Improtus!

Kosken nuortentuvalla järjestettiin lauantaiehtoona Improtus - rennon räväkkä ilta improvisaatioteatterin parissa. Lähiseudun harrastajateatterit kokoontuivat ottamaan toisistaan mittaa improten. Kisa oli leikkimielinen eli voitosta tapeltiin verissä päin ja hampaat irvessä.

Ypäjän Musiikkiteatteri oli tietenkin menossa mukana. Kilpakumppaneinamme olivat nuorisoseurat Koskelta, Marttilasta ja Tarvasjoelta sekä Loimaan teatteri ja Paimion kesäteatteri.

Ypäjän Musiikkiteatteri loisti illan aikana useaan otteeseen, myös varsinaisten kisasuoritusten ulkopuolella. Juontajat kun kummatkin olivat Ypäjän kasvatteja ja kisan kiertopalkintokin oli syntynyt ymt:läisissä käsissä. Pokaali ojennettiin hienoilla suorituksillaan kisan voittaneille paimiolaisille.

Alla kuvakimaraa kisan tiimellyksestä. Kuvien sisältö saattaa järkyttää herkkiä katsojia, vilahtaahan otoksissa muun muassa Paavo Arhinmäen viimeiset hetket sekä hyökkääviä avaruusmarsuja.

 

 

 

Kaikki kuvat: Kerkko Vihava

Pikkujouluilua

Ypäjän musiikkiteatteri ei ole vain harjoittelua ja esityksiä, se on myös mukavaa yhdessäoloa! Eilen vietettiin yhdistyksen pikkujoulua Hevosopistolla rennossa glamourhengessä.

Ilta aloitettiin asiallisesti yhdistyksen syyskokouksella

Tarja ja Mona toimivat illan seremonimestareina

Kahvilan naisten iltaeleganssia

Kunniamerkkejä jaettiin perinteisin menoin

 

Laulu raikui, tottakai! Yhdessä, esityksissä, kisaillen. Kaikki kuvat: Iina Wahlström

Dramaturgin vierailu

Viime viikon harjoituksissa vieraili Seppo Parkkinen, mies Täällä Pohjantähden alla -teoksen dramatisoinnin takana. Parkkinen kertoili millaisin perustein hän on dramatisointia Ypäjän musiikkiteatterille tehnyt ja mitkä hänen mielestään ovat Väinö Linnan romaanitrilogian keskeisimpiä teemoja, tapahtumia ja henkilöhahmoja.

Kuva: Annele Kasurinen

Vuonna 1957 Tampereella syntynyt ja sittemmin turkulaistunut dramaturgi Seppo Parkkinen on uransa aikana käsikirjoittanut näytelmiä, musiikkinäytelmiä, kuunnelmia ja televisiokäsikirjoituksia. Hän on dramatisoinut monia kotimaisista kirjailijoista sekä suomentanut näytelmiä.

Oli hyvin mielenkiintoista päästä kuulemaan siitä, mitä tapahtuu ennen kuin näytelmän käsikirjoitus, plari, päätyy meille näyttelijöille. Aikamoinen homma on näin laajan alkuperäisteoksen sovittamisessa musiikkiteatterille sopivaan mittaan. Nyt on kuitenkin lupa odottaa hyvää lopputulosta!

- Iina - 

Muuan purkupäivä

Päivä on marraskuun viides vuonna 2014. Päivä on myös, taas kerran Ake, Make,  Pera ja Mää (minä ypäjäläisittäin). Päivä on ankean harmaa ja kylmän kalsea. Kello kilkkaa aamuyhdeksää, Hannu on jo paikalla, sitten tulen mää ja Pekka ja Asko perään.  Siinä se töpöttää näyttämö, Tevjen talo pyörön päällä ilman kattoa, räätäli Motel Kamzoilin talo katto puoliksi romahtaneena.  No se talohan oli myös Anatevkan kapakka, että ymmärtäähän sen. Ei kahta sanaa, kun käydään käsiksi – puolelta päivin kaatuvat kummatkin talot ja näyttämö on täynnä purkujäämää. Sitä selvitellessä tulee Salmen Markku paikalle ja huikkaa tullessaan, että on teilläkin tekemiset, ensin rakennatte ja sitten oitis perään puratte. Mitäs mei siihen, niinhän mei tehrään. Markku katsoo kaivamiset ensi kesää varten. Että ihan vaan yksinkertaiset lavastukset siihen Pohjantähteen – ei se ihan niin näytä olevan (taaskaan).

 Päivän päätteeksi sahataan kuusenoksia orkesterikatoksen takaa, että pääsee kaivuri käymään, jos on tarvis. Se on semmoista meitin tämmösten, sannoo Leppäsen Preeti. Ja niinhän se on. Hämärä päivä mustuu illaksi ja mei tavalliset pannaan kamppeet kimpsuun ja lähretään kotio. Ja näyttämö on täynnä lautaa ja pattinkia ja kakkoskakkosta ja kaikki täynnä nauloja monin mitoin ja ruuveja kaikin mahdollisin kannoin. Että tarttis si ny olla muutama muuki tämmönen tavallinen niitä putsaamasa. Mutta mei mennään ettepäin, niinko se mummo lumesa, niinko sano se Hellaakoskiki, että ”Ken tietä käy, tien on vanki, vapaa on vain umpihanki…”. Muutama nuorempi vappaa mukkaan porukkaan vaan olis ny kyllä tarvis.

Ankea on tämä lokikatsaus, ei kuvan kuvaa, kuviahan nykyisin arvostetaan, jopa palvotaan. Pitkään pidin postmodernismia jonninjoutavien filosofien höpinänä, nyt näen sen nykytodellisuutena, surkeana sellaisena. Kaikki pirstaloituu, fragmentoituu, sekoaa, suuret kertomukset kuolevat, epäjärjestys etenee, entropia kasvaa (katso termodynamiikan toinen pääsääntö ja päättele).

Vaan Ypäjän Musiikkiteatteri tekee toisin, ei pirstaloidu, ei fragmentoidu, ei sekoa, vaan rakentaa, vaivihkaa, hiljaa ja vaatimattomasti, oikeastaan asiaa itsekään ymmärtämättä, rakentaa yhtä suurta kertomusta – kuten me itse kukin omassa elämässämme. Tyhmä on se aika, joka sitä ei ymmärrä. Mutta mitäs mei sille, mei tämmöset tavalliset. Vaan meipä juuri, mei tehrään teatteria, mei käyrään sitä kattomasa, mei tullaan appuun, kun tarttee kaivaa ja rakentaa ja tarvitaan riukuairan aineksia ja hirsiä, niinko nykki tarvitaan. Mei  keitetaan kahveeta ja leivotaan pullia ja leivoksiaki, jos niin tarttee, mei ohjataan liikennettä ja valvotaan järjestystä, mei myyrään makkaraa ja paitoja ja kukkasia ja käsiohjelmia, mei siivotaan vessoja ja näyttämön pieluksia ja katsomon penkkirivejä, mei tehrään melkein mitä vaan. Mei jopa ollaan näyttämöllä, mei lauletaan ja mei tanssataan ja mei ollaan, ei esitetä, mei ollaan sitä, mitä se kappale kullonki erellyttää. 

Niinko nykki ens kesänä, ko ollaan sitä Pentinkulmaa ja Koskelaa ja Kivivuorta ja Halmetta ja pappilaa ja mitä niitä kaikkia ny si onka. Että, jos et viälä ole mukana, niin hyvin ehrit, ainaki kattojaks. Ja ota kaveriski  mukkaan, vaikka kaikki, mutta ole ajoisa, ko ei sitä tillaa niin mahrottomasti  meilläkä ole.

 Ko mei kumminki orotettaan sua!

- Arto -

Kuorotreeniä

Kaikki kuvat: Annele Kasurinen

Ensi kesän teokseen valmistautuminen on alkanut toden teolla. Tänään kokonnuttiin jo toista kertaa nuotit kourassa kuorostemmojen äärelle. Eiköhän sieltä jo joku sointu osunut kohdilleenkin ;)