Pelkkää hymyä?

Meillä ei kuulkaa hymy hyydy. Ei vaikka tuuli on viedä hiuksetkin päästä ja asteita on vain muutamia. Ei vaikka stemmalaulu takkuaa ja askeleet ovat kadoksissa. Hyvällä sykkeellä mennään!

Tai no. Kyllä tuo Täällä Pohjantähden alla tarina vetää välillä melko vakavaksi. Teoksessa ehditään kohtaamaan kuolema, viha, katkeruus ja kaipuu moneen otteeseen.

   

Kaikki kuvat: Iina Wahlström

- Iina -

Herkuttelua ja markkinointijuonia

Aina silloin ja tällöin kokoontuu 4-7 naista saman pöydän ääreen. Pöytä notkuu herkuista, kupit täyttyvät kahvista ja teestä. Puheensorina on melkoinen, puheluita soitetaan ja tietokoneelta kaivellaan tietoja esiin. Meneillään on yhtäaikaa vähintään kolme keskustelua niin, että heikompia saattaisi jo hirvittää. Vaan ei näitä naisia.

Tapaamisen jälkeen kurvaillaan kotiin, saatetaan matkalla vähän ihmetellä, että päätettiinkö jotain ja mitäs seuraavaksi pitikään tehdä. Kuitenkin kukin omalla tahollaan onnistuu kantamaan juuri sen oman tärkeän kortensa kekoon.

Kaikki kuvat: Iina Wahlström

Keitä nämä naiset ovat? He ovat markkinointitiimi. Mimmit mainoskorttien, t-paitojen, lehti-ilmoitusten, lehdistötiedotteiden, markkinoitikirjeiden, julisteiden, kotisivuijen, tienvarsimainonnan, esitteiden, käsiohjelmien, ensi-iltakutsujen takana.

Melkoisia naisia koko joukko!

- Iina -

Huhtikuinen harjoituspäivä

On sunnuntai, huhtikuun kahdeskymmeneskuudes päivä armon vuonna kaksituhattaviisitoista, lounaisessa Hämeessä, samoilla seuduilla, missä Koskelan Jussi satakolmekymmentä vuotta sitten aloitti torppansa ensimmäisen rakennuksen pystytyksen. Pappilan suon raivauksen pelloksi Jussi oli aloittanut jo edellisenä vuonna.  Lavasteiden pystytys Ypäjän Musiikkiteatterin esitysversioon kansallisesta klassikosta Täällä Pohjantähden alla alkoi kaksi kuukautta sitten. Esityksen ja sen version rakentamisen Ypäjän Musiikkiteatteri oli aloittanut jo edellisenä vuonna.

Päivä valkenee harmaana, sataa, sataa sinnikkäästi, toisinaan tihuttaen, väliin taas roimasti ropisten ja lämpötila on vailla viisi astetta, on sitä samaa jokseenkin koko päivän. On harjoituspäivä, jonka alkuajaksi on sovittu puolipäivä. Eilisen, lauantain, lauluharjoituksissa on kumminkin kailotettu talkoiden tarpeellisuutta ennen harjoitusten alkua, joten kello kymmeneksi ajelen teatterille katsomaan, josko joku urhoollinen rohkenee tulla sateeseen kantamaan lautoja ja levyjä ja laattoja ja kaikenlaista muuta rakennustarviketta säällisille säilytyspaikoilleen ja jaksaa tulla siivoamaan sisätiloja, jotka lavasteryhmä on liannut sahaus- ja muullakin työperäisellä pölyllä ja purulla ja monenlaisella muulla rakennusroskalla.

Kymmenen kieppeissä paikalle ilmestyy lievästi sanoen häkellyttävä määrä reippaita jalkapareja kaksine käsineen, jotka rivakasti tarttuvat toimeen ja kantavat ja järjestävät ja pesevät ja pyyhkivät ja tiskaavat ja toimittavat ja keittävät vielä kahvitkin talkoolaisille. Teija toimittaa minulle oikean ohjekäskytyksen, miten käyttäytyä, kun menee ottamaan sitä kahvetta. Minä nyökkäilen ja myöntelen ja lupaan toimia juuri, kuten käsky käy, lisäksi ajattelen vielä, ihan omatoimisesti, että pyyhin jalkani aiempaa tarkemmin ennen kahvinottoon astumista. Hannu, tuo aropupun lailla joka paikkaan ehtivä ahertaja ohjaa lautaa sinne, lankkuja tänne ja levyt tuonne. Minä osviittaan tapulin paikan puutavaralle ja metallille oman sijansa konttien taakse. Kyllä sitä onkin lautaa ja laudanpätkää, lankkua ja lankunpätkää, pattinkia ja kakskakkosta ja monta muutakin mittaa. On putkea ja tankoa ja kaidetta ja kehikkoa ja vaikka mitä. Puolitoista tuntia aherrusta sateessa ja näyttämön sivustat ovat suuresti siivoontuneet, samoin sisätilat. Kahville, käy komento ja hyvässä järjestyksessä ojentaudumme itse kukin noudattamaan käskettyä järjestystä. Vanha upseeri siinä ihan ilahtuu, että kyllä ne kykenevät nämä siviilitkin. Omasta kykenemisestä kun ei saata olla aivan yhtä varma.

Kellon käydessä kahdettatoista saapuvat ohjaaja Anu ja koreografi Sami, puvustaja Piritta apulaisineen jo ahertaa yläkerrassa. Lavastaja Oskari vielä odottaa kotonaan ohjaajan ratkaisua; jos harjoitellaan ulkona, tule paikalle, jos sisällä, niin ei tarvis tulla. Oskari odottaa, mutta saapuvat artistimme, nuo näyttämömme tähdet. Mei lavasteryhmässä olimme taannoin aikeissa tehdä näyttämölle lisää yhden tähden. Minkä tähden, saatat kysyä. Ja mei vastataan, että ihan vaan hauskuuren takia, sen Pohjantähden, jonka alla tässä ja muutoinkin olemme – että laitamme suuren joulutähden parin metrin kepakon päähän näyttämöllä keekoilevien kuusimetristen kuusten, yhden niistä ylle, että ans kattoo, koska joku huomaa. Mutta siitä ihanasta ideasta luovuimme, kun totesimme, että ”si ne käskee meitin ottaa se äkkiä ales” ja se on aika ankara urakka kaataa ko. kuusi ja ruuvata tähti irti ja nostaa kuusi taas uudestaan pystyyn. ”Mu kyl mei se tähti jonnekki pistetään, vähä helpompaa paikkaan vaa, että kattokaas si, vaikka joka harjotuksesa ja esityksesä, että misäs se ny si on.”

Anu ratkaisee, aloitetaan sisätiloissa, mutta parin tunnin perään tullaan teatterille koko porukka ja jatketaan siellä, siis täällä. Laittaa Oskarille viestin, että lähde tulemaan. Artistit häipyvät sisätiloihinsa, puvustajat jatkavat aherrustaan yläkerrassa, me muutama muu jatkamme järjestelyjä vähän siellä sekä täällä.

Parin tunnin päästä on teatterilla koossa isompi joukko osallisia, kuin koskaan ennen tämän tuotannon aikana. Jos ei lukumääräisesti, niin tuotantoon osallistuvina osapuolina ainakin. Sade on lakannut, onhan tämä armon vuosi, vaikka kostean kalseaa edelleen on. Arttu, lavasteryhmämme kantavin jäsen, ainakin äänellisesti ja mentaalisesti aivan elintärkeä, vilahtaa paikalla. Oskari tulee, tulee etuajassa ja mainitsee asian suureen ääneen. Leikinlasku, itsestä alkava, itseä säästämätön pilanteko, herjanheitto, huumori, se on muuan tämän teatterin vahvuus, ettei olisi ihan elinehto. Lukemattomia ovat ne tuskalliset tuokiot, jolloin loiva lausunto, siis usein hyvin lakoninen, laukaisee tilanteen, auttaa ohittamaan ahdistuksen ja auttaa menemään taas eteenpäin. Tosikot eivät tässä teatterissa pärjää, eivät ainakaan pitkään. Mäksä, tuo musiikkimme Mozart, pörisee paikalle suurella pakettiautollaan, vähän myöhemmin tosin, mutta kumminkin. Make, teatteriyhdistyksen puheenjohtaja, tuo kaiken jaksava, tämänkin esityksen tosiasiallinen tuottaja kaikkine tehtävineen ja vastuineen, pitelee välillä kipeää kättään, mutta pörrää siellä ja pörrää täällä, pörrää joka paikassa, missä tarvitaan. Seuraa sarja pikaisia palavereja, joissa ratkotaan monta asiaa, että noin ja näin ja lavasteryhmä saa ainakin kuusi kohdetta laittaa kuntoon. Ja sitten alkaa harjoitus ja artistit saavat, taas kerran, omat ohjeensa, mitä laittaa parempaan kuntoon.

Puolisateinen sunnuntai käy ahkeran harjoituksen myötä iltapuoleen. Viiden maissa, siis noin kello seitsemäntoista, lopetellaan. Anu antaa ohjeet ensi kerraksi, ketkä silloin ja ketkä tällöin ja mitä seuraavaksi harjoitellaan. Näyttämö hiljenee, taas kerran. Lyön yhden oven lukkoon. Make huutelee yläkertaan, puvustus jää yhä ahertamaan. Sammuttakaa valot ja lukitkaa etuovi. Yöksi. Huomenna jatketaan, produktio pyörii. Enimmäkseen olen sitä mieltä, että maailma menee huonompaan suuntaan. Tämän teatterin kanssa, vaikka on sekin välillä vaikeaa, tavoitan toivoa, että toisinkin voi olla. 

Huomenna jatketaan!

- Arto -

Kuurennen kuusen päivä

Tänäpän tiistaina nostettiin pystyyn kuures kuusi näyttämölä. Sielä ne ny on kaikki pystysä,  alaoksat ni matalalla, että niihi ne artistit si kolhii päänsä. Hannu keksi panna alareunoihin semmoset pehmikkeet, ettei vanerin reuna sentään revi nennää taikka ottaa taikka päälakkee rikki, meinaan ko se riippuu siittä kolhijan pittuuresta, että mikä osa päästä ossuu alaoksan reunaan, ko ossuu kumminki.

Se oli vaalipäivä pyhänä. Oliskos ollu vaaliväsymystä, ko viälä tänäpänkin meilä oli työmaala aika uupunu olo. Hannu kyl meni, ko piäni orava, oli eilen ehtoolla käyny tekemäsä hianot tikkaakki orkesterikatoksen katolle, siittä erestä suoraan ylös, mu mei muut oltiin enempi semmosia nukkuneen rukkouksia. Kyl Pekka jakso nakertaa ne sementtilaatat loppuun kattomon etteen, kyl  Asko maalas ja juaksi ja toi ja vei  ja autto kaikkia ja Hannu sirkkelöi ja reunusti pyärön vanerisuikaleilla ja korjas viälä niitä tikkaitaki. Mu ei me jaksettu vehrata eres siittäkä ilosta, ko meilä oli mukana porukasa uus kaveri. Taikka on se ollu joskus ennenki. Ny oli sattunu juttuun Teijan kans ja soitti si, että voisko tulla appuun. Ja si tuliki. Ammattitimpuri ja yrittäjä, että löytyy niitä lissää viksuja ihmisiä lähiseurulta viälä tänäpänkin. Sen nimmee ny täsä, ku en tiärä, mitä se siittä tykkäis, mu sanon kohta, ko saan siltä luvan. Ko lupas tulla huamenaki.

Täsä ehtoolla mää taas kumminki tähän plokkiin riipustan, vaikka väsyttääki. Ei mua tää oma raapustus uuvuta, ko mää vaan siittä, minkä nään ja kuulen ja se ny si on tota lavastusta. Mu ko mää kaipaan (kuis mää tommosen runollisen tähän ny sekkaan sainki) muitaki näkemisiä ja kuulemisia ja kokemisia. Ko meitä on täsä ny mukana sentään toistasattaa ihmistä ja tosa lavastuksesa vaan viis taikka kuus, millai sen ny si millonki laskee. Että ruppee olleen tällä tahrilla tää meitin näkökulma aika raskaasti ylierustettu. Ko olis se enempiki  tährellistä tiätää noitten artistienki tuntoja. Ja si viälä olis kommeeta, ko kuulis, mitä noi meitin ammattilaiset oikein ajattellee, meinaan ohjaaja ja lavastaja ja korekraahvi ja puvustaja ja mussiikin maestro ja ketä kaikkia niitä ny si onka. Mu mahtaakos ne eres lukkee tätä plokia? Vaikka joskus mää miätin, että lukkeeko tätä  plokia kukkaan muu, ko mei teatterilaiset itte. No hyvä sentään, jos eres mei.

Taitaa olla parree, että määki ny lopetan ja meen nukkuun. Ettei mee kyyniseks, ko mulla on vähä taipumus semmoseenki. Se nousee aurinko huamenaki ja aika hyvvää keliä on luvasa loppuviikkoki ja ens pyhänä on si harjotukset teatterilla ja on toi meitin lavastaja Oskariki kuulemma tulosa paikalle, ko Anu ja Sami siälä jo sovitusti onki, että tullee si taas uutta rätinkiä meille kaikille.

- Arto -

Lauantai 18.4.2015

 

Kaikki kuvat: Tuija Vähämäki