Messuilua ja muuta markkinointia

Esityskausi lähestyy huimaa vauhtia ensi-illan koittaessa tätä kirjoittaessani jo seitsemän viikon kuluttua. Paljon on työtä tehtävä ennen sitä. Laulut ja tanssit on kaiveltava muistin lokeroista, lavasteet kunnostettava, roolivaatteet huollettava, kahvilatoiminta järjestettävä ja pääsyliput myytävä – noin nyt muutamia mainitakseni. Ja jotta tämä viimeiseksikin mainittu toteutuisi, on teatteria ja esitystämme markkinoitava.

Markkinointi aloitettiin jo joulukuussa, kun uudistin teatterin kotisivut ja tein uuden esitteen tämän vuoden esityspäivillä. Kasurisen Annelen kanssa olimme niitä jakamassa Hämeenlinnan Verkatehtaalla tammikuun alussa. Sen jälkeen on markkinointitiimissä mm. lähetelty markkinointikirjeitä ja lehdistötiedotteita, uudistettu julisteet ja autotarrat, ylläpidetty blogia ja facebook-sivua, tehty lehtimarkkinointisuunnitelmaa ja lehti-ilmoituksia, sekä teetetty uusi YMT-tuubihuivi.

Yksi markkinointitoimenpiteemme toteutui 12. päivä huhtikuuta, kun teatterimme osallistui Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettäviin Supermessuihin.Kolmekymmenpäinen joukkomme esiintyi pariin otteeseen Kotimaan Matkailumessujen päälavalla. Valmistautuminen messuille jäi hiukan vähänlaiseksi, koska tiivis harjoituskautemme kesän näytöksiä varten on vasta aluillaan. Esiintymisemme meni kuitenkin kaikista alkukankeuksista huolimatta ihan hienosti, ja tunnelma esiintyjien keskuudessa oli iloinen.

Oman jännittävän lisän esiintymiseemme lisäsi normimiehityksen vajavaisuus, eli osan esittämiemme kappaleiden sooloista lauloikin messuilla joku muu kuin mitä teatterin lavalla kesällä nähdään. Virtasen Pekan Tevjen roolia messuilla paikkasi hienosti Mikko Malin, ja Seppo Lukanderin teurastaja Lazar Wolfia Klemelän Samuli. Itse lauloin Kasurisen Riinaa sijaistaen kappaleeseen Puhemies, Puhemies Tevjen vanhimman tyttären Tzeitelin stemman – loistavien laulajien Timosen Mirellan, Anttilan Sinin sekä Mäkirannan Tuulin ja Pihlan kanssa. Hienosti saimme laulun sujumaan harjoitellessamme sitä ensi kertaa yhdessä hetkeä ennen esitystä. Itselläni ei ole juurikaan kokemusta laulamisesta julkisesti yksin tai noin pienessä ryhmässä, saati laulamisesta äänentoiston kanssa. Se aiheuttikin itselleni lisäjännitystä, kun en laulaessani kuullut lainkaan omaa ääntäni. Tottumattomalle laulajalle se onkin aika iso juttu, kun miettii, että laulaako jotain väärää stemmaa vai muuten vain epävireisesti. Ja olihan se jännitys itselläni muutenkin lähes käsin kosketeltavissa… ;)

Hyvää palautetta teatterimme omasta epävarmuudestani huolimatta kuitenkin sai, ja toivon, että esiintymisemme messuilla ei ainakaan toiminut yleisöä karkottavana, vaan sen sijaan innostaa ihmiset Tampereen seudultakin varaamaan lippuja runsain mitoin ja tulemaan kesän alussa meitä katsomaan ja kuulemaan.

- Tanja -

Siistiä olla pitää

Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina teatterilla myös talkoiltiin. Pois turhat rikat, roskat ja roinat sekä talven aikana kertynyt pöly. Mukava on koko porukan taas treenailla, kun paikat ovat kunnossa.

Kaikki kuvat: Arttu Lukander

Terveisiä stemmaharjoituksista

Maaliskuun lopussa kokoonnuttiin teatterille stemmaharjoituksiin mm. musikaalin kuoro-osuuksia harjoittelemaan. Hyvä meno!

Kuvat: Annele Kasurinen

Teatterifrendi kiittää ja kuittaa

Tämä kirjoitus on hautunut pitkään, liiankin pitkään. Tarkoitus oli kirjoittaa jo viime syksynä, mutta se jäi ja jäi. Siispä, vaikka kevät alkaa olla pitkällä ja harjoituskausi täydessä käynnissä ensi kesää varten, palaan silti viime kesään.

Syksyllä 2012 tulin Sari Mäkisen, vanhan konkarin kanssa ensimmäistä kertaa Ypäjän musiikkiteatterin harjoituksiin. Olin käynyt katsomassa sen kesän esityksen, The Boy Friend ja nähnyt mainoksen, että seuraavaksi olisi tulossa Viulunsoittaja katolla. Esitys kiinnosti ja Sari innosti mut lähtemään mukaan (annettiinko paljon vaihtoehtoja, siitä voidaan toki keskustella).

Ensimmäiset harjoitukset menivät ihmetellessä. Väki oli mukavan tuttavallista ja haliväleissä keskenään, mikä halailijalle tuntui tosi kivalta.

Kevät eteni, harjoituksia tuli aina vain tiuhempaan, kunnes oltiin ulkona ja melkein joka päivä yhdessä. Siinä solahti väkisinkin joukkoon. Ohjaaja Hannele oli jännittävästi päättänyt antaa korkealle sopraanolle kerjäläisen, Reb Nachumin roolin, joten äänialaa oli äkkiä laajennettava alarekistereihin (ja luotettava, että ei se sieltä kuulu). Lisäksi siihen nähden, että puhuin varsin vähän, päädyin jotenkin todella moneen kohtaukseen..

Ensi-ilta tuli ja meni, kerjäläisen kengät hajoilivat pikku hiljaa. Joskus niitä väliajalla paikattiin, toisinaan purettiin. Iso kiitos tästä Hannulle, joka jaksoi kiskoa monoista kasan nauloja yhdelläkin väliajalla!

Lopulta koitti viimeinen esitys ja karonkka. Karonkassa valittiin jokavuotinen teatterifrendi ja hämmästykseni oli suuri, kun Iina sanoi minun nimeni äänestyksen voittajana. Minä? Vasta ekaa vuotta oleva noviisi! Kiitoskiitoskiitoskiitos! Itse olette ihania, ihan kaikki!
Halataan kun tavataan!

- Ilona (+ tautinen kananpoika) -

Kevät etenee

Niin on jälleen kalenteri käännetty maaliskuun puolelle ja Ypäjän Musiikkiteatteri alkaa heräilemään pikkuhiljaa talviunilta.

Vaikka näyttämöalueella onkin vielä suhteellisen surullisen näköistä ja harmaata, niin harjoituksissa on täysi tohina päällä kun teatterilaiset kaivelevat viulunsoittajaa muistilokeroistaan. Kuka minkäkinlaisella menestyksellä.

Suurinta iloa tällaisen “vanhan” elämään tuo uutena mukaan tulevien ihmisten ihastuttava hämmästyneisyys, kun Mäkirannan Kari polkaisee harjoitukset käyntiin äänenavauksella ja siirtyy nopealla tempolla musikaalin kappaleisiin.

Ja pianpa ne uudetkin pääsevät jyvälle ja hymyt leviävät heidänkin hetkittäin jopa pelokkaille kasvoilleen. Vaikka on todettava, että Ypäjän Musiikkiteatteriin ei ole aivan yksinkertaista tulla kun “vanhoille” on vuosien saatossa kehittynyt täysin omanlaisensa huumori ja hierarkia.

Harjoitukset kuitenkin etenevät omalla painollaan ja kappaleet alkavat kuulostaa kuoromusiikilta, unohtamatta loistavaa orkesteria, joka soitti taas kuin ei olisi lavalta poistunutkaan.

Kaikki kuvat: Arttu Malin

Vaan onneksi sentään ensi-iltaan on vielä yli kolme kuukautta, sillä työtä riittää aivan varmasti koko kevääksi...

- Arttu -