Puvustamossa kuhisee

Viimeistään tänään moni meistä heitti jäähyväiset myös roolihahmonsa fyysiselle olomuodolle, kun vaatteet ja somisteet palautettiin teatterille. Puvustaja Piritta Kämi-Conway oli vastaanottamassa vaatteita ja tarkastamassa, että kaikki puvut varmasti palautuvat hyvässä kunnossa: pestyinä, paikattuina ja silitettyinä. Piritan urakka jatkuu vielä tämän päivän jälkeenkin, sillä lainavaatteet on palautettava kotiteattereihinsa.

Monikymmenpäisen näyttelijäjoukkion ja orkesterin puvustaminen on takuulla haastava homma. YMT:n puvustukset kuitenkin keräävät ansaitusti kehuja ja kiitosta vuodesta toiseen - niin myös The Boy Friendin osalta. Osa käyttemistämme vaatteista on Ypäjän musiikkiteatterin omista varastoista, osa varta vasten meneillään olevaa produktiota varten ommeltuja, osa lähiseudun muista teattereista lainattua ja osa teatterilaisten omista vaatekomeroista esiin kaivettuja. Puvustajan lisäksi vaatteita fiksailevat vapaaehtoiset, uutterat talkoolaiset.

Niin kuin teatterissa moni muukin asia, on myös puvustuksessa paljon "silmänlumetta". Koulupuvun liivi ei olekaan hienoa villaneulosta vaan fleecehuovasta ommeltu. Villapaidan hiha muokkautuu sukanvarreksi ja retkipatja komeaksi kruunuksi. Vaatteet joutuvat lavalla koville: niiden tulee kestää nopeat vaihdot, kaikki näytelmään kuuluva meno ja melske sekä vielä toimia säässä kuin säässä. Toisaalta esimerkiksi ompeleita voidaan paikotellen tehdä "ronskimmalla kädellä" kun aivan kaikki ei kuitenkaan näy katsomoon asti.

Kun puvustus pelaa, rooliin uiminen helpottuu. Kun puvustus toimii, voi lavalla keskittyä aivan muihin asioihin. Kiitos jälleen Piritta ja tiimi!

- Iina -

Välillä kulissien takaa ja vähän vieläkin kauempaa

Tiedättekös ihmiset, että vaikka tuolla Ypäjän musiikkiteatterinkin lavalla näyttää tosi auvoiselta ja rauhalliselta ja vaikka miltä, niin tarinalla on myös toinen puoli – back stage. Siellä sattuu ja tapahtuu yllättävän paljon asioita, välillä todella lyhyessä ajassa. Silti mikään noista asioista ei näy katsojalle eikä saakaan näkyä.

The Boy Friend oli ohjaukseltaan sellainen, että melko monella oli tosi nopeita pukuvaihtoja kohtausten välillä. Tämä tietenkin aiheuttaa sen, että varsinaisiin sisätiloihin ei ehdi mennä vaihtamaan. Niinpä mukana olevista kuvista näkee miten monenlaisissa paikoissa on vaatteita aseteltuna valmiiksi seuraavaa vaihtoa varten. Valitettavasti itse tuosta hässäkästä ei kuvia voi ottaa.

Toisaalta tuolla lavasteiden takana on välillä aikaa puhua myös muuta kuin esitykseen liittyviä asioita – niitä ’normaaleja’; oletko käynyt sieniä katsomassa, meinaatko mennä Madonnan konserttiin? Suurin osa tekijöistä kuitenkin käyttää koko ajan seuraavaan kohtaukseen keskittymiseen, fiilistelyyn, sellaiseen hyvän meiningin ylläpitämiseen. Ja tämä kaikki toivottavasti tänäkin kesänä näkyi katsomoon asti eli että jokainen antaa 110 %:n panoksensa aina kun on lavalla.

Edellisessä päivityksessä mainittiin teatterifrendit erikseen, mutta jotenkin tuntuu, että ihan kaikki ovat frendejä ja ovat valmiina auttamaan jumiutuneen vetoketjun avaamisessa, katsomaan, että asu on kunnossa ja ollaanhan me menossa oikeasta paikasta sisään ja ... Joskus ei itsekään tajua mitä kaikkea sellaista tapahtuu, mistä suurella yleisöllä ei ole mitään aavistustakaan. Makkaramyyjilläkin on välillä jopa aikaa hymyillä kameralle ennen väliaikaa... Vaan voipi olla parempi, että yleisö näkeekin vain sen mitä ovat katsomaan tulleet eli valmiin esityksen. Kiitos kaikille noin 6.000:lle, jotka uskoitte meihin!

- Mikko -

 

Kuvat: Mikko Malin

Nyt se sitten on ohi – valitettavasti!

The Boy Friend on valitettavasti tullut tiensä päähän. Siis teoksen viimeinen esitys oli viime lauantaina 4.8.2012. Villa Capricen tyttökoulu on suljettu, todistukset jaettu ja suvivirsi laulettu. Noin 6000 katsojan lisäksi ihania muistoja ja vauhdikasta musiikkia päähän soimaan jäi myös koko työryhmälle. Jos teoksen tarinassa ehkä jotakin menetettiin, niin isot tanssit ja runsas musiikki ja tietenkin se rakkaus taatusti korvasivat asian!

Viimeisen näytöksen jälkeen madame Dubonnet jakoi todistukset ja koulun tytöt kajauttivat suvivirren - kaikki jo siviileissä. Kuva: Mikko Malin

Viimeisen esityksen jälkeen pidetyssä karonkassa häipyi pitkävetokohde Riikka-pystien osalta. Pystin numero kaksi sai Annele Kasurinen hänen viettäessään 40-vuotistaiteilijajuhlaa harrastajanäyttelijänä tietenkin työn merkeissä lady Brockhurstin roolissa. Jopa Annele hiljeni useiksi minuuteiksi osakseen tulleesta huomiosta, minkä koko muu joukko Kasurisen Kari mukaan lukien niina sanotusti pani merkille. Älkää nyt muut kuitenkaan pelästykö: ehkä jollakin muullakin kriteerillä voi pystin saada kuin olemalla 40 vuotta 'lauteilla'.

Liikuttunut Annele juuri Riikka-pystin saatuaan. Kuva: Mikko Malin

Samassa yhteydessä valittiin myös Ypäjän musiikkiteatterin ensimmäiset Teatterifrendi -kunniamaininnat. Teatterifrendi on henkilö, jonka työryhmä valitsee keskuudestaan laajoilla perusteluilla kuten avulias, aurinkoinen, aina iloinen, ei edes osaa sanoa pahasti, kannustava, hymyilevä, jaksaa tsempata sateellakin ja vaikka mitä. Ensimmäisessä äänestyksessä valituksi tuli kaksi henkilöä tasaäänin: Heini Liukkonen ja Seija Mustamo. Molemmat olivat selvästi yllättyneitä ja iloisia ja porukan raivoisista suosionosoituksista päätellen valinnat osuivat juuri oikeisiin henkilöihin.

Tämä blogi tuskin loppuu vaikka Poikakaveri loppuikin. Yhdistyksen johtokunta on niin sanotusti laittanut uutta matoa koukkuun ja vaikka vielä on fiilisteltävä menneen teoksen parissa, uskoisin, että varsin pian päivitysten sisältö siirtyy Viulunsoittajaan katolla. Eli ei muuta kuin seuraamaan kuinka elämä alkaa hahmottua kohti pientä Anatevkan kylää...
 

YMT:n orkesteri keräsi jälleen runsaasti kiitosta The Boy Friendin esityskaudella. Kuva: Mikko Malin

The Boy Friendin tekemiseen tarvittiin koko 70 hengen joukko ja ihan yhtä varmasti uuden teoksen pystyttämiseen tarvitaan jokainen vanha ja mielellään melkoinen joukko uusia ihmisiä taas harjoittelemaan, markkinoimaan, lavastamaan, myymään makkaroita ja käsiohjelmia ja kahvia, laittamaan autoja siististi parkkiin ja tietenkin esittämään ja kiittämään kotiin lähtevää katsojaa käynnistä vielä portilla!

Kiitos ystävät menneestä kesästä!

- Mikko -

Ensimmäiset Riikka- ja Osmo-pystit jakoon

Teatterimme täytti 25 vuotta 2010. Silloin mietimme jotakin uutta ja ehkä myös hauskaa tapaa muistaa omaa porukkaamme. Syntyi ajatus omien patsaiden tai jonkin vastaavan kehittämisestä. Päädyimme teettämään paikallisella PikkuAnnen savella naista ja miestä esittävät pienet savinuket. Koska Oscar-nimi oli jo ikään kuin varattu, päädyimme esittämään nimiä Riikka ja Osmo. Historia lienee kaikille tuttu, mutta silti pieni kertaus. Riikka ja Osmo Jaakkola ovat tehneet todella pitkän ja merkittävän ’iltatyön’ teatterillamme: Riikka toimi ensimmäiset 20 vuotta musiikinjohtajana ja Osmo erittäin pitkään puheenjohtajana. Saatuamme heiltä oikeudet nimien käyttöön, asia oli valmis.

The Boy Friendin ensi-illassa luovutettiin näiden pystien ensimmäiset numeroidut kappaleet, siis numero ykköset, Riikalle ja Osmolle heidän merkittävästä elämäntyöstään Ypäjän musiikkiteatterin hyväksi. Seuraavien pystien jakokriteereitä ei vielä ole päätetty eli jäänee pitkävetojen kohteeksi, kuka saa seuraavan...

- Mikko -

Pystit ja kunniakirjat ojensivat puheenjohtaja Pekka Virtanen ja johtokunnan jäsen Tarja Virtanen, Riikka ja Osmo kuuntelevat perusteluja. Kuva: Mikko Malin