Teatterifrendi kiittää ja kuittaa

Tämä kirjoitus on hautunut pitkään, liiankin pitkään. Tarkoitus oli kirjoittaa jo viime syksynä, mutta se jäi ja jäi. Siispä, vaikka kevät alkaa olla pitkällä ja harjoituskausi täydessä käynnissä ensi kesää varten, palaan silti viime kesään.

Syksyllä 2012 tulin Sari Mäkisen, vanhan konkarin kanssa ensimmäistä kertaa Ypäjän musiikkiteatterin harjoituksiin. Olin käynyt katsomassa sen kesän esityksen, The Boy Friend ja nähnyt mainoksen, että seuraavaksi olisi tulossa Viulunsoittaja katolla. Esitys kiinnosti ja Sari innosti mut lähtemään mukaan (annettiinko paljon vaihtoehtoja, siitä voidaan toki keskustella).

Ensimmäiset harjoitukset menivät ihmetellessä. Väki oli mukavan tuttavallista ja haliväleissä keskenään, mikä halailijalle tuntui tosi kivalta.

Kevät eteni, harjoituksia tuli aina vain tiuhempaan, kunnes oltiin ulkona ja melkein joka päivä yhdessä. Siinä solahti väkisinkin joukkoon. Ohjaaja Hannele oli jännittävästi päättänyt antaa korkealle sopraanolle kerjäläisen, Reb Nachumin roolin, joten äänialaa oli äkkiä laajennettava alarekistereihin (ja luotettava, että ei se sieltä kuulu). Lisäksi siihen nähden, että puhuin varsin vähän, päädyin jotenkin todella moneen kohtaukseen..

Ensi-ilta tuli ja meni, kerjäläisen kengät hajoilivat pikku hiljaa. Joskus niitä väliajalla paikattiin, toisinaan purettiin. Iso kiitos tästä Hannulle, joka jaksoi kiskoa monoista kasan nauloja yhdelläkin väliajalla!

Lopulta koitti viimeinen esitys ja karonkka. Karonkassa valittiin jokavuotinen teatterifrendi ja hämmästykseni oli suuri, kun Iina sanoi minun nimeni äänestyksen voittajana. Minä? Vasta ekaa vuotta oleva noviisi! Kiitoskiitoskiitoskiitos! Itse olette ihania, ihan kaikki!
Halataan kun tavataan!

- Ilona (+ tautinen kananpoika) -

Kevät etenee

Niin on jälleen kalenteri käännetty maaliskuun puolelle ja Ypäjän Musiikkiteatteri alkaa heräilemään pikkuhiljaa talviunilta.

Vaikka näyttämöalueella onkin vielä suhteellisen surullisen näköistä ja harmaata, niin harjoituksissa on täysi tohina päällä kun teatterilaiset kaivelevat viulunsoittajaa muistilokeroistaan. Kuka minkäkinlaisella menestyksellä.

Suurinta iloa tällaisen “vanhan” elämään tuo uutena mukaan tulevien ihmisten ihastuttava hämmästyneisyys, kun Mäkirannan Kari polkaisee harjoitukset käyntiin äänenavauksella ja siirtyy nopealla tempolla musikaalin kappaleisiin.

Ja pianpa ne uudetkin pääsevät jyvälle ja hymyt leviävät heidänkin hetkittäin jopa pelokkaille kasvoilleen. Vaikka on todettava, että Ypäjän Musiikkiteatteriin ei ole aivan yksinkertaista tulla kun “vanhoille” on vuosien saatossa kehittynyt täysin omanlaisensa huumori ja hierarkia.

Harjoitukset kuitenkin etenevät omalla painollaan ja kappaleet alkavat kuulostaa kuoromusiikilta, unohtamatta loistavaa orkesteria, joka soitti taas kuin ei olisi lavalta poistunutkaan.

Kaikki kuvat: Arttu Malin

Vaan onneksi sentään ensi-iltaan on vielä yli kolme kuukautta, sillä työtä riittää aivan varmasti koko kevääksi...

- Arttu -