Jää hyvästi Anatevka!

Ei ketään, ei missään. Tyhjä on Tevjen talo. Missä on ristiriidoissaan kamppaileva, mutta yhä jumalalleen puhuva maitomies, missä sanatonta ja sanomatta jäänyttä rakkautta helisevä vaimonsa Golde, missä ihanat tyttärensä, nuo timantit, nuo jalokivet. Hodel ehkä jossain niin hirveän kaukana Siperiassa Perchikin kanssa, Chava ja Fedka ehkä Krakovassa – ehkä – näinä aikoina ei voi olla varma mistään. Tokko ovat Tevje, Golde, Shprintze ja Bielke päässeet Ameriikkaan asti. Missä on ujo räätäli Motel Kamzoil ompelukoneineen, missä urhea vaimonsa Tzeitel? Missä? Tyhjä on teurastajan talo, poissa on palvelijakin. Missä on yksinäinen Lazar Wolf? Tyhjä on kapakka, missä on Mordcha, missä apupoikansa? Missä rabbi ja hänen poikansa? Onko Jente päässyt Jerusalemiin? Ei ketään, ei edes Nachumia. Mitäpä kerjäläinen tyhjässä kylässä. Anatevka on autio!

On juhannus AD 2014. Teatteri on tyhjä, ei ketään katsomossa, ei ketään näyttämöllä. Tevjen talon edustan hiekassa enää vain aavistus Riinan sormien uurroista, jotka jäävät, kun Tzeitel ojentautuu kohtaamaan isänsä armahduksen. Orkesterikatoksen alumiiniovet hohtavat yhä uutuuttaan, mutta ketään ei ole niiden takana, ei mestari Mäksä, eikä muitakaan upeasti soivan orkesterin jäseniä. Kaide Tevjen talon katolla näyttää vankalta, mutta vapisee, kun sitä koskettaa. Vaan eipä sinne enää kiipeä ihana Sini, joka nyt on soittanut sydämiä raastavan raskaasti, mutta enkelinkepeän herkästi Chavana, eikä kiipeä Jessika, joka soittaa ja soi tumman täyteläisesti. 

Pyörön permannolla on soraa, vikkelien jalkojen sinne viemää. Soraa on myös silmissä, mikäs muukaan niitä niin kirveltää. Ja sydän on taas sirpaleina. Vuoden sitä koitin kasata, mutta taas se on paloina, missä lie maailman tuulissa, jossain, missä ovat myös murskaajansa, Riina ja Mirella ja Elli  ja Sini ja Tuuli ja Piitu. On niitä murskaajia muitakin, niitä on viljalti, koko porukka itse asiassa, makkaranmyyjiä myöten, vaan nuo nimeltä mainitut enimmin. Eikä porukasta sovi unohtaa kahvion tätejä, liikenneohjaajia, lipunmyyjiä, järjestyksenvalvojia, kioskinpitäjiä, eikä muitakaan näytösten aikana ahertavia. Jos kohta he eivät ehkä ihan sydämiä särjekään – vaikka mistä sen tietää - niin hyvää mieltä he toimissaan tuottavat ja luovat näyttämön tähdille murskajaisten mahdollisuuksia.

Niin monet vikkelät jalat. Näyttävimmin Sinillä, kun isänsä kieltämä Chava syöksyy pois näyttämöltä suoraan orkesterin sekaan. Katsomosta se näyttää hurjalta, jopa pelottavalta, varsinkin jos huomaa, kuinka viime tipassa katoksen takaovi aukeaa suoraan päin ryntäävän Sinin nenän edestä.

Niin monet taitavat kädet. Anatevkan rakentaneet, sen lapsia liekutelleet, maitokärryjä kiskoneet, tuoppeja nostelleet, ohjia pidelleet, helmoja heilutelleet, noppia heitelleet, ikkunaverhoja asetelleet, kirjoja kantaneet – kädet käsiin tarttuneet ja Anatevkan lauluja laulaneet. Kädet? Kyllä! Ypäjän Musiikkiteatterissa kädetkin laulavat.

Makasiinissa, kaiken sekamelskan keskellä lojuu Askon riipimä ja punaiseksi suihkima koivu. Voi Sari, kuinka sinua kaipasinkaan, kun kuulin, että et enää riehu Frume-Sarahina, oi Henrika, kuinka sinua kaipaankaan, kun et enää raivoa tuossa roolissa. Ja kaipaan Goldea, joka helisee. Tiedän toistavani itseäni, mutta niin minä Monan kuulen. 

Näyttämölle vasemmalta, kapakan sivuitse, vie puolipyöreä lankkusilta. Että voi ihminen kaivata jopa tuhon enteitä. Sillalla kumahtavat Gidonsin kaviot kaiken loppua kaiuttaen. Ja Sergeyn repliikit, kamalassa aitoudessaan ne raastavat sielun silpuksi. 

Tevjen talo on kallistunut, seinät vääntyilleet ja katto vuotaa. Kaatuu vielä mokoma. Kukas sitä enää semmoisessa. Noukin nurkasta sinne unohtuneen valkoisen liinan, kääräisen siihen nyytiksi kaipuun ja haikeuden ja lähden näyttämöltä.

On juhannus AD 1884. Pappilan suolta kuuluu kumma jytke. Koskelan Jussi se siellä vaan juhanneksenaki kuakkii. Meinaakos se koko suan pelloks tehrä? Ei taira sille Jussille si mikkään piäni torppa piisatakka.

Ei ketään, ei missään, ei ehkä enää koskaan. Mutta me muistamme, missä ikinä kuljemmekaan. Jää hyvästi Anatevka! Pitkä matka Pentinkulmalle on alkanut.

- Arto -