"Toi Koskelan poika on vähän erilainen kuin nuo toiset hunsvotit"

Ehkä on, ehkä ei, mutta yksi asia on varma. Ypäjän musiikkiteatteri on tarttunut valtavaan haasteeseen. Teos (trilogia) on kansallisaarre, johon ei kenellä tahansa ole rohkeutta ryhtyä sitä sovittamaan uudelleen. Seppo Parkkisella ja Kari Mäkirannalla sitä rohkeutta on. Kun nämä kaksi edellä mainittua herraa lyövät päänsä yhteen syntyy jotakin ainutlaatuista. Jo ensimmäiset kahdeksan tahtia teoksesta toivat selkäpiihin väreet, joita olen syvästi kaivannut minkä tahansa teoksen luomisprosessissa. Olin ensimmäistä kertaa Ypäjällä vuonna 2006, kun esitimme teoksen Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Se teos on itselleni tähän mennessä kenties se kaikkein merkityksellisin ja aistin jo tässä vaiheessa, että Pohjantähti tullee aiheuttamaan hyvin samankaltaisia viboja.

Allekirjoittaneella on alla lepovuosi (kaksi Ypäjältä). Voi kai todeta, että se huili tuli enemmän kuin tarpeeseen. Esiintymisen kipinä, palo ja intohimo lopahtivat oikeastaan kokonaan ja ilman niitä ei kannata edes vaivautua aloittamaan uutta teosta, koska kiteytettynä edellä mainittuihin asioihin mielestäni harrastajateatterin tekeminen juuri perustuu. Ikivanha teatterin laki se vaan pitää kutinsa: Ole paikalla ja läsnä.

Kun koitti Pohjantähden startti, oma olo oli kuin olisi kotiin palannut. Tutut ystävät halasivat ja kyselivät kuulumisia, niin kuin perheenjäsenet, joita ei ole hetkeen tavannut. Tämän ryhmän yhteisöllisyys on jotain aivan käsittämätöntä. Pakko avata tätä pienellä esimerkillä: en nyt tarkalleen muista mikä kesä oli kyseessä, mutta sattuipa sellainen tapaus, että kun olen melko kova siitepölyallergikko ja esimerkiksi pujon kukkimisajankohta on itselleni melko haastava niin eräs kaunis päivä Hämäläisen Teija apureineen nyppi näyttämöalueelta kaikki pujot pois. Hyvää hyvyyttään. Vailla minkäänlaista ärtymystä. Silloin ei oikein osannut sanoa tai tehdä muuta, kun ottaa lakin kouraan ja kumartaa kiitollisuudesta.

Elettiin muistaakseni kuluvan vuoden tammi-helmikuuta, kun hra Mäkiranta tiedusteli, että miltä Koskelan Akselin rooli tuntuisi. En osannut sanoa silloin vielä asiaan oikein mitään, mutta noin kuusi ja puoli minuuttia asiaa mietittyäni sanoin, että tartun tilaisuuteen. Niin kuin ensimmäisessä kappaleessa mainitsin, haaste tulee olemaan valtaisa. Käsikirjoitusta selanneena totesin, että karkeasti arvioituna joka toinen repliikki on puhuttu ja joka toinen laulettu. Harjoituksia tulee siis olemaan luultavasti enemmän kuin työvuoroja kaupalla. :)

Akselissa on mielenkiintoisia piirteitä, kun peilaan niitä itseeni. Akselin rooliin hyppääminen on samalla sekä helppo, että vaikea tilanne. Persoonana hän on aika samantyyppinen kuin minä itse, mutta hänellä on joitakin sellaisia piirteitä, joita olen itsessäni vuosien saatossa koittanut tarkoituksellisestikin kitkeä pois. Nyt ne piirteet pitäisi jälleen kaivaa pinnalle, mikä ei ole välttämättä kovinkaan mieluisa tunne. Lopullisessa Akselissa saattaa olla hyvin paljon minua itseäni, mutta sen ajan vaatteissa. Onneksi ympärilläni on kuitenkin vahva ohjaajaryhmä sekä muut mahtavat kanssanäyttelijät ja muusikot, joiden avulla erottelen minut ja Akselin.

Se niistä ajatuksista. Teoshan on tietyllä tapaa todella ajankohtainen, joten toivon omasta puolesta positiivisia hetkiä haastavaan arkeen kaikille teoksen merkeissä.

- Samuli -

PS. Saa tätä tulla kattoonki. 12.06.2015. Sillon tyrät rytkyy.

Ruppee si ny toi Pentinkulma kajastammaan

Alkaa olla se Anatevka aika kaukana, vaikka vähän siittä vasta aikaa on. Mutta noppeesti vaan ollaan siältä tultu, niin, että ruppee si ny toi Pentinkulmakin kajastammaan. Vaikka on se kajastanu jo ennenki. Ne on teatteriyhdistyksen puhheenjohtaja ja johtokunta ja maestro kapellimestari ja dramaturgi ja puvustaja ja lavastajaki  ainaki liikkuneet siinä Pentinkulman kulmilla jo piremmän aikaa ja ny sinne on si tullu ohjaajaki. Se onki uus, se ohjaaja. Että tervetulloo si vaan Koskelanki  talloon plonti, että kyllä se on hyvä saara uutta sihtiä tohon ohjaukseenki. Vaikka hyviä ne on olleet ne entisetki.  Ja tosa yhtenä lauantaina sinne Pentinkulmille tuli si koko porukka, usseimmat ainaki, ko oli se rotuktion tappaaminen tosa syyskuun lopulla.

Liepeille tuli Lavastemiäski, ko yhtenä päivänä täsä taannon purettiin ison makasiinin seinistä harmaata lautaa tommonen peräkärryllisen kuarma, raktorin peräkärryllisen siis. Oltiin niinku Ake, Make, Pera ja mä – Asko, Make, Pekka, Hannu ja mää. Ne oli tiukasa ne laurat, isoilla nauloilla kiinni hakattuina. Mää lavastemiäs vanhimpana kiipesin pari metriä permantoa korkeemmalle hakkaamaan ja vääntämään niitä lautoja irti, ko ei niitä nuarempia semmooseen, puttoovat viälä.

Täälä lavastepualella pitäs si seuraavaks kai ruveta purkaan tota Anatevkaa, että ihan kokonaan, alas vaan, että saaraan tillaa Koskelalle ja mitä niitä kaikkia muita Pentinkulmalla onkaan. Ja niitähän on. Että hommia riittää lavasteporukallekin. Mutta ne tosihommat on sillä näyttämöporukalla ja kyllä se ny siltä näyttää, että niillä sitä hommaa vasta onki. Mutta ne kyllä ny näyttää olevan kanssa niin tosissaan, että hyvä siittä tullee. Vaikka sitä ennen kyllä – sanonkos mää – en sano, ko se on niinko liian pruttaalia, mutta kumminki, kyllä siitä lopulta hyvä tullee. Mutta sitä ennen kyllä…

- Arto -