Kulisseisa

Riipustan ny si taas määki tähän plokkiin, ko aikas hiljasta o sielä ollu. Mulla mittään kummempaa, ko noita lavastuksia si vaa ruvettiin tosa maanantaina tekkeen. Net essiintyjät on jo pitkästi harjotellu airosa ympäristösä, meinaan näyttämölä, vaikka on ollu pakkasta ja on satanu lunta ja rakkeitaki. Mu sielä ne o vaan viilettäny. Niillä taitaa olla semmonen sisänen palo tohon tekemisseen, että ei tuu vähästä vilu. Siinä vaan on si semmonki meininki, että menneevät mistä sattuu, vaikka hirsiseinästä läpitte, ko niitä seiniä eikä muitaka rustinkeja o sielä ollu.

Ny ruppee si olleen, meinaan muutama ainaski. Ei meittiä sielä monta, kolme vanhaa ukkoo ja yks nuarempi, mu sillä si toinen käsi kantositteesä. Mulla koskaan mittään kuvia näissä jutuisani, mu tästä porukasta olisin halunnu saara kuvan. En ny si saanu, ko ei ollu kukkaan ottamasa.

Meilä oli si kans vähä vaikeeta ton alkuun pääsemisen kans, ko ei löyretty mistään yhtään vasaraa, vaikka viime kesänä niitä oli sielä pualen tusinaa. Si ko löyrettin yks, ni seki oli semmone köykäne, että nastaa sillä vois naputtaa, mu mittään naulaa ei hakata. Yhtään suarakulmaa mei ei o löyretty viäläkä. Vaikka ei sen ni väliä, ko noisa lavastuksisaka ei si juur o suaria kulmia. Timpurinsahan kahvasuaralla on hyvin pärjätty.

Se on semmosta noitten tyäkalujen kans. Tänäpänki pamahti naulapyssy tukkoon. Sitä si aikani räpläsin, ko oli nauloja vinksin vonksin ja yks si sielä pualiks läpi menneenä semmosella mutkalla, että piti purkaa pyssyn kärki. Si ko saatiin se naula pois ja pyssy takasi kassaan, ni kompressori ei hörähtänykkä, eikä painetta si tarpeeks naulaamisseen. Sitä ko aikamme ihmeteltiin, ni mää rupesin tuljuttaan sitä käynnistyskoteloo, ko vanha konsti korjata jottain, joka ei lähre käyntiin, on kollauttaa sitä taikka lyärä nyrkillä taikka vaikka vasarallaki. Mullaki oli nuarempana semmonen televiissio, että sitä piti läimästä kämmenellä, että rupes kuva näkkyyn. Si siittä tuli semmone, että piti kummivasaralla kolasta ja si lopulta semmone, että ko sen pisti nurinpäin, meinaan ylösalasin ja kollautti kummivasaralla, ni si siittä tuli jottain kuvvaaki. Että yhret jääkiekon maailmanmestaruuskisat mää si kattelin sohvalla pualipoikittain seljälläni kummivasara kourasa ja roikotin päätäni ylösalasin sohvan reuna yli. Muuta niistä kisoista muistakka. 

Mu se kompressorin kotelo on ni hepposta muavia, että ei sitä uskaltanu kollauttaa, että si vaan tuljutin. Se rupes hörahtelleen ja mää löysin siittä si semmosenki asennon, että se kävi. Oltiin siinä kaksistaan, ettei oikein voinu toinen jäärä sitä piteleen, ni sahattiin laurasta kiila, millä saatiin se kotelo pyssyyn käyntiasennosa. Oltiin siinä si aika poikia, että saaraan tommosetki tekniset ropleemit hianosti kuntoon. Pari kertaa ehrin pyssyn laukasta, ko paukahti ihan ittestään ja paineletku vispas maata, ko joku adhd-superkärmes, että sora lensi. Petti prässäys, irtos ite letku liitinkappaleesta. Aina, ko lähren näihin lavastushommiin, ni vaimo sannoo, ettet si rippuu (kiipee) siälä mihinkäs, ettei satu mittään. Ihan seisoin maasa, ko letku petti. Oli onneks pyssy sillon alhaalla reiren viäresä, meinaan posken korkeurella , misä sillon naulasin, olis voinu lentää hampaita taikka niitten palasia ainaski. Saatiin si kumminki ne seinät pystyyn ja mää vaihroin tyäkohretta ja rupesin sahhaan oviaukkoo yhteen vanhaan hirsiseinään. 

Piirsin mitat hirsiin ja kattelin kummakki pualet, että ei näy nauloja missään. Otin moottorisahan ja rupesin tekkeen reikää. Ihan meni hyvin melkeen loppuun, viimestä erellisessä hirresä rupes kipinät lentään. Naula vanhan hirren sisäsä. Vetäsin sahan irti ja se si sammuki. Pensa loppu. Kaverin sahasta. On se semmosta noitten tyäkalujen kans. Meilä on niille ihan oma koppinsa tosa teatterinavetasa. Se on ollu maailman sivu maailman sekasin koppi, meinaan tyäkaluja ja ruuveja ja muttereita ja rautoja ja latureita ja miljoonalaatikoita ja ties mitä miljarteja, satoja ainaski, mutta ihan sekasin. Tarttee si millonki ihan mitä tahansa, ni sieltä kyllä löytyy. Mu se löytäminen voi kestää yliki esityskauren, että ei se ihan noppeeta o. Mu ny meilä on täsä tyäporukasa mukana nuari nainen, joka jaksaa siivota ja on ny siivonnu sen tyäkalukopinki. On nii siisti, että meiltä ukoilta ja siltä yhreltä nuaremmaltaki on pääsy sinne kiälletty, ko mei si oitis sotkettas se nii, ettei mittään taaska löytys, ei ainaska yhren näytöskauren aikana.

On se semmosta noitten tyäkalujen ja tekemisen ja järjestyksen ja siivoomisen ja harrastamisen – ja miksei koko elämänki kans. Pää pilvisä, mu varpaat maasa - savesa. Millai si senki venytyksen kestäs? En tiärä, meen ny nukkuun ja huamena otan mukkaan oman sahan ja pensat, että saaraan sekin homma tehryks.

Lavastemiäs