Tekijät Esityksen Takana 11: Tuike Oja

Tekijät Esityksen Takana 11
Tuike Oja

Tuike lähti mukaan Ypäjän Musiikkiteatteriin syksyllä 2014, kun Täällä Pohjantähden Alla -teoksen harjoitukset alkoivat. Ensimmäinen kosketus Ypäjän Musiikkiteatteriin hänellä oli kuitenkin jo vuonna 2010 Titanic-musikaalin katsomossa ja sen jälkeen hän kävi katsomassa niin Boyfriendin kuin Viulunsoittajankin kunnes lopulta Lukanderin perhe sai hänet houkuteltua mukaan.

Teatteria Tuike on tehnyt jo pidempään. Hänen uransa alkoi Forssan pienestä teatterikoulusta ja jatkui alueen eri teattereissa. Nyt jo kahdeksan vuotta teatteria tehnyt Tuike on tänä vuonna päässyt hakemaan uudenlaista lähestymistä näyttelemiseen, sillä yksi hänen tämänvuotisista roolihahmoistaan on hetkittäin olemassa vain muutaman muun hahmon mielikuvituksessa.

Teatterin ulkopuolella Tuiken aika kuluu lukio-opiskelijan arjen tehtävissä ja muissa teattereissa esiintymisessä. Alueen muissakin teattereissa on samoja ihmisiä esiintymässä kuin Ypäjällä, joten missään ei olo tunnu täysin vieraalta. Tuiken mielestä yksi tärkeimpiä asioita teatterin tekemisessä onkin juuri porukan tiiviys ja yhteisen tekemisen kautta muodostuva sisäpiirihuumori.

Toistaiseksi eniten päänvaivaa ovat Tuikelle aiheuttaneet laulut ja koreografiat, jotka ovat hetkittäin nopeita ja tarkkoja. Jopa siinä määrin että pieninkin virhe käden asennossa näkyy kauas.
Kun hän kuuli viime vuoden teoksen treeneissä ensimmäisen kerran että joutuisi kävelemään metrin korkeudella kanssanäyttelijöiden käsien päällä, Tuike repesi nauruun. Senverran hullulta ajatus kuulosti lievästi korkeanpaikankammoisen näyttelijättären korvissa.

Yllättävimpänä asiana teatterin tekemisessä Tuike pitää ehdottomasti fyysisyyttä. Tavallisen ihmisen mielestä näytteleminen on vain edestakaisin tepastelua ja puhumista, mutta erityisesti musiikkiteatterinäytteleminen on varsin rankkaa tansseineen ja lauluineen. Tämänvuotisessa produktiossa on vieläpä melko vauhdikkaita kohtauksia ja kuitenkaan ei saisi liikaa hengästyä että laulukin kuuluu ja pysyy puhtaana. Vaan eiköhän niistäkin selvitä työryhmän hauskan ja kannustavan ilmapiirin tukemina.

Tulevaisuudessa Tuike aikoo jatkaa teatterin tekemistä niin paljon kuin vain ehtii ja jaksaa ja mahdollisesti opiskella alaa lukion jälkeen. Lähemmän tähtäimen odotukset hänellä ovat varsin maltilliset: Jos kesällä olisi edes suhteellisen lämmintä, katsomoissa tyhjiä paikkoja vain harvassa ja väliajalla hyvät tarjoilut.

Kun Tuikelta kysyy mihin yleisö kiinnittää huomionsa teoksessa, hän vastaa että tuoreuteen. Teosta on uudistettu kovalla kädellä ja nähtävää ja kuultavaa riittää varmasti niillekin jotka jo tuntevat tarinan. Nuoremmallekin väelle löytyy kiinnostavia asioita, vaikkei tarinaa tuntisikaan.

Teatterin tekemisestä kiinnostuneita Tuike rohkaisee lähtemään mukaan ja katsomaan olisiko näytteleminen juuri se oma juttu.

Kohtaus sieltä, toinen täältä

Tämä kevät on ollut uskomattoman lämmin ja aurinkoinen. Mutta mikä kumma siinä on, että aina, kun minä käyn teatterilla, sataa vettä. Lienee siis kaikkien kaikkiaan hyvä juttu, että käyn siellä melko harvoin.

Mutta oli sää mikä tahansa, teatterilla harjoitellaan! Harjoitusten seuraaminen on kivaa ja mielenkiintoista, lähes koukuttavaa. On hauskaa nähdä kohtaus sieltä ja toinen täältä ja seurata miten My Fair Lady kasvaa kokonaiseksi, vetovoimakseksi teokseksi.

Tässä himan tunnelmapaloja tältä illalta ja viikon takaa. Ja kyllä, yksi tämän kesän tähdistä on koira. Ja kyllä, hevosia on luvassa tänäkin vuonna!

- Iina -

 

 

 

 

  

Kaikki kuvat: Iina Wahström

Tekijät Esityksen Takana 10: Hannu Petäjoki

Tekijät Esityksen Takana 10
Hannu Petäjoki

          Seuraavana esittelyvuorossa oleva Hannu Petäjoki lienee ainoa, joka toistaiseksi on saanut Ypäjän Musiikkiteatterilta elinikäisen kunniatehtävänimityksen. Hannu nimittäin nimitettiin viime vuoden keväällä Ypäjän Musiikkiteatterin Näyttämömestariksi aiempien ansioidensa vuoksi. Ja se ansioluettelo on pitkä.

          Hannu liittyi Ypäjän Musiikkiteatteriin vuoden 1990 syksyllä, kun silloinen musiikinjohtaja Riikka Jaakkola pyysi häntä mukaan. Ensimmäisenä lavastetyönään Hannu mainitsee Viulunsoittaja Katolla -musikaalia varten haetut nokkosturpeet Pikkasen Markun kanssa vuoden 1991 kesällä. Sittemmin Hannun osuus ja työtehtävät lavasteiden parissa ovat kasvaneet melkoisen suuriksi. Häneltä on menty kysymään jos ei ole keksitty tapaa tehdä jotakin tai saada jotakin tapahtumaan oikealla tavalla oikeaan aikaan. Sound of Music -musikaalin alppien maalaus, linnun ampuminen hatusta Annie Mestariampujassa, ja Titanicin höyrykone, näin muutamia mainitakseni, ovat olleet Hannun ajatustyön tulosta. Siksipä hän ehkä onkin saanut teatterilla lisänimen Pelle Peloton.

          Vaan tekeehän Hannu toki muutakin kuin vain keksii ja rakentaa. Aivan viime vuosiin asti hänet nähtiin myös lavalla näyttelemässä, mutta oma terveydentila ja omaishoitajana toimiminen vievät niin paljon aikaa ja energiaa ettei hän enää jaksaisi lavasteiden rakentamisen ohella vielä näytelläkin. Omaishoitajan arjen lisäksi Hannu on viimeiset vuodet ollut Lounais-Hämeen Parkinson kerhon puheenjohtaja ja aktiivinen museoautoharrastaja erityisenä kiinnostuksen kohteenaan Opelit. Teatterillakin hän tekee kaikenlaista: Myy käsiohjelmia, auttaa väliaikakahviossa tarvittaessa, juoksee huolehtimassa paikkojen kunnosta ja opastaa ihmisiä oikeisiin suuntiin. Hannun motto onkin melko osuva: “Mää en oo ihan huono missään.”

          Tärkeimmäksi asiaksi teatterin tekemisessä Hannu nimeää nuorison ohjaamisen ja kouluttamisen esiintymisvarmoiksi, avoimiksi ja ystävällisiksi. Niistä taidoista on heille hyötyä myös työmarkkinoilla, eivätkä teatterilla opitut tavat ole pahitteeksi siviilielämässäkään. Nuorisoa saisi vain Hannun mielestä olla enemmän mukana ja ihan vaikka lavasterakennushommissa asti. Kyllä siellä vanhat ukot tarvittaessa neuvoo vaikka kädestä pitäen, jos pelkää ettei osaa jotakin hommaa. Ja muutamat asiat on eristetty niihin erikoistuneille miehille.

          Tähänastisista teoksista raskainpana Hannu pitää Viulunsoittaja Katolla -musikaalin tekemistä vuonna 2013, kun piti rakentaa massiiviset lavasteet ja vielä jaksaa harjoitukset päälle. Päivät venyivät hurjimmillaan 18 tuntia pitkiksi ja lavasteporukassa mukanaolevilta näyttelijöiltä alkoi vyöt olemaan jo niin lyhyellä että piti tehdä lisää reikiä lähes viikottain. Toiseksi työläin projekti oli katsomon katteen rakentaminen.

          Yleisön Hannu uskoo kiinnittävän huomionsa lavasteiden suureellisuuteen ja esiintyvän joukon kokoon. Joskin myös solistista voimaa teoksesta löytyy vähintäänkin riittävissä määrin. Joukkokohtaukset ja orkesterin saumaton sointi ovat kuitenkin ne tekijät, joista teatterimme tunnetaan ja niitä ihmetellään. Hannu kertoi muutamien puolituttujen ihmetelleen, että: “Miten ne kaikki voi olla niin hyviä laulajia?”. Hannu oli vain naurahtanut ja todennut ettei meillä vähempään tyydytä.

          Teosta Hannu suosittelisi aivan kaikille. Myös niille, jotka erheellisesti kuvittelevat että kun ovat nähneet yhden My Fair Ladyn ovat nähneet kaikki. Teatterista tai teatteriin liittyvistä tehtävistä kiinnostuneille hän lähettäisi sellaiset terveiset että tänne vaan äkkiä oppia saamaan. Täällä koulutetaan kyllä tehtävään kuin tehtävään.

          Tulevaisuudesta kysyttäessä Hannu on hetken hiljaa ja toteaa sitten että tuskinpa tässä enää ensi vuonna mukana heilutaan, kun harrasteajoneuvo jää heitteille näin keväisin juuri kun sitä pitäisi laittaa ajokuntoon kesäksi. Alkavalta kesältä hän odottaakin ehkä eniten Opelin rattiin pääsemistä, mutta sehän koittaa vasta heinäkuussa kun My Fair Lady on ohi.

Tekijät Esityksen Takana 9: Ilona Rauhala

Tekijät Esityksen Takana 9
Ilona Rauhala

          Ilona lähti Ypäjän Musiikkiteatteriin mukaan lähinnä siksi että Mäkisen Sari ilmoitti hänelle että hän tulisi mukaan. Toinen syy mukaanlähtöön oli Viulunsoittaja Katolla, jonka harjoitukset olivat alkamassa. Elettiin siis syksyä 2012. Tuosta hetkestä on nyt reilu kolme vuotta aikaa ja tässä välissä Ilona on ehtinyt olla miespuolinen kerjäläinen, venäläinen sotilas ja Elina Kivivuori(sittemmin Koskela). Tälle kesälle hänelle annettiin taloudenhoitaja rouva Pearcen rooli. Rooli on täysin poikkeava aiempiin nähden, mutta Ilona löytää itsestään ja rouva Pearcestakin yhtäläisyyksiä.

          Moni teatterilainenkin tuntee Ilonan Iluna, samoin kuin suuri osa hänen ystävistään. Kotiväki kuitenkin kutsuu häntä toisinaan Kersaksi, mikä on kuulemma Keuruun seudulla ihan normaalia. Teatterin ulkopuolella Ilu on kielentutkija ja Saamen ja Suomalaisugrilaisten kielten lehtori Helsingin Yliopistossa, eli yleisön edessä puhuminen on hänelle tuttua. Luentojen lisäksi Ilonan esiintymishistoriasta löytyy laulamista niin yksin, bändien kanssa kuin kuorossakin.

          Oppia esiintymiseen Ilona on hakenut klassisen laulun tunneilta, joilla hän on käynyt yli kymmenen vuotta, ja Ypäjän Musiikkiteatterin tarjoamilta kursseilta. Vaikeimpina asioina teatterin tekemisessä Ilona pitää vuorosanojen oppimista ja myöntää heti perään että ehkä koordinaatiokykyä olisi syytä kehittää. Mutta vaikka hän epäonnistuisikin harjoituskaudella jossakin, hän vain toteaa: “Kohti ääretöntä ja sen yli.” ja jatkaa harjoittelua. Tärkeimpänä asiana näyttelemisessä Ilona pitää omasta siviiliroolista eristäytymistä ja jonkin toisen ihmisen elämän elämistä.

          Hauskin teatterimuisto löytyy Viulunsoittajasta, jossa hänen esittämänsä kerjäläinen heitettiin kapakasta ulos. Ulkona kun ollaan, sattui toisinaan satamaan siinäkin kohtaa ja siellä Ilona sitten istui vesilätäkössä kaatosateessa kengänpohjat eri suuntiin repsottaen. Yllättävintä teatterin tekemisessä on Ilonan mielestä ollut hahmoihin uppoutumisen helppous, kaikki hänen roolinsa ovat olleet täysin erilaisia, mikä on johtanut siihen että välillä on ollut helppoa, välillä rankkaa ja välillä molempia samaan aikaan.

          Tulevaisuuden tavoitteet näyttelijänä ovat Ilonalla vielä hieman hämärän peitossa oman työn epävarmuustekijöistä johtuen, mutta hän haluaisi jatkaa teatterin tekemistä hamaan tulevaisuuteen ja haastaa itseään niin näyttelijänä kuin laulajanakin. Kesältä hän odottaa hauskaa tekemistä, koska hänen roolinsa on hauskuudessaan päätön. Toisaalta hieman lämpimämmät ilmat olisivat Ilonan mieleen. Vaan niinpä varmasti kaikkien.

          Työryhmän ilmapiiriä Ilona kuvailee loistavaksi. Hersyvää huumoria, yllättäviä “sekoamisia”, repliikkien omaa elämää näyttelijöiden kesken. Tosin hän myöntää että tänä vuonna hänellä on hieman ulkopuolisempi olo kuin viime vuonna, koska hänen hahmonsa on niin vähän lavalla ettei hänen ole tarvinut juuri harjoituksissa käydä.

          Kun Ilonalta kysyy miksi juuri Ypäjän Musiikkiteatterin versio My Fair Lady -musikaalista kannattaa tulla katsomaan, saa vastaukseksi lähes suorana huutona että SE ON TODELLA ERILAINEN. Teksti on toki vanha tuttu ja laulut ovat samat kuin aina ennenkin, mutta juuri muuta yhteistä ei alkuperäisen kanssa sitten olekaan. Entä kenen sitten kannattaisi tulla katsomon penkeille istumaan? Kaikkien, mutta erityisesti miehet on huomioitu tänä vuonna. Ja jos satut olemaan Game of Thrones -sarjan fani, löydät versiostamme paljon tuttua ja repäisevää. Eikä haittaa vaikket olisi ikinä ennen käynyt kesäteatterissa saati musikaalin katsomossa. Tänä kesänä kynnys on erityisen matala, vaikka musiikki on hienoa ja sen esittäjät erittäin taidokkaita, ei musiikki näyttele niin suurta osaa kuin esimerkiksi viime vuonna jolloin musiikki soi taukoamatta.

          Teatterin tekemisestä kiinnostuneille Ilona lähettää sellaiset terveiset että aina kannattaa yrittää ja jokaiselle löytyy jotakin, vaikkei uskaltautuisi lavalle. Jos miettii teatteriin liittymistä, kannattaa käydä katsomassa teatterin esitys, jotta näkee millaista se on ja pääsee miettimään olisiko oma paikka tekijöiden joukossa.

Tekijät Esityksen Takana 8: Kari Mäkiranta

Tekijät Esityksen Takana 8
Kari Mäkiranta

         

          Kari Mäkirannan ensimmäinen kosketus Ypäjän Musiikkiteatteriin oli Sammon Tarina -ooppera, jonka hän kävi katsomassa virkansa puolesta toimiessaan Hämeen Läänin kevyen musiikin läänintaiteilijana. Kun Musiikkiteatterissa sitten koitti sukupolven vaihdos pitkäaikaisen vetovastuuparin Riikka ja Osmo Jaakkolan jättäytyessä pois toiminnasta, puheenjohtajaksi valittu Mikko Malin ehdotti johtokunnalle Karin valitsemista musiikinjohtajan toimeen. Johtokunta innostui asiasta ja Kari oli myöntyväinen tulemaan mukaan. Siitä on nyt hieman yli kymmenen vuotta aikaa ja Kari on edelleen mukana täydellä sydämellä.

          Kari on ehtinyt tekemään musiikin ja musiikkiteatterin parissa kaikenlaista, vaikka heräsikin muusikkona varsin myöhään. Takanaan hänellä on musiikkiteatterisävellysopintoja, musiikkiteatteri-ilmaisun ohjaajan koulutus, erinäisiä teatteriproduktioita niin säveltäjänä, kuoronjohtajana, kuin muusikkonakin. Karilla on myös vahva bänditausta. Hän muunmuassa perusti Kauhajoelle pop-jazzkoulun vuonna 1987 ja on soittanut monissa bändeissä, joista mainitsi esimerkkinä Dream Dive -bändin. Kari on tehnyt musiikkiteatteria vuodesta 1992 ja onpa hän ehtinyt olemaan myös MTV3:lla vuoden töissä.

          Ypäjän Musiikkiteatterissa Kari tunnetaan Mäksänä, mitä hän pitääkin hyvänä asiana sillä kaikkien on oltava samanarvoisia ja lempinimituttuja keskenään. Karin toimenkuvaan Ypäjän Musiikkiteatterissa kuuluu musiikin sovittamisen lisäksi kuoron johtaminen ja kapellimestarin tehtävät ja onpa Kari säveltänytkin musiikkia teatterillemme, muttei halua silti pitää itsestään suurta meteliä. Hän on nimittäin vahvasti sitä mieltä, että teatterissa pitää olla vain yksi joukko, josta syntyy yhtenäinen esitys. Tärkein asia teatterin tekemisessä onkin Karin mielestä juuri yhteishenki ja sama ajatus teoksesta. Vaikeimmaksi asiaksi hän nimeää säästä johtuvat aikatauluongelmat ja suuren harrastajajoukon yhteen nivomisen. Hauskimpana muistonaan Ypäjän Musiikkiteatterissa Kari kertoo Amiraali von Schreiberin, eli Vainion Askon saappaan juuttumisen lavasteeseen Sound of Music -musikaalin esityksessä vuonna 2007. Yllättävin asia Ypäjän Musiikkiteatterissa on Karille ollut tekijäyhteisön hitsautuminen yhdeksi isoksi perheeksi ensi-iltaan mennessä. Esityskauden loppuessa työryhmä on jo niin kiinteä yksikkö, että muutama päivä esitysten jälkeen kuluu eroahdistusta potiessa.

          Tulevan kesän Kari odottaa olevan riemukas musikaalikesä, jossa kaikki nauttivat toistensa läsnäolosta: Tekevä joukko yleisöstä ja yleisö tekijöistä. Yleisön Kari uskoo kiinnittävän huomionsa kokonaisuuteen portilta portille eli esityksen lisäksi kaiken oheistoiminnan toimivuuteen liikenteenohjaajista lipunmyyjien kautta väliaikakahvioon ja takaisin. Ja jos, tai kun, joku käy katsomassa teoksen useampaan kertaan saa hän joka ilta tuoreen esityksen, sillä kuten Karilla on tapana ennen jokaista esitystä sanoa: “Tänään on ensi-ilta”. Ja miksi hän uskoo yleisön tulevan useampana iltana katsomaan esitystä? Siksi, että meillä on muista poikkeava lähestymistapa ja niin paljon nähtävää ja kuultavaa ettei kaikkea ehdi millään kokea kerralla. Yleisöön Kari toivottaa tervetulleiksi kaikki, ikään, sukupuoleen, uskomuksiin tai suuntautumiseen katsomatta.

          Teatterin tekemisestä kiinnostuneet Kari toivottaa lämpimästi tervetulleiksi mukaan joukkoon, jossa pääsee haastamaan itsensä ja taitotaso lisääntyy vuosi vuodelta samalla kun omat jännitteet vapautuvat tehdessä.

          Kuten Karin mottokin kuuluu: “Nähärähän”

Tekijät Esityksen Takana 7: Marjo Velling

Tekijät Esityksen Takana 7

Marjo Velling

          Marjon ura Ypäjän Musiikkiteatterissa alkoi samoin kuin monella muullakin, eli katsomosta. Katsojan näkökulmasta näytteleminen vaikutti mahtavalta hommalta ja kipinä syttyi. Syksyllä 2009 Marjo rohkaistui ja lähti mukaan katsomaan mihin omat taidot ja voimavarat kantaisivat. Ja tähän asti ainakin ovat riittäneet.

          Teatterin ulkopuolella Marjo työskentelee henkilökohtaisena avustajana ja ihmisläheisyys peilautuu myös teatterin tekemiseen, jossa kahtena tärkeimmistä asioista hän pitääkin yhteishenkeä ja yhteisön toimivuutta. Aikaisempaa lavakokemusta Marjolla ei mukaan tullessaan juuri ollut, mutta muutamia kuorokeikkoja historiasta löytyi ja se auttoi selviämään vaikeahkosta musiikista ilman suurempia tuskia. Vaikeimmaksi asiaksi hän kuitenkin tunnustaa laulun ja liikkeen yhdistämisen, mikä on luontaista musiikkiteatteri tyylisuunnalle.

          Hauskimmat muistot Marjolle on jäänyt Viulunsoittaja katolla -teoksen ensimmäisen vuoden harjoitus- ja esityskaudelta ja muutamat kohtaukset piirtyvät edelleen kirkkaina muistoissa. Suurimmat yllätykset Marjolle ovat olleet hetket jolloin suuret joukot saadaan liikkumaan täysin samanaikaisesti ja vieläpä samalla tavalla. Tulevaisuudelta hän toivoo kehitystä laulajana ja esiintyjänä, lisääntyvää vastuuta ja suurempia rooleja. Lähitulevaisuudelta Marjo kuitenkin toivoo lähinnä naurua, elämyksellisyyttä ja jos mahdollista, niin hieman kevyempää teatterikesää kuin viimevuotisen Täällä Pohjantähden alla -teoksen kanssa. Ilmapiiri työryhmässä onkin toki hänen näkemyksensä mukaan hauska, mutta odottava.

          Tulevassa teoksessa Marjo uskoo katsojien kiinnittävän huomionsa lavastukseen, puvustukseen ja roolihahmoihin. Roolihahmojen ja näyttämöllisen ilmaisun kautta on Ypäjän Musiikkiteatterin versioon haettu tavallista enemmän huumoria, mutta myös fantasiaa, joiden Marjo kokee olevan tervetullutta piristävää vaihtelua perinteiseen pönötys-kesäteatteriin verrattuna. Edellämainitun piristyksen hän uskoo uppoavan erityisesti nuoriin aikuisiin, muttei silti olevan liikaa minkään ikäisille katsojille.

          Ja kun Teidän katsojien joukossa kuitenkin on joku, jota Ypäjän Musiikkiteatterin katsomossa istuessa teatterikärpänen puraisee ja halu hypätä lavalle valtaa teidät viimeistään syksyllä. Teidät Marjo toivottaa tervetulleiksi hauskaan porukkaan tekemään taidetta.