Ja sitten loppukin todellisuus nyrjähtää sijoiltaan…

Tuuli ulvoo. Se vonkuu, voihkii ja valittaa, räimii perunan (kuuma peruna by Pickering/Higgins) kokoisia rakeita sankkoina parvina minne sattuu, viskaa sekaan sielua ja sydäntä viiltävän terävää vettä, maalaa maailman rännällä ja ulvoo kaiken loppua. Ratsun kaviot iskevät säleitä pihaa peittävästä jäästä. Pike ratsastaa gladiaattoriasussaan teatterialueelle. Vanhan pappilan tarhassa kukkivat juhannusruusut ja niiden huumaava tuoksu täyttää tienoon.

Cambridgen gladiaattorikoulun Swordmaster seisauttaa ratsunsa Lontoon portille, nousee satulasta ja kokee avata portin. Lukossa, Lontoo on lukossa. Swordmaster tempaa miekan vyöltään, sen lyhyemmän ja heilauttaa sitä. Yhtenä viiltona ovi aukeaa ja putoaa sijoiltaan. Lontoo on avoin, avoin, mutta pimeä. Swordmaster silmää pimeyttä, työntää miekan vyölleen ja astuu sisään. Tyhjiä tiloja, huoneita, joissain ovi avoinna, joissain suljettuna. Ei tarvetta tarttua miekkaan, Swordmaster astelee tilasta toiseen, potkaisee suljetut ovet pirstoiksi, kulkee huoneesta huoneeseen, ajasta toiseen ja etsii kestävää menestystä. Ei ketään missään, vain pelkkää pimeyttä ja romua, roinaa kaikki paikat ja ajat pullollaan, epätoivoisessa sekasorrossa. Viimeinen ovi on rautaa, mutta Swordmaster ei vaivaannu tarttumaan miekkaan, vaan kohottaa kätensä, puristaa sormet nyrkkiin ja lyö. Ovi sinkoaa rämisten näyttämölle, jonnekin jonkun Lontoon jonkun torin takuselle ja silpoo singotessaan toria reunustavaa tiilimuuria. Oskarin tiilet murenevat ja tippuvat ja muuri huojuu perustuksillaan (maahan upotetut 30 mm vahvuiset vesivanerilevyt, joiden ja muurin pylväiden pohjatukien läpi maahan on taottu noin puolimetriset teroitetut terästangot kolme (3) kpl per pylväs).

Swordmaster harppoo näyttämölle. Tyhjä! Missä ovat Noora ja Kalle ja Johannes ja Ilona? Tyhjäkö koko teatteri, Lontoo, Englanti, Britannia, vastikään EU:sta eronnut UK (tek.huom. varm. vuoks: kyseessä ei ole tämä meidän Urho Kalevamme, joka hänkin kyllä erosi sujuvasti mistä tahansa, mikä ei ollut hänestä poliittisesti tarkoituksenmukaista, eikä edistänyt hänen uraansa), tyhjäkö Eurooppa? Tyhjä Mäksän flyygeli, ei soitinta, ei ensimmäistäkään elektroniikkaa tahi muutakaan koko kopassa. Swordmaster juoksee herra Higginsin yläkertaan. Verhot ikkunoissa läpimärkinä lerppuvat ja lepattavat, uhkaavat pudota. Ikkunat yhä uhkuvat sinisinä etäisyyksiään. Paitsi yksi, se, mistä rouva Pierce hyppää ajan ulottumattomiin, se manaa mustaansa kohti paikan ja ajan loputonta loppua.

Swordmaster harppoo alakertaan ja huutaa. Mister Higgins! Eversti Pickering! Miss Doolitlle - Eliza! Rouva Pierce, toisitteko kahvia – kylmää kahvia! Ei vastausta, ei edes kaikua Lähi-Lontoosta. Intiaanko on Kalle matkustanut? Yhäkö matkalla Intiasta Englantiin on Johannes? Lisson Groven loukkoihinko näyttävä Noora on juuttunut? Vieläkö on Ilona tippumassa ikkunastaan?

Swordmaster nostaa sormet suuhunsa ja vislaa. Ratsunsa jymisee torille, silpoo tullessaan lankkusillan tikuiksi ja ryöpyttää torin soran kasoiksi pyörön ympärille. Ei enää mitään väylää, ei mitään mahdollisuutta taksin tulla, noiden ajurirattaitten. Swordmaster hyppää satulaan, nostaa koholle pitkän miekkansa ja kiljuu, kiljuu rouva Piercen kiljunnan, korkean ja loputtoman.

Muurin pariovet rysähtävät kumoon. Muut gladiaattorit rynnistävät torille, yksi heistä ratsain. Tämä kaljulettinen tulija, Oxfordin Fighting Academy`n koreografi, Lord of the Sword and Fire, pyörittää ratsuaan ympäriinsä, kannustaa sen pyörölle, törmää Ascot-pylvääseen ja kaataa sen kumoon lavetin päälle. Pylväs silpoo kaatuessaan herra Higginsin kylpyammeen miekanteräviksi lasikuitusäleiksi.

Pyörö unohtaa kaikki juuttumisensa, muistaa mister Newtonin omenapuun alla keksimät ja villiintyy tasaisesti kiihtyvään liikkeeseen, sinkoaa kumireunuksensa ja sitä kiinnittäneet 55-milliset Wronic-ruuvit hevon helvettiin, irtoaa laakereiltaan, nousee ja leijailee Ypäjän yöhön aiheuttaen päänvaivaa, paitsi Pertun Päivien järjestäjille, myös lukemattomille myöhempien aikojen tähtitieteilijöille astrofyysikoista puhumattakaan. Kosmologit eivät sentään noin vähäisestä vielä vaivaannu.

Entäs Sami? Vaivaantuuko hän? Onko hänen Game of Thrones -vaikutteinen maailmansa nyt vaarassa?

Pike sinkoaa lyhyen miekkansa päin Samin jäämuuria, noita Oskarin vuoria, noita Juhan purjeita, noita Arton ikuisia trauman aiheita, ainakin kolmeen kertaan kokeiluina tehtyjä, rakennettu ja purettu, rakennettu ja purettu, rakennettu ja purettu, rakennettu jne.

Vuoret syttyvät palamamaan, ensin Eevan ompelemat ja Antsun huolella kiinnittämät huput sinkoavat kipinöitä ja sitten konstaapelilta karannut kaasu valuu tulisena laavana alas vuorien rinteitä. Jää palaa! Vuoret palavat! Loimu kalventaa Artun valaistuksen näkymättömiin. Yleisö itkee ihastuksesta. Mitkä tehosteet! Vanhimmilta rouvilta riittää myös pari irtokyyneltä nallenössykälle, herra Freddy Eynsford-Hillille, joka hänkin palaa, paitsi yhä aina uudestaan Wimpole Streetille, palaa myös vuorien juurella käryävien kuivien puiden myötä - vasen kataja, oikea paju, joka ei suostu pudottamaan lehtiään – palaa rakkaudesta Elizaan.

Pike pyörittää ratsuaan näyttämöllä, Artun koni kuivettuu uupumukseen katsomon edustan kiveykselle.

Swordmaster heiluttaa pitkää miekkaansa päänsä yllä, kannustaa ratsunsa raivokkaaseen laukkaan ja täsmävireisesti ulvoen karauttaa makasiinin päädyn taitse ikuiseen auringonlaskuun. Lord of the Sword and Fire liekehtii, lomittuu (ktso kvanttifysiikan alkeet) seuraavan esityksensä näyttämöllä olevaan metaitseensä ja teleportatoi tähän.

Viinapiru kirkkoherra monissa rooleissaan avaa ison kirjansa, viimeisen kerran, kaivaa vielä kerran kirjan piilosta pullon ja ottaa pitkän ryypyn tämänkin menneen maailman tulevaksi muistoksi. Selseyläinen yhä vaan vieläkin mittailee ja vasaroi ja höylää, rakentaa Lontoota, vaikka Jussilla onkin kiirus kana- ja muihinkin maatöihin, kaikkea on tehtävä oitis, kun on sen aika ja sää sallii.

Jalan kulkevat gladiaattorit Piitun johtamina ravaavat ylös katsomon portaat, riehuvat ympäriinsä kentällä, kaatavat lippukopin, sovittavat kaikkia paitoja myyntikojusta, syövät loput ja myöhemmätkin makkarat makkarakojusta, keittävät kahvia, mutta eivät juo sitä, sivaltavat miekoillaan Pertun teltan lepattamaan pylväittensä varassa ja sulkeutuvat joukolla yleisövessan invaosastoon pohtimaan ontologisia asioita, vaikka siinä pirun invavessassa ei olekaan vaatekoukkuja (erään katsojan reklamaatio yhtenä esitysiltana ), joita lavastemiäs sittemmin sinne ruuvasi parikin kappaletta. Kunnallinen siivoustyöntekijä myöhemmin ruuvaa koukut asiattomasti ja luvattomasti asennettuina ja kunnallista koskemattomuutta vähäistä suuremmassa määrin loukkaavina – penteleen lavastemiäs kun on virallisesti vantaalainen - ilmiöinä irti ja vie koukut ja gladiaattorit kunnantalolle ja paiskaa kaikki Charlesin kaapin päälle. Koska kyseinen kaapinpäällys sijaitsee edellä mainitun kunnallisen viranhaltijan puhtaanapitovastuualueella, käy hän myöhemmin pyyhkimässä pölyt pois koukuista, mutta ei gladiaattoreista. Hyvät koukut, ei semmosia kannata pilalle päästää, tiäs, vaikka joskus tarvittas, mu semmoset klatiaattorit, semmosilla mittään virkaa. Mutta siellä hekin nyt siis ovat, joskin pölyisinä, (kansan)kunnan kaapin päällä!

Joltain katsojalta tipahtaa tabletti (taulutietokone) katsomon alle ja lohikäärme käy aivan salaa, kenenkään huomaamatta syömässä sen. Saatuaan näin vatsansa täyteen, infoähkyn itse asiassa, kärmes päättää lopettaa syömisen tai ainakin ruveta vegaaniksi, ei herra Higginsiä, eikä Freddyä, nallenössykästä saisikin taatusti vatsaväänteitä. Vaikka saattaisi se olla ihanaa, hykertelee kärmes, imaista Eliza kitusiinsa. Lohik. päätyy kumminkin puhtaan järjen kritiikkiin, hylkää modaliteettiset pohdintansa ja päättää kategorisen imperatiivin vallassa tuhota ainakin Ypäjän ja Lontoon, ehkä enemmänkin, jopa puoli valtakuntaa taikka maailmaakin, EU:n kokonaankin (syntyjään väyrys-soinilaista sukua tämä Lohik.), jos saisi Elizan ja polttoainetta riittäisi. Se imaisee tulet Juhan tulitötsistä, nielaisee Artun palavat miekat, syttyy ja sytyttää , puhaltaa ja polttaa poroksi näyttämön, Lontoon, lippukopin rauniot, myynti- ja makkarakojut, Pertun teltan lepatukset, katsojien ennakkoluulot ja odotukset, kunnan tuplariihen vajaasti paikattuine pärekattoineen, nafta- ja ttip-vapaakauppasopimukset, YMT:n artistien intriigit, sekä yleisen suhteellisuusteorian. Viimeksi mainitun käräyttämistä se sittemmin pahoittelee, ei ollut tarkoitus ja vahinko se oli sekin suihkaisu, joka poltti orkesterikatoksen. Komiasti tei sielä soititte, että sori ny si vaan. Tallustelusta ja tulen puhaltelusta uupuneena Lohik. mönkii taruolentojen taivaaseen, kaiken kritiikin ulottumattomiin.

Näyttämö on väsynyt. Se on yrittänyt ja esittänyt. Se on antanut pohjan ja perustan esiintyjille tehdä työtään. Sen pintaa hivelevät yhä Kallen, Nooran, Johanneksen, Ilonan ja monen muun nautinnolliset jalanjäljet ja Markuksen oikean käden hellät sivelyt, konien kaviokoloista puhumattakaan. Vieläkin se valaistuu Virpin Ascot-varjossa Taran taipalluksesta ja Artun miekkojen loimusta. Se kuplii kunnioitusta kaikkia ”pienemmän” roolin omaavia kohtaan, Seija haravoineen, Vilma taksin tilauksineen, Piitu ujona gladiaattorina, aikuisuuteen astuvana moniroolisena, Tuike komeine kipityksineen, niistä yhtäkkipysähdys, käännös ja upea ojentautuminen, pientä komiikkaa, suurta suoritusta, hienoimmillaan niille, joilla on silmää semmoinen huomata. Ja nuo hehkeät palvelijattaret kevyissä hepenissään, nuo ihanuudet kun saisi täyspäiväiseen palvelukseensa kokovuotisesti.

Näyttämön pintaan pusertuu suolaisia kyyneleitä liikutuksesta ja ihastuksesta. Ne pienet, ne kolme kärrynpyörän heittää ja narunhyppijää ja se urhea pikkuinen aseenkantaja, lyhyt miekka huotrassa selässään, pitkä miekka painavana käsissään.

Näyttämö muistaa. Se on pitkän hetken hiljaa, kun muistaa Lassia. Sitten se nyyhkäisee ja kohauttaa tantereitaan, show must go on. On perään hiljaa paljon aiempaa pidemmän tuokion, kun tajuaa, että ei se niin ole. Tai on vain varsin rajatussa katsannossa. Tai sitten siinä jokseenkin rajattomassa, koko kosmosta koskevassa, vaikka show sen epiteettinä on joko kyynistä tyhmyyttä tai vain pelkkää tyhmyyttä. Näyttämö huokaa syvään ja on pienen ikuisuuden ihan hiljaa. Shitten shit, she show shmust shkumminkin shgo shon, shjoten…

Näyttämö röyhtäilee, sylkee suolaa ja oksentaa sisuksistaan muistoja, jotka materialisoituvat multidimensionaalisesti, mutta eivät tunne gravitaatiota, eivätkä muitakaan vuorovaikutuksia, vaikka seurustelevat sujuvasti keskenään ja päättävät lähteä yhdessä kaljalle Karrinpuomiin, mutta todettuaan, että eivät ne sinne sovi, eivät ainakaan mentaalisesti, leijuvat Tottenham Court Roadille ja päätyvät Georgen kapakkaan, mistä myöhemmin jatkavat Harryn Baariin, os. Calle Vallaresso 1323, Venice, Italy, owned by Cipriani S.A.

Baarin on avannut vuonna 1931 Giuseppe Cipriani, joka kertoo tapahtuneesta: “ Harry Pickering—a rich, young Bostonian—had been frequenting Hotel Europa in Venice, where I was a bartender. When Pickering suddenly stopped coming to the hotel bar, I asked him why. When Pickering explained that he was broke because his family found out his drinking habits and cut him off financially, I loaned him 10,000 lire. Two years later, Pickering returned to the hotel bar, ordered a drink, and gave me 50,000 lire in return. Mr. Cipriani, thank you, he said. Here's the money. And to show you my appreciation, here's 40,000 more, enough to open a bar. We will call it Harry's Bar." Kyseinen Mr. Pickering on tiettävästi eversti Pickeringin poika, ellei peräti eversti itse jossain ajattomassa inkarnaatiossaan.

Näyttämö väsähtää, sammuu vajaan vuoden mittaiseen uneen ja rupeaa kuorsaamaan. Nukkuvan näyttämön uumenissa, pyörön peräänsä jättämässä montussa, syvällä litimärässä, salaoja kun on jäänyt kaivamatta, somerikon ja saven seassa lilluu ikiunessa seitsemän (7) kääpiötä, joiden tarinan postmodernismi on pilkkonut pirstoiksi.

Entä Lumikki, missä hän on? Tarmokkaana tyttönä hän ei ole jäänyt odottamaan fragmentaatiota, vaan prinsessamekon helmat lepattaen liehuu ympäri lähes satavuotiasta Suomea pyrkien noudattamaan tasavallan viimeaikaisten hallitusten fantastista kokoomussosiaalisdemokraattista neuvoa, Tyällistä ittes, ryhty yritäjäks. Kiitos vaan neuvon johrosta!

Ypäjän kunta palkkaakin hänet syyskuun lopussa juhlavuotensa tapahtumakoortinaattoriksi, mutta se työsuhre kestää vain juhlavuaren loppuun elikkäs kolmisen kuukautta, eikä Lumikki sinä aikana ehri saara aikaan juurikas mittään, ei eres kunnon kaaosta, semmoisen vähäisen vain, sentään Sanghai Daily`ssä, New York Herald Tribune`ssa sekä BBC`ssä mainitun, Tera-ale Ypäjällä - Osta yksi - Ota kaikki. Lyhyemmin TAY OY OK. TAY ilmennetään äänellisesti foneettisessa muodossa tei (ktso Henry Higgins: Higginsin universaaliaakkoset, Lirum Larum Limited Publishing Company, London 1896 BCE or AD or something else, who cares).

Väki valtaa, väkivaltaa kohtuullisesti , väkijuomia kohtuuttomasti, käyttäen Ypäjän kirkonkylän. Loimaa tyhjenee täysin. Kolme iloista rosvoa tyhjentävät merkkivuottaan viettävän Ypäjän Osuuspankin ja Muumimamma perheineen hamstraa tyhjäksi paikallisen Siwan. Olis eres ny si jo ollu K-Market toteaa Muumimamma myöhemmin Loimaan Lehden haastattelussa, Sale mei tahrottiin hamstrata, mu ko Papan navikaattori neuvo väärin, Pikku-Myy sitä taas tiätysti räplänny ja ko Hipsun piti päästä pissalle.

Kunta- tai muitakaan rajoja tuntematonta väkeä riittää myös kirkonkylän ulkopuolelle. Kärkäisen puutarhan alueella kaivetaan maasta kaikki, mitä sieltä suinkin löytyy. Puhdistivat pellot kivistä, aika pienetkin kelpasivat, semmoinen hyvä siitä sentään seurasi, kommentoi yrittäjä tapahtunutta. Pari innokasta isäntää on käynnistänyt vanhat Valmetinsa ja yrittävät vetää Artlevyn hallista ulos puolivalmista isoa ilmastointikonehuonetta. Ei mei semmosella mittään, mu pantas pualiks ja hulluhan se semmonen, joka ei pualta ottas, kohkaavat isännät. Eivät ne vanhat Valmetit konehuonetta liikkeelle saa, sylinterit paukkuvat, kytkimet pettävät, koneet sammuvat ja jäävät niille sijoilleen Artlevyn riesoiksi. Isännät kun erellyttävät yrityksen suarittavan vahinkon- ja vaivan- ja muitakin korvauksia tapahtuneen johrosta.

Oliskos tämä ihan soran syy, pohtivat perskutan mekkalaa huolestuneina seuraavat jokioislaiset. Ei ole, vastaa painokkaasti MS-KAIVUU ja Velj. Uusitalo on ehdottomasti samaa mieltä.

Lumikki valitaan yleisöäänestyksillä Miss Alajärveksi ja Big Brother –talon inhotuimmaksi osallistujaksi sekä Oscar-ehdokkaaksi. Viimeksi mainitun kuullessaan Lumikki liehuu Victoria´s Secretin suojiin ostamaan gaalaan sopivia pukimia, eikä hänestä sittemmin (toistaiseksi) kuulla mitään.

Näyttämön kuorsaus yltyy ja tärinä havahduttaa uinuvat kääpiöt, jotka mönkivät montun kätköistä, mullasta maan, ihmisten ilmoille, istuvat rinkiin herra Higginsin kirjaston lattialle ja lyövät päänsä yhteen, Mitäs mei ny si? Domma dunnor rabbla mesht, eikös se niin sanota siinä Jacobson-Fröbergissä, tuhisee Nuhanenä. Aikansa päitään yhteen taottuaan kääpiöt saavat käyntiin vitkan (noin 30 Megasekuntia) transformaation kohti Jukolan poikia! Palaako todellisuus näiden laiskanpulleiden jallien ja Suomen satavuotissyntymäpäivän myötä jälleen paikoilleen? Sen näemme, kuulemme ja koemme ensi vuonna. Tervetuloa mukaan!

toivottaa Lavastemiäs

Mies Juttusarjan Takana

Mies Juttusarjan Takana

Arttu Malin

          Oma urani Ypäjän Musiikkiteatterissa alkoi vuoden 2002 syksyllä. Olin juuri muuttanut Ypäjälle enkä tiennyt Musiikkiteatterista mitään. Aiemmin olin jo toki näytellyt kesäteattereissa ja koulun näytelmissä, mutta musikaalikokemusta en omannut. Laulukokemusta oli kuitenkin senverran paljon, että pärjäsin Sammon Tarina -oopperan harjoituksissa melko mukavasti. Siitä lähtien olen ollut kaikissa Ypäjän Musiikkiteatterin teoksissa mukana tavalla tai toisella. Useimmiten lavalla, mutta toisinaan myös lavan takana tekniikkapuolen tehtävissä. 

          Tämän vuoden teoksessa tehtäväni on vastata taistelukohtausten koreografioinnista ja tarvittavien tekniikoiden opettamisesta näyttelijöille. Tämän lisäksi olen itse lavalla kolmessa eri roolissa, joista kaikki ovat omalla tavallaan haastavia. Lavan ulkopuolella olen osa lavastetyöryhmää, markkinointiryhmää, turvallisuusorganisaatiota ja tekniikkahenkilöstöä. Minun tehtäväkseni annettiin myös sisällön tuottaminen sähköisiin medioihin. Osassa tehtävistäni olen jopa onnistunut.

          Minut valittiin taistelukoreografiksi vankan kamppailu-urheilutaustani ja miekkailukokemukseni vuoksi ja taisteluiden koreografiointi onkin ollut yksi mielekkäimpiä, joskin myös haastavimpia, tehtäviäni Ypäjällä. Aiempi näyttämökokemuskin on ollut hyödyksi omia rooleja rakentaessa, vaikka ohjaajalta onkin saanut tarpeelliset työkalut ja oikean suunnan. Myös vuoden mittaiset näyttelijäntyön opinnot Länsi-Suomen Opistossa ovat auttaneet. Muu esiintymiskokemukseni onkin sitten ollut vaihtelevampaa: Muutamia stand-up keikkoja, tulishow-keikkoja, karaokejuontamista, konsertteja niin kuorolaisena kuin solistinakin ja niin edelleen...

          Minun mielestäni tärkein asia teatterissa on tarinan kertominen ja tunteiden välittäminen yleisölle. Tämän vuoden teoksessa tarinaa kerrotaan täysin uudesta näkökulmasta, vaikka tekstiä ei ole muutettu juuri lainkaan. Tekstiä vain lähestytään eri suunnasta ja eri voimalla. Vaikeinta teatterin tekemisessä on toistaiseksi ollut Motel Kamzoil:in roolin tekeminen vuosina 2013-2014, koska tuo hahmo poikkeaa omasta persoonastani niin täydellisesti.

          Hauskin teatterimuistoni tapahtui Annie Mestariampujan eräässä esityksessä vuonna 2009, kun unohdin ennen esitystä kääntää liikuteltavien portaiden kaiteet oikein päin ja Annielle aiheutui muutama ylimääräinen liike lavalla. Annieta esittänyt Pike oli hieman hiilenä, mutta hetkeä myöhemmin jo nauroi kanssani tapahtuneelle.

          Yllättävin asia teatterin tekemisessä on varmastikin kaikki taustatyö, jota teatterin pyöriminen vaatii. Kymmenet ihmiset tekevät tuhansia tunteja töitä syksystä lähtien ja aina viimeisiin esityksiin asti, ellei jopa viikkoa paria esityskauden loppumisen jälkeenkin. Varsinkin tänä vuonna kun olen ollut markkinointiryhmässä vähän niinkuin kuunteluoppilaana, minulle on alkanut valjeta työn todellinen määrä niin markkinoinnissa, johtokunnassa, väliaikakahviossa, kuin lipunmyynnissäkin. Toki tiesin työmäärän olevan lavasteiden ja näyttelemisen parissa melkoinen jo vuosien kokemuksesta. Muutamina vuosina toimin myös järjestyksenvalvojien esimiehenä ja onpa siinäkin oma hommansa, että saadaan autot oikeisiin paikkoihin parkkiin ja ihmiset turvallisesti ja helposti teatterialueelle ja katsomoon.

          Tulevaisuuden suurimpana tähtäimenä on työura teatterin parissa. Joko itse lavalla tai sitten taustatöissä tekniikan tai lavasteiden parissa. Kesän tavoitteeni on selviytyä ilman suurempia virheitä rooleistani ja saada pidettyä kaikki näyttelijät ilman vammoja viimeiseen esitykseen asti. Pieniä vaurioita on jo tullut, mutta niistä on toistaiseksi selvitty omilla paikkaustaidoilla.

          On ollut hauska huomata, kuinka kaikenikäiset katsojat ovat nauttineet esityksestämme. Vielä ehtii myöhäisherännäisetkin lippunsa lunastamaan ja tulemaan kanssamme matkalle Lontoon kaduille ja areenoille.

          Jos sinua kiinnostaisi tulla mukaan tekemään musiikkiteatteria, olet enemmän kuin tervetullut. Ja jos et uskalla heti lavalle esiintymään, niin ei se mitään. Meiltä löytyy tekemistä kaikille ja kaikesta kiinnostuneille ja jokainen tekijä on yhtä tärkeä kokonaisuuden kannalta.

Tekijät Esityksen Takana 15: Tanja Altti

Tekijät Esityksen Takana 15

Tanja Altti

          

Tanja aloitti Ypäjän Musiikkiteatterissa jo lapsena. Koska koko perhe oli kiinteästi sidoksissa teatteriin, oli hänen luontevaa lähteä itsekin lavalle. Ensimmäinen teos oli Viulunsoittaja Katolla vuosina 1991 ja 1992 ja siitä lähtien Tanja on ollut vaihtelevissa tehtävissä mukana lähes tauotta.

          Tänä vuonna Tanja ei ole itse teoksessa esiintymässä, mutta yhdistyksen sihteerinä, markkinointiryhmäläisenä, graafisen ilmeen luojana ja muita taustatöitä tekevänä hän on kiinteästi yhteydessä teatteriin. Aiempina vuosina hän on ollut myös lavalla niin näyttelijänä kuin orkesterissa sellistinäkin. Teatterin ulkopuolinen aika Tanjalla kuluu mainostoimistoyrittäjänä, kauppakorkeakouluopiskelijana ja perheenäitinä. Äiti onkin hänen tärkein lempinimensä.

          Ypäjän Musiikktieatterin hyvä ja yhteisöllinen henki saa Tanjankin kaipaamaan teatterille ja teatteriin liittyviin töihin, vaikka aikatauluttaminen onkin kiireiselle graafikolle melkoinen haaste. Suurimpana yllätyksenä teatterin tekemisessä hän pitää harrastuksen vaativuutta ja monimuotoisuutta. Työtuntien määrä kohoaa melkoiseksi ennenkuin ollaan edes maaliskuussa ja siitä se kiire vasta alkaakin.

          Tanjan odotukset lopulle esityskaudelle ovat melko suuret. Ilmat ovat suosineet ja ilmapiiri teatterilla on ollut iloisen aurinkoinen ja lämmin. Koko suuri teatteriperhe tuntuu puhaltavan yhteen valtaisaan hiileen illasta toiseen ja vain parantavan tasoaan niin lavalla, orkesterissa, liikenteenohjauksessa, kahviossa kuin muissa myyntitehtävissäkin. Teokseen on lisätty huumoria ja taisteluita niin paljon, että uudet selkänojat ovat hetkittäin tarpeen yleisön ihmetellessä että mitä he juuri näkivätkään. Upea, lähes fantasiallinen puvustus, jykevä ja jopa uhkaava lavastus, vauhdikkaat koreografiat ja huikeat musiikkinumerot pitävät huolen että katsojat saavat rahalleen täyden vastineen.

          Tanja suosittelisikin teosta helpostilähestyttävää teatteria kaipaaville musikaali-ihmisille, jotka etsivät uudenlaisia kokemuksia perinteisten kesäteatteriesitysten vastapainoksi. Hän toki huomauttaa että liput kannattaa varata nyt, ettei jää nuolemaan näppejään. Teatterin tekemisestä kiinnostuneille Tanjalla on selkeä viesti: Rohkeasti mukaan. Tää on hauskaa ja antaa paljon.