Tämä kirjoitus on hautunut pitkään, liiankin pitkään. Tarkoitus oli kirjoittaa jo viime syksynä, mutta se jäi ja jäi. Siispä, vaikka kevät alkaa olla pitkällä ja harjoituskausi täydessä käynnissä ensi kesää varten, palaan silti viime kesään.
Syksyllä 2012 tulin Sari Mäkisen, vanhan konkarin kanssa ensimmäistä kertaa Ypäjän musiikkiteatterin harjoituksiin. Olin käynyt katsomassa sen kesän esityksen, The Boy Friend ja nähnyt mainoksen, että seuraavaksi olisi tulossa Viulunsoittaja katolla. Esitys kiinnosti ja Sari innosti mut lähtemään mukaan (annettiinko paljon vaihtoehtoja, siitä voidaan toki keskustella).
Ensimmäiset harjoitukset menivät ihmetellessä. Väki oli mukavan tuttavallista ja haliväleissä keskenään, mikä halailijalle tuntui tosi kivalta.
Kevät eteni, harjoituksia tuli aina vain tiuhempaan, kunnes oltiin ulkona ja melkein joka päivä yhdessä. Siinä solahti väkisinkin joukkoon. Ohjaaja Hannele oli jännittävästi päättänyt antaa korkealle sopraanolle kerjäläisen, Reb Nachumin roolin, joten äänialaa oli äkkiä laajennettava alarekistereihin (ja luotettava, että ei se sieltä kuulu). Lisäksi siihen nähden, että puhuin varsin vähän, päädyin jotenkin todella moneen kohtaukseen..
Ensi-ilta tuli ja meni, kerjäläisen kengät hajoilivat pikku hiljaa. Joskus niitä väliajalla paikattiin, toisinaan purettiin. Iso kiitos tästä Hannulle, joka jaksoi kiskoa monoista kasan nauloja yhdelläkin väliajalla!
Lopulta koitti viimeinen esitys ja karonkka. Karonkassa valittiin jokavuotinen teatterifrendi ja hämmästykseni oli suuri, kun Iina sanoi minun nimeni äänestyksen voittajana. Minä? Vasta ekaa vuotta oleva noviisi! Kiitoskiitoskiitoskiitos! Itse olette ihania, ihan kaikki!
Halataan kun tavataan!
- Ilona (+ tautinen kananpoika) -
Syksyllä 2012 tulin Sari Mäkisen, vanhan konkarin kanssa ensimmäistä kertaa Ypäjän musiikkiteatterin harjoituksiin. Olin käynyt katsomassa sen kesän esityksen, The Boy Friend ja nähnyt mainoksen, että seuraavaksi olisi tulossa Viulunsoittaja katolla. Esitys kiinnosti ja Sari innosti mut lähtemään mukaan (annettiinko paljon vaihtoehtoja, siitä voidaan toki keskustella).
Ensimmäiset harjoitukset menivät ihmetellessä. Väki oli mukavan tuttavallista ja haliväleissä keskenään, mikä halailijalle tuntui tosi kivalta.
Kevät eteni, harjoituksia tuli aina vain tiuhempaan, kunnes oltiin ulkona ja melkein joka päivä yhdessä. Siinä solahti väkisinkin joukkoon. Ohjaaja Hannele oli jännittävästi päättänyt antaa korkealle sopraanolle kerjäläisen, Reb Nachumin roolin, joten äänialaa oli äkkiä laajennettava alarekistereihin (ja luotettava, että ei se sieltä kuulu). Lisäksi siihen nähden, että puhuin varsin vähän, päädyin jotenkin todella moneen kohtaukseen..
Ensi-ilta tuli ja meni, kerjäläisen kengät hajoilivat pikku hiljaa. Joskus niitä väliajalla paikattiin, toisinaan purettiin. Iso kiitos tästä Hannulle, joka jaksoi kiskoa monoista kasan nauloja yhdelläkin väliajalla!
Lopulta koitti viimeinen esitys ja karonkka. Karonkassa valittiin jokavuotinen teatterifrendi ja hämmästykseni oli suuri, kun Iina sanoi minun nimeni äänestyksen voittajana. Minä? Vasta ekaa vuotta oleva noviisi! Kiitoskiitoskiitoskiitos! Itse olette ihania, ihan kaikki!
Halataan kun tavataan!
- Ilona (+ tautinen kananpoika) -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti