Aattelin ny si riipustaa, vaikka olenkis aikas myähäsä, ko
se, mistä riipustan oli jo viime vuana. Mu hiras hämäläänen ko olen, taikka
pualihämäälen, ko äiti oli kummiski karjalainen, että en si tiärä. Net, ko alko
sen Seittämän veljeksen harjotukset täsä tammikuusa ja niistä si onki täsä
plokisaki jo kirjuutus ja kuviaki. Mää mittään kuvia, ko olen enempi sanalline
ihmine, vaikka vaimo sannooki, ettei miäs mittään, ainakas rakkauren sannaa saa
ulos suustans. Eikä mulla mittään kameraaka. Taikka onha mulla puhelimesa, mu
en mää o sitä koskaan käyttäny ja se on semmonen vanha ja vanhanaikanenki
puhelin, että toimiskos se kamerakkaan. Ruppee meinaan itte puhelinki hiukka
sohlaan, vaikka on sillä pitkälti toistakymmentä vuatta saanu soitettua ja
vastattuaki, ko joku mulle soittaa.
Mu ny mää öksyin ihas kohta aiheesta, ko viime vuanna,
yhtenä lauantain, siina vuaren loppupuolella, mei pirettiin kaastinki. Hiano
suuren maailman sana, määki hunteerasin, että pitäskös siittä riipustaa ihan
kirjakielellä taikka yleiskielellä ainaski. Mu pääryin si siihen, että mitäs
mää itteeni hianommalta yritän, että tällä ny si taaski mennään. Että mitäs se
semmonen kaastinki si on? Oltiin pantu piäni ilmotus Vorssan lehteen ja Loimaan
lehteen, että mei tarvitaan lissää
väkkee meitin joukkoon. Lissää väkkee tanssaamaan ja laulamaan ja
näyttelemmään, että näyttämölle, lissää väkkee orkesterriin soittaan, että
monttuun, paitti ettei meillä mittään monttua o taikka on niitä montaki, muttei
semmosta soittajille tarkotettua. Ja lissää väkkee kaikkiin muihinki teatterin
hommiin, että kentälle. Se ei o kuulkaas piäni urakka se, että ko näyttämöllä
lauletaan ja tanssataan ja näytellään ja orkesterikatoksesa soitetaan ja
kattomosa istuu ihmisiä, viis taikka viissattaa, sillä ei väliä, mu sillä on,
että niille kaikille ko kattomosa annetaan mahrollisuus teatterielämmykseen,
semmoseen, misä mikkään ei häiritte keskittymistä itte esitykseen. Että kaikki
antaa mahrollisuuret siihen keskittymisseen, ennakkotiarot on saatavilla ja on
täsmällisiä ja runsaita ja lisätietoo saa helposti, jos semmosta tarttee,
lippujen osto taikka varraus ja osto ja vaikka perruutuski, se on helppoo ja vaivatonta, parkkitillaa
riittää, ko autolla si useimmat ja viitat on kohrallaan ja liikenteenohjaus
toimii ja ja teatterialueella saa lippunsa ja käsiohjelmansa ja kahveet ja
pullat ja jäätelöt ja karkit ja makkaratki ja mitä niitä si millonki onki, saa
noppeesti ja jokseenki jonottamata ja oma paikka kattomosa löytyy helposti ja
helpoin reitti sinne kans, ettei tartte kiivetä eres takas, että ihan
opastettaan ja vastaanotetaan ja hoiretaan jokkainen kattomoon tulija, nuari
taikka vanhempi, oli si köppi taikka rollaattori taikka rullatualiki, hoiretaan
koko näytännön ajan ja viä si sen perräänki, että kunnialla kotimatkan alkuun.
Semmosta mei koitetaan ja siihen mei tarttetaan aika paljon väkkee. Ja ko sää
tiärät tämän elämän menon, ni se tarttee alati uutta väkkee, sentään neljäs
vuasikymmen menosa täsäki teatterisa. Että sen tähren tämäki kaastinki!
Meittiä oli sielä kolme, Perttulan koululla, lauantaina
aamulla kymmenen aikaan, Teija, Virpi ja mää. Jykäki kävi, kävi järjestämäsä
meitille lomakkeet, ko siinä oli si taas käyny nii, että jokkainen aatteli,
että ne toiset si varmaan tua ne lomakkeet. Ei tuanu, mu Jykä ne si äkisti
järjesti. Vaikka siinä ny si mittään lomaketta kamalasti tarvittu, ko
yhteystiarot ne siinä tärkeet ja semmoset ny si vaikka mille lapulle.
Teija ja Virpi toi kahveet ja pullat ja teetäki oli tarjolla
ja pillimehua. Siinä kolmistaan miätittiin, että mahtaaks tänne kukkaan tulla,
itte saaraan kahveet juara ja pullat syärä ja teet kaataa vaikka viämäriin ja
pillimehut viärä teatterin jääkaappiin kevättä orottelleen. Vääräsä oltiin.
Mittään ehritty niitä ottaan, ko ovet kävi ja ruvettiin ottaan yhteystiatoja ja
jutteleen teatterisa mukana olosta. Teija si otti kuvanki jokkaisesta uuresta
teatterilaisesta, niistä ko oli paikalla, muutama ko oli vaan ilmotuksena, että
mukana ollaan. Että pari tuntia meni, että humahti, ei hiljasta hetkee.
Pualentoistakymmentä uutta mukkaan tulijaa! Tuli viä si Loimaan lehden
toimittajaki tekkeen juttua kaastinkista. Haastatteli muutamaa mukkaan tulijaa.
Että meitillä, täsä Ypäjän Musiikkiteatterisa, meilä voi teatteriura alkaa
näinki, suaraan julkisuuresa, oitis lehristön palstoilla.
Oltiin aika ilosia kahrentoista aikaan, ko kaastinki päätty
ja juatiin si kahveet itteki.
Ny, ko sää luet tätä ja ko olet tähän asti jaksanu, ni paas hunteerata
semmosta, että tää meitin maailma ja meitin kohta satavuatias Suami, ei ne
mittään paratiiseja aina ollenkas ole, että arkee ja ankeeta sitä on meilä
usseimmilla ihan riittämiin, jos ei liiaksiki. Mää otan tosta kirjakielestä ny
yhren sanan ja se on yhteisöllisyys,
ei mikkään mitätön, ei yhrentekevä, ei muarollinen taikka muuka lakisääteine
taikka ittestäänselvä, vaan elävä, kiehtova, valtaava, salliva, kurinalainen,
kasvattava, rakastava, yksilölähtöinen, monipuolinen, aavistamattomia mahdollisuuksia
antava – semmoista yhteisöllisyyttä mei täsä meitin Ypäjän Musikkiiteatterisa
yritettään kaikille mukanaolijoille tarjota – yhresä! Että jos sää et jo oo
mukana (ko mää luulen, että tätä lukkeeki
enimmin mukana olijat), ni hunteeras tulla mukkaan. Taikka kattos vähä
ympärilles, että nääkkö niitä, joille mukkaantulo vois olla aiheellista. Vaikka
ny oli toi määräajalline kaastinki, mistä täsä kirjotin, ni meilä se on itte
asiasa jatkuva ja kaiken aikaa, että meile voi tulla mukkaan koska vaan. Tänki
sää luet verkosa meitin sivuilta, ni paas kattoin niiltä sivuilta myäs yhteystiarot.
Ne ei ny taira olla sillä otsikolla, vaikka pitäs olla, että sää voit koskas
vaan soittaa taikka laittaa sähvöpostin, että halluut tulla mukkaan. Siittä on
si multaki kysytty, että kelpaanks mää, että kummoset pääsyvaatimukset? Mää en
kirroile, mu ton kysymyksen eresä olis suuri houkutus tehrä niin. Onhan meilä
pääsyvaatimus. Että haluat olla mukana,
mukana näyttämöllä, mukana orkesterissa, mukana puvustuksessa, lavastuksessa,
kahviossa, markkinoinnissa, lipunmyynnissä, liikenteenohjauksessa, makkaramyynnissä,
käsiohjelmakaupassa, järjestyksenvalvonnassa, katsomoavustuksessa,
siivouksessa, kahvinkeitossa, hevosten hellittelyssä (makupaloja näillekin
esiintyjille), koirien katsannossa (tuore esiintyjien solistiluokka) jne. –
mitä kaikkea muuta keksimmekään tulevassa mukana oltavaksi. Haluat olla mukana
– tehrä yhresä.
Tunnistan näyttämön ensisijaisen kiehtovuuden (samalla, kun
kadotin syntyperäisen murteeni jäljittelyssä pitäytymisen). Se on upea
lähtökohta, halu esiintyä, näytellä, tanssia, laulaa, soittaa. Jos noita haluja
tunnet, tule mukaan, tule mukaan itsesi mukaisesti, räväkästi esiin itseäsi
kokeillen ja kasvaen tai esiin hissukseen, kokeillen ja kasvaen – yhdessä, me
teemme sen yhdessä! Ypäjän Musiikkiteatterin – elämyksen katsojalle, elämyksen
itsellemme!
Mu ko ei se si synny yksistään sillä näyttämöllä ja
orkesterilla, ko se tarttee koko porukan, lavastusrakentamisen, liikenteenohjauksen,
markkinoinnin, järjestyksenvalvonnan, kahviopalvelun, tiedotustoiminnan, makkarakaupan,
tuotemyynnin, lipunmyynnin, käsiohjelmamyynnin, istuinalustajajakelun,
katsomoonohjauksen, rollaattoriparkkauksen, huopajakelun, pyörätuolilykkäyksen,
laastareita naarmuihin ja vettä helteestä uupuville, käsivarsia katsomoon ja
katsomosta kapuaville - silmää nähdä ja korvaa kuulla, että hoitaa poies
semmoset syyt, jokka estää sen katsojan keskittymisen itte esitykseen. Tykkää
siittä si taikka ei, mu ei se ainaska tosta ohheispalvelusta o kii.
Mää oon sielä ny aika monta vuatta ollu mukana, en koskaan
näyttämöllä enkä orkesterisaka, mu sen voin kyllä sannoo, että sen
yhteisöllisyyren voi Ypäjän Mussiikkiteatterisa kokkee noisa kentätehtävissäki,
että olla mukana semmosesa, ko on merkitystä, niin ittelle ko muillekki. Tuliki
si siittä miäleen muutama muisto. Ko noi Pualustusvoimakki takavuasina
mainosti, että tee työtä, jolla on merkitys, ko ne värväs väkkee palvelukseens.
Ja kerran, ko juttelin Juicen kans ja kyssyin, aika tyhmästi, ko se oli
semmonen sanataituri, että sanos jottain keksimääs, josta oot ylpee, ni se vastas,
että kirkon kehotuksena ”Harrasta
harrasta” on aika hyvä. Multa meni si monta kuukautta, ennenkö keksin, että
tiäräks, mitä vapaa-ajattelijat vois tohon vastata, että ”Maista maista”. Että
hiras pualihäläänen ko olen. Vaikka sopis noi kaikki kylä meittiinki, että tee
työtä, jolla on merkitys, harrasta harrasta ja maista maista.
Ja ny mää si taas melkeesti öksyin aihheesta, että tulisikko
mukkaan noihin kenttähommiin. Niisä ei meilä o mittään kaastinkia eikä muutaka
säihkettä, eikä looriaa, mutta mukavaa on, vaikka kyllähän se välillä kyrsii.
Mu ko konventionaalinen katsanto on semmonen, että on se esitys ja si on
jottain ohheispalveluja ja ne on kaks eri asiaa ja että se voi olla se esitys
aika hyväki, mu ko kahvee oli kylmää ja sitä piti si jonottaaki ja si viälä satoki,
että ihan meni pilalle ja oli aika huano esitys, ni meilä Ypäjän
Mussiikkiteatterisa on semmonen unelma, että alkaen siittä, ko sää sompaat
autos parkkipaikalle ja tallaat siittä si teatterin alueelle, ni siittä alkain
sää astut teatterin taikamaailmaan, torellisuutta suurempaan totteen, siihen
elämykseen, jonka takia sää oot tullu esitykseen. Se onki si kii meistä
kaikista ja meittin tekemisistä taikka tekemättä jättämisistä. Että tulisikko
mukkaan semmoseen? Tekemään elämyksiä, kokemaan elämyksiä – yhresä – kattojana
si ainaski!
- Lavastemiäs Arto -
