keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Jännitys hävisi teatterilla

Ajattelin minäkin kirjoittaa blogiin. Minulle kävi samoin kuin eilen tänne kirjoittaneella Helenalla: huomasin ilmoituksen Ypäjäläisessä koelaulutilaisuudesta Perttulan koululla vuoden 2010 teosta varten. Olin jo aikaisemmin käynyt katsomassa Ypäjän Musiikkiteatterissa muutaman esityksen, ja ihmettelin jo silloin, että miksi en ole lähtenyt jo mukaan hommaan. Lopulta sain sen verran rohkeutta, että päätin lähteä mukaan. Päivääkään en ole katunut, päinvastoin!

Olen pienestä asti harrastanut laulamista monin erilaisin tavoin. Monissa kuoroissa ym. olen ollut mukana. Koskaan aikaisemmin en ole ollut teatterissa mukana, sillä olen aina ollut kova jännittämään esiintymistä. Kun lähdin Ypäjän musiikkiteatteriin mukaan, aluksi jännitin aivan älyttömästi. Mutta kun tutustuin porukkaan, niin voin sanoa, että jännitys hävisi vähän kerrallaan kokonaan!

Kiitos teidän kaikkien, kenen kanssa olen ollut näyttämöllä ja muualla.Te olette auttaneet minua monissa eri asioissa. Jos en olisi lähtenyt tähän mukaan ,niin olisin katunut sitä varmasti koko loppuelämäni. Te kaikki olette minulle tosi rakkaita ja läheisiä, olette minulle toinen perhe.

Olen jo haikeana siitä, että pian taas esityskausi on ohi ja loppuu esitykset. Mutta tiedän,että vaikka se tuntuu haikealta, surulliselta jne. niin ei mene kauaa, kun taas olemme yhdessä. Nautitaan viimeisistä esityksistä ja lauantaina vaikka itkettää (tiedän jo, että itken varmasti - ja paljon), niin myös pidetään hauskaa ja nautitaan työmme uurastuksen lopusta!

- Marjo -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti