torstai 18. helmikuuta 2016

Suosikkimusikaalille uusi ilme

Kun kuulin, että tulevana kesänä Ypäjällä esitetään 'My Fair Lady', olin heti innoissani, sillä kyseinen teos kuuluu ehdottomasti suosikkimusikaaleihini. Teatteriversiota en tosin ole koskaan nähnyt, mutta lapsena katsoin musikaalin pohjalta tehdyn elokuvan niin monta kertaa, että tarina ja sen ihana musiikki ovat tuttuakin tutumpia! Täytyy myöntää, että lapsena elokuvaa katsoessa tuli useaankin otteeseen roolitettua näytelmä Ypäjän musiikkiteatterin näyttelijöillä... Mahtavaa on, että nyt yli 20 vuotta myöhemmin Ypäjän Musiikkiteatteri jaksaa yhä porskuttaa ja lavan täyttävät suureksi osin uudet, innokkaat ja nuoret harrastajat! 

Markkinointiryhmä ryhtyi heti syksyllä toimeen ja ensimmäisenä tehtävänä itselläni oli luoda markkinointikirjeitä varten teokselle logo ja visuaalinen ilme. Siinä vaiheessa ei voinut muuta kuin edetä omien ajatusten mukaan, sillä kenelläkään ei ollut vielä tietoa miten teos tullaan toteuttamaan. Itsellä oli tietynlainen romanttinen mielikuva teoksesta ja halusin tuoda mukaan ripauksen vintagea, joten ensimmäinen versio oli sen mukainen.  

Pian kuitenkin selvisi, että ohjaaja & koreografi Sami O. Vartiaisella oli ajatuksena tehdä 'My Fair Ladysta' uudistettu, pirteä ja vauhdikas tulkinta. Nyt kun teoksen luonne on alkanut muotoutua pidemmälle, on ollut luonnollisesti aika muuttaa myös graafinen ilme lähemmäs lopullista tuotosta. Kukat ovat saaneet jäädä, sillä kaupusteleehan Eliza työkseen kukkia kaupungin kaduilla. Värimaailma on muuttunut kuitenkin jossain määrin sen mukaan, mitä puvustaja Piritta Kämi-Conway on teoksen pukuihinkin suunnitellut. Lopullisiin pian painatettaviin julisteisiin ja esitteisiin tulee yllättäen mukaan myös tulta... tässä tulkinnassa kun kipinät sinkoilevat ja tuli leiskuu! 

Jännityksellä odotan, että pääsen näkemään miten harjoitukset etenevät ja teos saa lopullisen muotonsa. Vaikka lavalle en itse tänäkään vuonna ehtinyt, on ihanaa olla mukana produktiossa luomalla oma näkemys suosikkimusikaalista – visuaalisena ilmeenä teoksen markkinointimateriaaleissa.



Tanja Altti
markkinointiryhmäläinen, graafinen suunnittelija ja yhdistyksen sihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti