maanantai 8. kesäkuuta 2015

Valoa Pentinkulmalle

Viime viikon tiistaina se taas alkoi. Aamulla lähdimme ennen kahdeksaa liikkeelle kohti Ypäjää mukanamme suuri määrä lamppuja ja kaapeleita, liittimiä ja himmentimiä. Autoon ahtautui myös kolme miestä.

Teatterille päästyämme aloitimme valojen asentamisen polttimoiden testaamisella ja nostimen siirrolla lavalle. Valmistavien toimenpiteiden jälkeen oli aika käydä varsinaiseen työhön. Kaksikymmentäkahdeksan lamppua piti saada ripustettua ja kytkettyä pitkin katsomorakenteita ennen illan harjoituksen alkua. Työ sujui kohtuullisella nopeudella ja kaikki saatiin tehtyä juuri ennen kuin taiteilijat saapuivat harjoitukseen. Suuntaaminen jäi toiseen kertaan, koska aloimme olla jo hieman väsyneitä ja seuraavana päivänä oli taas aikainen herätys.



Suuntauspäiväksi valikoitui perjantai. Tai pitäisi kai sanoa suuntausyöksi, sillä eipä lamppujen suuntaaminen kovin hyvin onnistu auringon paistaessa. Ohjaaja jäi itsekin paikalle seuraamaan suuntausta ja pyytämään valoa eri paikkoihin, jotta koko teos saataisiin poimittua valoilla vaikka olisi hämärämpääkin.

Muutama tunti siinä vierähti, mutta saimme kuin saimmekin lamput suunnattua ja näyttämön valaistua tyydyttävällä tasaisuudella aina Koskelasta Kivivuoren ja pappilan kautta Hennalaan. Aamuyöllä teatterilta lähtiessämme olimme kohtalaisen tyytyväisiä työmme tuloksiin ja lupasimme soitella puolin ja toisin jos jotakin ongelmaa valojen kanssa ilmenisi. Suurin harmituksenaiheemme oli se, ettei valoista olisi juuri hyötyä esitysten ajoittuessa aikaisiin kesä-heinäkuun iltoihin ja iltapäiviin.




Seuraavan kerran valomiehet saapuvat työhanskoineen ja peräkärryineen teatterille esityskauden lopussa purkamaan ne samat lamput ja johtometrit pois seuraavia käyttökohteita odottamaan.

Sitä ennen saamme kuitenkin nauttia parrasvaloista häiriöittä. Tulkaa tekin katsomaan kuinka valojemme käy taistelussa aurinkoa vastaan...


Kaikki kuvat: Arttu Malin
 - Arttu -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti