiarot. Ne ei ny taira olla sillä otsikolla, vaikka pitäs olla, että sää voit koskas vaan soittaa taikka laittaa sähvöpostin, että halluut tulla mukkaan. Siittä on si multaki kysytty, että kelpaanks mää, että kummoset pääsyvaatimukset? Mää en kirroile, mu ton kysymyksen eresä olis suuri houkutus tehrä niin. Onhan meilä pääsyvaatimus.  Että haluat olla mukana, mukana näyttämöllä, mukana orkesterissa, mukana puvustuksessa, lavastuksessa, kahviossa, markkinoinnissa, lipunmyynnissä, liikenteenohjauksessa, makkaramyynnissä, käsiohjelmakaupassa, järjestyksenvalvonnassa, katsomoavustuksessa, siivouksessa, kahvinkeitossa, hevosten hellittelyssä (makupaloja näillekin esiintyjille), koirien katsannossa (tuore esiintyjien solistiluokka) jne. – mitä kaikkea muuta keksimmekään tulevassa mukana oltavaksi. Haluat olla mukana – tehrä yhresä.
Tunnistan näyttämön ensisijaisen kiehtovuuden (samalla, kun kadotin syntyperäisen murteeni jäljittelyssä pitäytymisen). Se on upea lähtökohta, halu esiintyä, näytellä, tanssia, laulaa, soittaa. Jos noita haluja tunnet, tule mukaan, tule mukaan itsesi mukaisesti, räväkästi esiin itseäsi kokeillen ja kasvaen tai esiin hissukseen, kokeillen ja kasvaen – yhdessä, me teemme sen yhdessä! Ypäjän Musiikkiteatterin – elämyksen katsojalle, elämyksen itsellemme!

Mu ko ei se si synny yksistään sillä näyttämöllä ja orkesterilla, ko se tarttee koko porukan, lavastusrakentamisen, liikenteenohjauksen, markkinoinnin, järjestyksenvalvonnan, kahviopalvelun, tiedotustoiminnan, makkarakaupan, tuotemyynnin, lipunmyynnin, käsiohjelmamyynnin, istuinalustajajakelun, katsomoonohjauksen, rollaattoriparkkauksen, huopajakelun, pyörätuolilykkäyksen, laastareita naarmuihin ja vettä helteestä uupuville, käsivarsia katsomoon ja katsomosta kapuaville - silmää nähdä ja korvaa kuulla, että hoitaa poies semmoset syyt, jokka estää sen katsojan keskittymisen itte esitykseen. Tykkää siittä si taikka ei, mu ei se ainaska tosta ohheispalvelusta o kii.

Mää oon sielä ny aika monta vuatta ollu mukana, en koskaan näyttämöllä enkä orkesterisaka, mu sen voin kyllä sannoo, että sen yhteisöllisyyren voi Ypäjän Mussiikkiteatterisa kokkee noisa kentätehtävissäki, että olla mukana semmosesa, ko on merkitystä, niin ittelle ko muillekki. Tuliki si siittä miäleen muutama muisto. Ko noi Pualustusvoimakki takavuasina mainosti, että tee työtä, jolla on merkitys, ko ne värväs väkkee palvelukseens. Ja kerran, ko juttelin Juicen kans ja kyssyin, aika tyhmästi, ko se oli semmonen sanataituri, että sanos jottain keksimääs, josta oot ylpee, ni se vastas, että kirkon kehotuksena  ”Harrasta harrasta” on aika hyvä. Multa meni si monta kuukautta, ennenkö keksin, että tiäräks, mitä vapaa-ajattelijat vois tohon vastata, että ”Maista maista”. Että hiras pualihäläänen ko olen. Vaikka sopis noi kaikki kylä meittiinki, että tee työtä, jolla on merkitys, harrasta harrasta ja maista maista.

Ja ny mää si taas melkeesti öksyin aihheesta, että tulisikko mukkaan noihin kenttähommiin. Niisä ei meilä o mittään kaastinkia eikä muutaka säihkettä, eikä looriaa, mutta mukavaa on, vaikka kyllähän se välillä kyrsii. Mu ko konventionaalinen katsanto on semmonen, että on se esitys ja si on jottain ohheispalveluja ja ne on kaks eri asiaa ja että se voi olla se esitys aika hyväki, mu ko kahvee oli kylmää ja sitä piti si jonottaaki ja si viälä satoki, että ihan meni pilalle ja oli aika huano esitys, ni meilä Ypäjän Mussiikkiteatterisa on semmonen unelma, että alkaen siittä, ko sää sompaat autos parkkipaikalle ja tallaat siittä si teatterin alueelle, ni siittä alkain sää astut teatterin taikamaailmaan, torellisuutta suurempaan totteen, siihen elämykseen, jonka takia sää oot tullu esitykseen. Se onki si kii meistä kaikista ja meittin tekemisistä taikka tekemättä jättämisistä. Että tulisikko mukkaan semmoseen? Tekemään elämyksiä, kokemaan elämyksiä – yhresä – kattojana si ainaski!

- Lavastemiäs Arto -

lauantai 14. tammikuuta 2017

Veljekset matkaan

Tänään se sitten tapahtui


Siis se, että polkaistiin Seitsemän Veljestä -teos käyntiin ensimmäisten harjoitusten merkeissä.
Paikalla oli kymmenittäin teatterilaisia, uusia ja kokeneempia, joista monen kasvoilla näkyi tuo vanha tuttu ilme ja tunne: odottava jännitys

Tuosta odottavasta jännityksestä siirryttiin saumattomasti innostukseen, joka sitten veikin koko porukan mennessään ja hymyt levisivät ihmisten kasvoille. Päivän ohjelmassa oli paljon asioita, ja vieläpä isoja asioita. No ei siis mitään liian maailmojasyleilevää, mutta pienehkön pitäjän teatterin mittapuulla kuitenkin huomattavia. Esiteltiin työryhmä toisilleen, eli vetovastuussa olevat ihmiset kaikille harrastajille ja toisinpäin. Ja musiikkiteatterissa kun ollaan, melko nopeasti alettiin päästämään erinäisiä ääniä ja herättelemään vartaloa päivän harjoitukseen.
Kas näin aukeaa keho...
...ja keho aukeaa näin.
Kun oltiin tultu vähän tutummiksi ja saatu keho hiukan enemmän hereille, alkoi sitten harjoituksen urheiluosio: Ohjaaja liikutteli näyttelijöitä tilassa mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Kuten allaolevasta kuvasta voi päätellä. Ja ei. Kyseessä ei ole letkajenkka, vaikka saattaa hieman siltä näyttääkin.
Sokea tuhatjalkainen, jota viimeisenä jonossa oleva ohjailee


Kun harrastajilta alkoi liikkuminen ja luottamus toisiin sujumaan luonnollisemmin ja vakaammin, oli aika pureutua itse asiaan: Seitsemään veljekseen.
Teos käytiin lukemalla ja musiikkeja kuuntelemalla läpi, jolloin kaikille muodostui jonkinlainen alustava käsitys tulevan työrupeaman koosta ja tarkoituksesta.

Ohjaaja(etualalla vasemmalla) kuunteli tarkkaavaisesti
kun harrastajat lukivat teosta läpi

Kun teos oli saatu luettua läpi, havahduttiin siihen että hetkinen, kellohan on jo melkein viisi ja on aika lähteä kotiin. Vaikka päivä olikin pitkähkö, näkyi monien lähtevien harrastajien kasvoilla innostus ja päättäväisyys. Huomena jatkuu. Ja hyvä niin.


-Somesetä