sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Tekijät Esityksen Takana 6: Teija Hämäläinen

Tekijät Esityksen Takana 6
Teija Hämäläinen


          Hämäläisen Teija on ollut musiikkiteatterin vakiokasvoja liittymisestään vuonna 2002 saakka, eikä nykyään enää teatterilla sellaista treeni/talkoopäivää ole, ettei Teijaa jostain löytäisi. Teatterin ulkopuolella Teijan löytää päiväkodilta töistä, metsistä ja pelloilta lintuja bongaamasta, konserteista, sienestämästä tai kotipihasta puuhailemasta. Jos ulos ei vaan voi mennä niin hän järjestelee postimerkki ja -korttikokoelmaansa.

          Tänä vuonna Teijan tehtäviin kuuluu kuorolaisuuden lisäksi johtokunnan jäsenyys ja johtokunnan sisällä hänen vastuualueeseensa kuuluu puvusto, rahasto ja huolto. Ja ilman varsinaista nimitystä tehtävään, hän keittelee kahvia ja hakee kaupasta särvintä harjoitusten ja talkoiden yhteydessä että muut saisivat tarvimaansa energiaa pitkien päivien aikana.

          Varsinaista koulutusta Teijalla ei musiikkiteatterin tekemiseen ole, mutta paljonpa sitä ehtii yli kymmenessä vuodessa oppia. Hänen piti vain lähteä yhdeksi vuodeksi laulamaan alttoa Sammon Tarina -oopperassa, mutta kuten monelle muullekin, Teijallekin kävi vanhanaikaisesti eikä hän osannutkaan lopettaa vuoden kohdalla. Muu esiintymiskokemus koostuu Teijalla kuorokonserteista ja keikoista.

          Tärkeimpänä asiana teatterissa Teija pitää iloa, ilon kautta tekemistä ja yhteiseen hiileen puhaltamista. Ja onhan hän iloa harrastuksestaan saanutkin: On ollut aitoa tilannekomiikkaa, kun hallitsemattomat luojanluomat ottavat oman tilansa lavalla. Muutamina esimerkkeinä teatterikissa vuonna 2006, hevosten taipumus kakkia näyttämölle ja pääskysten pesäntekopuuhat orkesterikatoksessa. Myös vallitsevat sääolot saattavat aiheuttaa hauskoja tilanteita. Ypäjän ihmeeksikin nimetty ominaisuus on se, kuinka näyttelijöiden hymyt leviävät aina vain leveämmiksi kun sade näyttämöllä yltyy. 

          Vaikeimmaksi asiaksi teatterin tekemisessä Teija nimeää kovaa ja korkealta laulamisen, mikä onkin melko universaali ongelma musikaalinäyttelijöiden keskuudessa. Myöskin Isoäiti Tzeitelin roolin tekeminen aiheutti hänelle päänvaivaa. Esityskausien ulkopuolella vaikeinta Teijalle on ollut työkalujen käytön oppiminen, mutta nykyään hänellä pysyy kädessä sahan ja vasaran lisäksi moni muukin tuiki tärkeä työkalu.

          Suurin yllätys Ypäjän Musiikkiteatterissa Teijalle on ollut harrastajien erilaisuus ja tuon erilaisuuden kanssa pärjääminen ja toisten hyväksyntä. Kuinka niinkin monenkirjava joukko löytää yhteisen sävelen ja yhdessätekemisen meiningin joka vuosi aina uudelleen ja uudelleen. Tulevaisuudessa Teija toivoo jatkavansa harrastusta ja tekevänsä vielä pieniä rooleja. Kesää ajatellen hänen odotuksensa ovat yleisölähtöiset: Teija toivoo yleisön löytävän teoksesta itseään koskettavaa sisältöä. Hän myös toivoo, että katsomon selkänojat kestävät käyttöä ja toimivat mukavuuden lisäämiseksi. Olihan hän itsekin niitä tekemässä.

          Ypäjän Musiikkiteatterin versio My Fair Lady -musikaalista kannattaa Teijan mielestä tulla katsomaan monestakin syystä: Lavastus on hieno, puvustus on upea ja värien käyttö puvuissa on jälleen kerran näkemyksellistä. Teoksessa itsessään on myös ehkä enemmän huumoria kuin muissa versioissa, josta suuri vastuu lankeaa pääroolikolmikon harteille.

           Teatterista kiinnostuneille Teija lähettäisi sellaiset terveiset, että rohkeasti mukaan vaan. “Kun määkin täällä pärjään, niin kyllä pärjäätte tekin.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti