Vai improkurssi. Mikä se on? Jotain sellaista mihin ainakaan keltanokat eivät tartu. Mutta kun olisi kiva että tarttuisivat ja että oma väkikin innostuisi ja saataisiin yhteishenkeä kohotettua. Ja että meillä olisi yhdessä vielä mukavaakin. Jokseenkin näistä ajatuksista lähdettiin näyttämötyön kurssia suunnittelemaan ja itse asiassa samaiset aiheet taisivat muotoutua kurssin tavoitteiksikin.
Ilmoittautujien vastaanottajana olin iloinen joka ikisestä nimestä joka listaan kirjattiin. Tosin aluksi jännitti, että saadaanko kaikki halukkaat mahtumaan mukaan, mutta onneksi ”ei oota” ei tarvinnut kenellekään kaupata. Odottavin tunnelmin se syksy sieltä viimein saapui ja paljon odotettu viikonloppu. Lauantaiaamuna jännitys koitti nostaa päätään. Vaan kun hurautin kummitytön pihaan ja huomasin hänen olevan rentoreiskana tulossa kurssille, niin omakin jännitys ymmärsi pysyä poissa.
Jaakko ohjaajamme oli rakentanut päivät hienolla tavalla. Punainen lanka kulki läpi viikonlopun ja mukavasti ohjaajamme muistutteli ”taustateorioista” joita tekemisiemme takana piili. Toisaalta tekeminen oli koko viikonlopun ydin ja juju, purut ja keskustelut toivat tekemisen todeksi ja antoivat jokaiselle hetken aikaa miettiä mitä olimmekaan juuri tehneet ja oppineet. Mukana oli harjoituksia joka lähtöön, huumaava tunnelma ja herkkyys olivat välillä ihan käsin kosketeltavaa, toisaalta toisen päivän konkreettiset irvistelyt tekivät todella hyvää ja purkivat pitkään painaneita pahoja oloja pois kropasta. Tästä lähtien aioin irvistellä aina silloin tällöin, vaikkapa lasten kanssa pelleillen. Ja niin, hyödykästä oli saada myös ihan käytännön neuvoja esiintymisjännitykseen – kohta museon mäki vilisee hikoilevista liikkujista ;) Vaan toivotaan että jalat siinä kohtaa kestää! T: yksi viikonlopun kolmesta kolhiintuneesta.
Päällimmäisenä viikonloppua muistellessa tulee mieleen hyvä ja lämmin energia joka ryhmässämme vallitsi; oli turvallista toimia yksin ja yhdessä. Enää improilu ei tuntunutkaan vieraalta ja pelottavalta. Moni paikallaolija varmasti ylitti itsensä ja sai suurta riemua onnistumisistaan. Kaikilla meillä oli jokin kirjoittamaton henkinen yhteinen päämäärä, jota kohti pyristelimme läpi viikonlopun. Jos hommasta olisi maksettu palkkaa niin olisimme aika rikkaita. Henkisesti rikastuneita varmasti olemmekin ihan jokainen - myös keltanokkainen kummityttöni, jonka palauteringistä napattu oivallus komeilee nyt otsikossa.
 |
| Kuvat: Henrika Ojala |
 |
| Kurssin mestaroi Jaakko. Kuva: Mikko Malin |
Vastaavanlaisia kursseja tulemme varmasti kehittelemään lisää, niin hyvän vastaanoton se sai osallistujissamme aikaan. Vieläkin vaan hymyilyttää! Kiitos Jaakko ja kiitos mukana olleet!!
- Henrika -
