Riipustan ny si taas määki tähän
plokkiin, ko aikas hiljasta o sielä ollu. Mulla mittään kummempaa,
ko noita lavastuksia si vaa ruvettiin tosa maanantaina tekkeen. Net
essiintyjät on jo pitkästi harjotellu airosa ympäristösä,
meinaan näyttämölä, vaikka on ollu pakkasta ja on satanu lunta ja
rakkeitaki. Mu sielä ne o vaan viilettäny. Niillä taitaa olla
semmonen sisänen palo tohon tekemisseen, että ei tuu vähästä
vilu. Siinä vaan on si semmonki meininki, että menneevät mistä
sattuu, vaikka hirsiseinästä läpitte, ko niitä seiniä eikä
muitaka rustinkeja o sielä ollu.
Ny ruppee si olleen, meinaan muutama
ainaski. Ei meittiä sielä monta, kolme vanhaa ukkoo ja yks
nuarempi, mu sillä si toinen käsi kantositteesä. Mulla koskaan
mittään kuvia näissä jutuisani, mu tästä porukasta olisin
halunnu saara kuvan. En ny si saanu, ko ei ollu kukkaan ottamasa.
Meilä oli si kans vähä vaikeeta ton
alkuun pääsemisen kans, ko ei löyretty mistään yhtään vasaraa,
vaikka viime kesänä niitä oli sielä pualen tusinaa. Si ko
löyrettin yks, ni seki oli semmone köykäne, että nastaa sillä
vois naputtaa, mu mittään naulaa ei hakata. Yhtään suarakulmaa
mei ei o löyretty viäläkä. Vaikka ei sen ni väliä, ko noisa
lavastuksisaka ei si juur o suaria kulmia. Timpurinsahan
kahvasuaralla on hyvin pärjätty.
Se on semmosta noitten tyäkalujen
kans. Tänäpänki pamahti naulapyssy tukkoon. Sitä si aikani
räpläsin, ko oli nauloja vinksin vonksin ja yks si sielä pualiks
läpi menneenä semmosella mutkalla, että piti purkaa pyssyn kärki.
Si ko saatiin se naula pois ja pyssy takasi kassaan, ni kompressori
ei hörähtänykkä, eikä painetta si tarpeeks naulaamisseen. Sitä
ko aikamme ihmeteltiin, ni mää rupesin tuljuttaan sitä
käynnistyskoteloo, ko vanha konsti korjata jottain, joka ei lähre
käyntiin, on kollauttaa sitä taikka lyärä nyrkillä taikka vaikka
vasarallaki. Mullaki oli nuarempana semmonen televiissio, että sitä
piti läimästä kämmenellä, että rupes kuva näkkyyn. Si siittä
tuli semmone, että piti kummivasaralla kolasta ja si lopulta
semmone, että ko sen pisti nurinpäin, meinaan ylösalasin ja
kollautti kummivasaralla, ni si siittä tuli jottain kuvvaaki. Että
yhret jääkiekon maailmanmestaruuskisat mää si kattelin sohvalla
pualipoikittain seljälläni kummivasara kourasa ja roikotin päätäni
ylösalasin sohvan reuna yli. Muuta niistä kisoista muistakka.
Mu
se kompressorin kotelo on ni hepposta muavia, että ei sitä
uskaltanu kollauttaa, että si vaan tuljutin. Se rupes hörahtelleen
ja mää löysin siittä si semmosenki asennon, että se kävi.
Oltiin siinä kaksistaan, ettei oikein voinu toinen jäärä sitä
piteleen, ni sahattiin laurasta kiila, millä saatiin se kotelo
pyssyyn käyntiasennosa. Oltiin siinä si aika poikia, että saaraan
tommosetki tekniset ropleemit hianosti kuntoon. Pari kertaa ehrin
pyssyn laukasta, ko paukahti ihan ittestään ja paineletku vispas
maata, ko joku adhd-superkärmes, että sora lensi. Petti prässäys,
irtos ite letku liitinkappaleesta. Aina, ko lähren näihin
lavastushommiin, ni vaimo sannoo, ettet si rippuu (kiipee) siälä
mihinkäs, ettei satu mittään. Ihan seisoin maasa, ko letku petti.
Oli onneks pyssy sillon alhaalla reiren viäresä, meinaan posken
korkeurella , misä sillon naulasin, olis voinu lentää hampaita
taikka niitten palasia ainaski. Saatiin si kumminki ne seinät pystyyn
ja mää vaihroin tyäkohretta ja rupesin sahhaan oviaukkoo yhteen
vanhaan hirsiseinään.
Piirsin mitat hirsiin ja kattelin kummakki
pualet, että ei näy nauloja missään. Otin moottorisahan ja
rupesin tekkeen reikää. Ihan meni hyvin melkeen loppuun, viimestä
erellisessä hirresä rupes kipinät lentään. Naula vanhan hirren
sisäsä. Vetäsin sahan irti ja se si sammuki. Pensa loppu. Kaverin
sahasta. On se semmosta noitten tyäkalujen kans. Meilä on niille ihan oma koppinsa tosa
teatterinavetasa. Se on ollu maailman sivu maailman sekasin koppi,
meinaan tyäkaluja ja ruuveja ja muttereita ja rautoja ja latureita
ja miljoonalaatikoita ja ties mitä miljarteja, satoja ainaski, mutta
ihan sekasin. Tarttee si millonki ihan mitä tahansa, ni sieltä
kyllä löytyy. Mu se löytäminen voi kestää yliki esityskauren,
että ei se ihan noppeeta o. Mu ny meilä on täsä tyäporukasa
mukana nuari nainen, joka jaksaa siivota ja on ny siivonnu sen
tyäkalukopinki. On nii siisti, että meiltä ukoilta ja siltä
yhreltä nuaremmaltaki on pääsy sinne kiälletty, ko mei si oitis
sotkettas se nii, ettei mittään taaska löytys, ei ainaska yhren
näytöskauren aikana.
On se semmosta noitten tyäkalujen ja
tekemisen ja järjestyksen ja siivoomisen ja harrastamisen – ja
miksei koko elämänki kans. Pää pilvisä, mu varpaat maasa -
savesa. Millai si senki venytyksen kestäs? En tiärä, meen ny
nukkuun ja huamena otan mukkaan oman sahan ja pensat, että saaraan
sekin homma tehryks.
Lavastemiäs
