Kerron hieman niistä ajatuksista, joita teatteritreenit Ypäjällä ovat minussa kirvoittaneet. Ensiksi kuitenkin taustoja.
Olen laulanut pitkään Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuorossa eli TYY:n kuorossa. Se on akateemisissa piireissä 25 vuotta toiminut sekakuoro. Sain tiedon The Boy friend –näytelmästä ja Bobbyn roolista vanhalta kuorotutultani Anna-Maijalta, joka on erään YMT:n aktiivin kummityttö.
Monet kuorolaiset ovat myös teatteri-ihmisiä, sillä näissä harrastuksissa on monia yhteisiä piirteitä. Siksi mielessäni on ollut pitkään, että olisi hauska kokeilla sopivan tilaisuuden tullen näyttelemistä. Ypäjä oli kieltämättä hieman kaukana Turusta päin katsoen, mutta toisaalta olen tottunut kulkemaan pitkiä matkoja. Tämä projekti osui kannaltani oikein hyvään saumaan. Lisätäkynä oli se, että pääsisin hiomaan aerialseja eli akrobaattisia paritanssiliikkeitä. Olen tanssinut jonkin verran swing-tansseja.
Kuten tiedämme, esityksissä kaikki helppous vaatii kovaa treeniä ja spontaanius on tarkan suunnittelun takana. Olinkin varautunut siihen, että asioita joutuisi harjoittelemaan paljon. Projekti ei ole tuottanut yllätystä siinä suhteessa. Toisaalta mukavan porukan kanssa yhteisen päämäärän eteen työskentely on usein niin hauskaa, että se kuittaa ajoittaiset turhautumiset. Kiitos siitä!
Samalla täytyy kuitenkin tunnustaa, että romantiikka ei ole suosikkigenreni. Se on korostetusti naisten viihdettä, jossa prinsessa aina (ja siis vähintään joka kerta!) saa uljaan prinssin (vain yhdenkö?) sekä puoli valtakuntaa, usein jopa enemmän. Romanttisessa komediassa näitä teemoja sitten liioitellaan hieman lisää. Musiikkinäytelmässä myös lauletaan julki sellaisia mietteitä, joita ei yleensä koskaan lausuta ääneen. (Voihan Freud sentään!)
Usein on kuitenkin hauskaa tehdä sellaisia asioita, joita ei itse mielellään katsoisi tai kuuntelisi. Tämä periaate pätee esimerkiksi meille suomalaisille rakkaisiin viinanjuontiin ja karaokelaulantaan. En ollut kuoroon mennessäni koskaan kuunnellut kuoromusiikkia, mutta tästä huolimatta kuorossa laulaminen osoittautui todella mielenkiintoiseksi puuhaksi. Samoin en ollut ennen Ypäjän musiikkiteatterin harjoituksiin tulemista koskaan pukeutunut kukkahattuun ja mekkoon. Saas nähdä kuinka hienoa se sitten kohta onkaan! Sitä odotellessa.
Tässä yhteydessä on toki hyvä muistaa, että ainoa syy, jonka takia muinaiset roomalaiset eivät aikoinaan ryhtyneet valloittamaan pohjoista Eurooppaa oli se, että viileissä olosuhteissa olisi joutunut käyttämään pohjoisten barbaarikansojen suosimia housuja. Housujen käyttäminen oli roomalaisten mielestä niin mautonta että valloitus sai jäädä. Vielä vinkkinä muotitietoisille, että sotilaiden hame tehtiin nahasta ja panssaroitiin metallilevyillä.
1920-luvun Nizza oli jännittävä ja värikäs paikka. Kaupunki kuhisi mielenkiintoisia ihmisiä ja kuka tahansa tavallinen vastaantulija oli luultavasti todellisuudessa aatelinen tai monimiljonääri. Se aika ei enää palaa, mutta onneksi voimme kuitenkin nauttia The Boy friend –näytelmästä.
- Marko alias Bobby -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti