torstai 13. kesäkuuta 2013

Lavastemiähen vinkkelistä

Kohta vappu ja toukokuu 2013, näyttämö hangen peitossa, ei merkkiäkään Anatevkan kylästä.

Lötjönen alias lavastajamme Oskari Löytönen on laatinut suunnitelmansa ja laitellut niitten mukaisen pienoismallin, miltä Anatevka Ypäjällä kesällä 2013 näyttää. Olemme ihastuneita – upeaa – olemme myös tyrmistyneitä, emmekä tajua, mikä maksaa mitä ja mikä on mahdollisuuksiemme rajoissa. Monenlaisten alkukangerrusten perään ryhdymme touhuamaan. Johtokunta hiukan supistaa Lötjösen laveutta, Oskari antaa työpiirrokset ja Hannu ryhtyy tekemään. Mennään Askon kanssa apuun ja palellaan niin pirusti, kun siinä navetan lattialla ruuvataan kakskakkosia erilaisiksi elementeiksi, joita ovesta epätoivoisesti sovitellen kannetaan ulos räystään nojaan odottamaan jatkojalostusta. Hanki häipyy näyttämöalueelta konevoiman avustamana ja alkaa konevoimainen kaivuu.


Muodostuu rakennusryhmä. Hannu nokkamiehenä, Asko ikiavuliaana yleismiehenä, Markku hankkii ja järjestää, Arttu älyllistää kaiken raatamisen - hieman kyynisesti tosin - ja paria lautaa raahaan minäkin paikalle, joka saattaa kyllä olla vähän väärä. Nyt palellaan porukalla. Näyttämö on kuraa ja kuoppaa ja Asko arvelee, että ei tästä mitään tule. Mutta kyllä tulee, tulee ensin lavasteryhmän oma moniulotteinen huumori, jossa jokainen omaksuu oman roolinsa – voi Hannele Martikainen, ohjaaja, jos tietäisit ne roolit! Tämä näytelmä ja elämää enemmänkin on toteutettu moneen kertaan ennen ensimmäistäkään näyttämöharjoitusta. Ja sitten tulee paljon muutakin, koneet kaivavat, Ypäjän Metalli tekee ja auttaa, orkesterikatosten avussa tosin ollaan tiukilla, kun puomi ei riitä, pannaan pattinkia jatkoksi ja vaikka taipuu, niin kestää kumminkin ja niin saa Kari Mäksä Mäkiranta, musiikillinen johtaja, oman koppinsa kohdalleen. 


Tulee rutiini, aamulla paikalla seitsemältä, Markku laittaa kahvin tippumaan ja kahvin kanssa hahmotellaan päivää ja parannetaan maailmaa, jos ei ihan kokonaan, niin näyttämön osalta ainakin. Oskari ideoi elementit, Hannu tekee ne ja me täydennämme ja sitten pitääkin ruveta nostamaan. Mannisista löytyy siihenkin apu ja ammattinostaja, jonka avulla saamme kaiken tarpeellisen pystyyn, vaikka pelottaakin. Rupeaa näyttämö hahmottumaan ja rakennusryhmään liittyy uusi upea jäsen, Lilian, joka maalaa mitä vaan ja missä vaan, matalla ja korkealla ja kapeasti ja laveasti ja murtaen ja sävyttäen ja ihan miten Lötjönen keksii ja vaikka ei keksikään.

 
Ollaan aikataulussa sanoo Make – me mistään aikataulusta mitään tiedetä, mutta alkavat artistit ilmaantua iltaisin näyttämölle ja meidän pitää siivota jälkemme, kaikki kapulat ja ruuvit ja purut ja sahat ja sirkkelit ja vasarat ja mitä kaikkia niitä onkaan päivän mittaan ollut tarvis. Jari kärrää vielä kivituhkaa artistien poluille, etteivät siinä esiintymisen innossa kompastu. Ja sinne he sitten ilmestyvät kaikessa ihanuudessaan, nuo tähtemme, nuo päättymättömien unelmiemme kohteet, nuo sankarimme, nuo hapuilevan rakkautemme hallitsijat. Hannu, Arttu ja Asko vaihtavat rooleja rakennusmiähistä artisteiksi ja me Markun kanssa pokataan, että yes Sir. 


Siihen tunkee vielä kaikenlaista muuta väkeä, on ääntä ja on valoa ja on muuta musikanttia ja kaikki tarvitsevat sähköä. Että vedellään sitten niitä kaapeleita ja pidetään peukkua, että keskus kestää. Paikalle pörrää jäteauto ja romukauppias ja joku kunnan tirehtööri ja kaikille pittää si äkkiä löytää ne vastaukset, ko ne kyssyy ilman mittään tietoo mistään. Apuun tulee aina se rakennusryhmän huumori.

Kaikki kuvat: Lilian Pärni
Kohta Juhannus! Vaan ei ihan vielä. Tänään kenraali, huomenna ensi-ilta. Sääennuste ei ole hyvä. Lavastemiästäkin jännittää. Niin paljon on pitkään tehty niin suurella joukolla, jotta perjantaina 14.6.2013 klo 1900…

- Arto -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti