Mennyt, tämä hetki, tuleva

Ihania kuvia täällä blogissa – ikävä tämän ihmisjoukon pariin valtaa aina kun verkkokalvolle värähtää kuvaa yhteisestä tekemisestä.

Yhteisessä tekemisessä olen itsekin ollut mukana aina Kuismasta ja Helinästä (1985-1986) lähtien. En silloin tosin vielä lavalla, vaan ihan itsekseni esitin 6-vuotiaana pikkutyttönä tulevan kesän ohjelmistoa huvittuneille naapureille “Päästä minut, Kuisma päästä, olet mulle vieras mies. Joku yllättää voi meidät, ehkä Isma kukaties.” …on muuten vieläkin lempilauluni tuosta teoksesta, ja Kimmo-Kuisma jäänyt lapsuudesta ainaiseksi ihastelun kohteeksi. Vaan oli se oma iskäkin aikas komia kasakka! Nyt oma esikoistyttöni, joka osaa muuten Annie Mestariampujan sanat komiasti vieläkin ulkoa, on samanikäinen ja kaipailee tämän tästä museonmäelle näkemään kavereita. Sinne se veri vetää pienemmällä ja isommalla.

Onneksi YMT ei tänäkään vuonna täysin päästä otteestaan. Vaikka produktioissa en muutamaan vuoteen ole ollutkaan mukana, niin takapiruna riittää mukavasti mietittävää.  Takapirulauma eli teatterimme johtokunta kokoontui jälleen eilen ja vaikka myöhään kokoustimmekin, niin olin niin voimaantunut ja täynnä virtaa kotiin tullessani että piti päästä juoksulenkille purkamaan tuota ylimääräistä energiaa kello yksitoista illalla. Ja kerrottakoon, että en todellakaan ole mikään himojuoksija, vaikka haluaisin olla ja silläpä ostin hävettävän kalliit jouksulenkkarit että jos sitten tulisi lähdettyä lenkille, mutta tuollapa ne tylsistyvät paikallaoloonsa eteisen nurkassa. Mutta nytpä nyt oli energiat huipussaan kiitos kokouksen! Aavistelenpa, että muut johtokuntalaiset eivät ehkä saa kokoustamisistamme vastaavia euforioita, mutta jos joku kotiäiti lukee tätä niin uskallanpa veikata hänen ymmärtävän oman energiapiikkini!! Ja oli meillä kyllä asiaakin taas niin että pää sauhuaa vieläkin ;)

Mutta mitäpä sitten se tuleva? Varovaisen toiveikas olen, että josko taas jo pian pääsisin takapiruilun lisäksi astelemaan parrasvaloihin ja tekemään ihan sitä itseään. Ja josko omat lapsetkin pääsisivät kokeilemaan siipiään muutenkin kuin juoksentelemalla kulisseissa harjoitusaikana, pääsisivät papankin kanssa lavalle! Ihaillen ja hieman kadehtienkin seuraan kokonaisia perheitä jotka joukoissamme viilettävät vuodesta toiseen. Tai no, kyllähän sen oman siipankin teatterille saa mukaan – kerran kesässä kenraaliharjoitusten katsomoon! Hyvä että edes sinne ;)

Yhden sulan vielä napauttaisin teatterimme hattuun. Lapset nimittäin otetaan joukoissamme niin ihanasti vastaan; hellästi, lämmöllä ja aina hymyssä suin. Se ihan sulattaa äidin sydämen. Siitä voisivat monet yhteisöt tulla ottamaan mallia. Teatterillamme kelpaa lasten kasvaa!!! 

- Henrika - 

Torstai-ilmeet

Jaahas, taas on yhdet reenit takana. Tällä kertaa, eilen torstaina, kyseessä oli vähän pienemmän porukan harjoitus. Voitte vaan kuvitella, että keskittyminen ei ollut ihan 100% kun repliikkien lisäksi piti selviytyä myös aina yhtä ihanasta allergiasta, salin kuumuudesta ja etenkin meillä lukiolaisilla viimeisestä koeviikosta!

Alussa kaikki olivat melkoisen väsähtäneitä, mutta pian kun päästiin Boy Friendin tunnelmaan, ei naurulta ja hervottomilta ilmeiltä voitu välttyä. Koreografimme oli mukana harjoituksissa opastamassa meitä kahden vasemman jalan omistavia veitikoita. Mutta hei, onneksi iltaa kohden alkoivat tanssitkin näyttää jo siltä miltä kuuluisikin! Respectit koreografi-Katille!

Itse olen todella huono kirjoittamaan mitään järkevää, mutta eikö se niin ole, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? (: Tässä siis muutamia otoksia:

- Mirella -

Hei, me ollaan olemassa!

Julisteet, esitteet ja "käyntikortit" - tehty. Lehdistötiedotteet 1, 2 ja 3 - lähetetty. T-paidat ja autotarrat  - saatu valmiiksi ja jakoon. Mainokset lehtiin - hoidossa.

Tienvarsimainos, pääsyliput ja kutsuvieraslista odottavat vielä tekemistä. Julisteita ja esitteitä pitää vielä jakaa. Vielä pitää infota lehdistöä projektin etenemisestä ja ensi-illan koittamisesta. Ja monelle, monelle ihmiselle on vielä kerrottava hymyssä suin mitä meillä tänä kesänä esitetään. On annettava oman innostuksen näkyä ja tarttua, pärisytettävä musiikkiteatterin rumpua niin sanoakseni.

Ilman yleisöä ei Ypäjän musiikkiteatteria tehdä. Ja yleisö taas ei löydä paikalle, jos emme kerro, että olemme olemassa. Siksi markkinointi ja tiedottaminen ovat oleellinen osa projektia. Meillä hommaan on valjastettu monta henkeä ja omasta porukasta löytyy monenmoista osaamista: kotisivujen päivitykset, painotuotteiden suunnittelu, lehdistömateriaali ja markkinointikirjeet tehdään kaikki teatterilaisten omin voimin.

Onhan siinä hommaa. Mutta vaivan palkka on hymyilyttävä: katsomoon tiensä löytävät musiikkteatterin ystävät, te!

- Iina -

Heippa vaan!

Päivät vierivät ja prokkis etenee. On harjoiteltu reploja, musiikkia, tanssia ja kaikkea mahdollista. Pienemmätkin roolit ovat nyt selvillä ja jokainen voi alkaa syventyä omaan rooliinsa ja tehtäväänsä.

Koko poppoolle jaettujen The Boy Friend -t-paitojen  lisäksi viime viikonloppuna harjoituksissa vilahti jo hieman sellaisiakin hameenhelmoja, joita mahdollisesti nähdään kesällä lavalla.

Tällä viikolla jatketaan replojen parissa ja siirrytään ulos harjoittelemaan. Saa nähdä suosiiko sää vai pitääkö laittaa pilkkihaalarit päälle ja joutuuko sateenvarjo esittämään aurinkovarjoa?

Seuraavassa taas pieniä taikka vähän suurempiakin hetkiä viikonlopun harjoituksista...



Pieni vilautus mainituista helmoista

Ohjaaja Hannele Martikainen antaa neuvoja

Nuottien tutkailua

Kohta tämäkin kohtaus menee ilman "lunttilappuja" :)

- Tuija -

Kurkistus tulevaan!

Eilen saatiin nauttia koko päivä teatterista ja sen tekemisestä. Viime viikolla helatorstaista sunnuntaihin mukaan mahtui neljät harjoitukset, kaksi lehtihaastattelua ja kuvaukset Forssan lehteen sekä SeutuSanomiin, ja loppuhuipennuksena promoesiintyminen Forssan Kutomon Kirjalöytö-outletissa. Kirsikkana kakun päällä olivat hienot, kirkkaanpinkit The Boy Friend -t-paidat, jotka saatiin koko porukalle Forssan esiintymistä varten. Mukana oli enemmän ja vähemmän innokkaita teatterilaisia pukemassa päällensä ihanaa pinkkiä ilmestystä ;) Mutta voi kun me näytettiin hienolta!

Esiintyminen kirja-outletissa piti sisällään Maisien ja Bobbyn vauhdikkaan charleston-kappaleen sekä madame Dubonnetin ja monsieur Brownen aistikkaan valssin. Lopuksi porukalla kajautettiin ilmoille pätkä nimikkokappaleesta The Boy Friend. Kuorolaiset laittoivat koreasti jalkaa toisen eteen ja tunnelma levisi yleisöönkin. Jostain täysin tuntemattomasta syystä (jotkut huhut viittaavat vahvasti Suomen MM-kiekon pronssiotteluun..) osa forssalaisista oli jäänyt kotisohville, mutta paikalla olleet katsojat edustivat yleisöä varsin laadukkaasti. Toivottavasti sana kiirii, ja heinäkuussa katsomossa on täydet lauteet, kun The Boy Friend kajahtaa ilmoille! Tällä hetkellä on hieman alle kaksi kuukautta h-hetkeen, ja ensimmäisen julkisen esiintymisen siivittämänä innokas joukko YMT:läisiä jatkaa harjoituksiaan ahkerasti. Ensi viikolla harjoitukset siirretään oikeaan teatteri-miljööseen ja The Boy Friend täyttää museonmäen. Silloin päästään myös nauttimaan auringonsäteistä ja lämmöstä autenttisissa Riviera-tunnelmissa! Voilà!

Kutomon keikalla bändiin kuului kaksi henkeä - kesällä joukko tulee olemaan paljon suurempi!

Maisie, Bobby ja kuorolaiset vauhdissa! Kuvat: Annele Kasurinen

- Riina -

Lauantaitunnelmaa

Lauantaina menossa olivat mukana niin ohjaaja Hannele Martikainen, musiikinjohtaja Kari Mäkiranta kuin koreografi Kati Kotilainenkin. Tuloksia saatiin aikaan ja pian varmaan päästään jo ulos harjoittelemaan. Ensi viikonloppuna näytetään Forssassa Kirjalöytö Outletin lavalla pieniä pätkiä siitä, mitä mahdollisesti tullaan kesällä näkemään...

Tässä muutamia otoksia lauantain tunnelmista

Pitäähän se tallentaa mitä treeneissä tapahtuu

Pienestä pitäen musiikkiteatterissa mukana!

Miehet näyttävät naisille mallia kuinka seuraavaksi mennään

Naisten tyylinäyte

"Sitten sumppaannutaan sumppaan"

Ruokatauotkin käytetään hyödyksi ohjauksen puitteissa

Hämmennyksen hetkiä kuoroharjoituksissa

 - Tuija -

Tragediasta hilpeään iloitteluun - helppoako?

Taas koittaa se aika vuodesta, kun blogimme nimessäkin mainitut "plarit" eli käsikirjoitukset alkavat pudota hiljalleen pois ja repliikit pysyvät (kangerrellen) pääkopassa. Harjoitukset etenevät kovaa vauhtia vielä seuraavan kuukauden, jonka jälkeen saamme enemmän tai vähemmän ansaitun hengähtystauon ennen hermoja raastavaa loppurutistusta. Heinäkuun 17. päivään on pitkä aika, mutta harjoituksissa puhutaan "eihän siihen ole enää kuin..."-tyylillä.

Kaksi kesää sitten saimme käsiimme käsikirjoituksen, jota oli Suomessa esitetty aiemmin vain kerran ennen meitä. Kertomus maailman legendaarisimmasta liikkuvasta aluksesta, Titanicista. Kaikki varmasti tietää, miten tarina alkoi ja päättyi, mutta kaikki eivät välttämättä tiedä mitä tarinan aikana tapahtui, mistä syystä tai syistä laiva lopulta upposi, jne. Kiinnostavaa on myös se, miten näyttelijä valmistautuu, tuottaa sekä lopuksi hyvästelee tämänlaisen teoksen, mikä on alusta loppuun silkkaa tositarinaa fantasian jäädessä murto-osaan. Käytännössä jokaiselle henkilölle pohja on jo luotu.

Kaikki eivät välttämättä tiedä, että tragedian tuottaminen on huomattavasti helpompaa kuin hulvattoman komedian. Esimerkkinä mainittakoon juuri Titanic ja ensi-iltaan heinäkuussa tuleva The Boy Friend. Teoksien luonteiden ero on kuin yöllä ja päivällä. Titanicia tehdessä oli helppoa uppoutua suureen suruun, koska omasta elämästä on helppo etsiä se kaikista suurin suru, jonka on kohdannut. Sen tunteen voimalla oli helppoa surra, jopa itkeä. Näin jälkikäteen kun ajattelen, Titanic oli ainakin itselleni jopa terapeuttinen kokemus, koska oli paljon asioita, mitkä olivat jääneet itsenäisesti käsittelemättä loppuun. Tuollaisessa teoksessa roolihahmo ja näyttelijä kun kulkee mielestäni koko projektin ajan, myös teatterin ulkopuolella käsi kädessä ja kuuntelevat ja auttavat toinen toisiaan - mikä on muuten vallan eriskummallinen juttu...

Toinen juttu on sitten taas komedia. Edellisessä kappaleessa viittasin suurimman surun löytämiseen, mutta ainakin itselleni merkittävimmän positiivisen tunteen löytäminen tuntuu lähes mahdottomalta, koska niitä on niin monia. Ihmisillä on niin monia asioita mitkä tekee iloiseksi ja onnelliseksi eikä niitä voi oikein vertailla keskenään, toisin kuin surullisia tunteita. Juuri tämä tekee komedian työstämisestä todella vaikeaa, koska ei ole varsinaista "pomminvarmaa" pohjaa (tunnetta) sille, että jaksat hymyillä ja naurattaa, olla yltiöpositiivinen yleisön edessä 2-3 tuntia putkeen. Se on sekä fyysisesti, että henkisesti todella raastavaa. Kun vielä ajatellaan, että samaa tekstiä jauhetaan harjoitukset mukaan lukien lähes 8 kuukautta putkeen niin vitsien hauskuus alkaa turtua ennemmin tai myöhemmin.

Mielestäni suurin voimavara komediaa tehdessä on jokaisen näytöksen uusi yleisö. Uusi yleisö kun ei ole kuullut tai nähnyt näitä 8 kuukautta jauhettuja kommelluksia aiemmin. Se onkin mielestäni komedian suola, kun voit kertoa katsojille ratkiriemukkaan jutun kuin olisit juuri keksinyt sen. Komediaa tehdessä onkin huomattavan tärkeää muistaa eräs näyttelijän nyrkkisääntö: Jokainen näytös on ensi-ilta.

Tulehan Sinäkin katsomaan heinäkuun 17. päivä alkaen kuinka suoriudumme tästä haastavasta, mutta kasvattavasta ja palkitsevasta kokemuksesta ja toivon mukaan Sinäkin löydät aihetta hymylle ja riemulle. Varsinkin kun suomalaiset tuppaa olemaan vähän melankolista kansaa... :)

- Samuli -

Tylsää? Hauskaa!

Aina ei huvittaisi. Haluttaisi jäädä kotiin lötköilemään. Tuntuisi tärkeämmältä pestä pihakalusteet kuin opetalla vuorosanoja. Harmittaa, kun aurinkoinen mökkiviikonloppu tai ulkomaanmatka menee sivu suun harjoitusten takia. Väsyttää, tylsistyttää, stressaa. Nolottaa vastata kyläilykutsuihin olevansa "aina" teatterilla.

Mutta kun harjoituksissa musiikki tempaa mukaansa, ihmiset ylittävät itsensä, nauru raikaa ja asiat etenevät, ei harmitakaan enää yhtään. Onkin tosi mielellään juuri siellä, eikä missään muualla. Nauttii ja iloitsee harrastuksestaan täysin siemauksin.

Vaikka harjoittelulla tähdätään tietenkin loistaviin esityksiin, on jo itse treenaaminen (hetkittäisistä möllötyskohtauksista huolimatta) tosi hauskaa. Katsokaa vaikka:

Lentopalloa

Aurinkorasvaa hipiälle

Uimahyppyjä

 - Iina -