Viulunsoittajan graafisen ilmeen synty

Heti kuultuani, että Ypäjällä nähdään kesällä 2013 musikaali Viulunsoittaja Katolla, alkoi päässäni pyöriä erilaisia ideoita. Halu suunnitella tämän produktion graafinen ilme alkoi nostaa päätään. Mainostoimistoyrittäjänä tiesin tämän vievän aikaa varsinaiselta tuottavalta työltä, mutta siitä huolimatta halusin antaa oman panokseni talkoisiin rakastamani työn avulla.

Näin jälkikäteen mietittynä on hankala miettiä mistä mikäkin ajatus on lähtenyt liikkeelle, mutta taisin aloitella projektia sillä, että googletin eri puolella maailmaa tehtyjen versioiden mainoksia. Halusin katsella minkälaisin logoin Viulunsoittajaa on ennen tehty ja yrittää keksiä näinkin tunnetulle musikaalille omanlaisen ilmeen. Pyörää ei kuitenkaan voi keksiä uudelleen ja tämän musikaalin teema on vahvasti sen nimessä. Haaste oli siis suunnitella logo ja graafinen ilme, joka ei kuitenkaan toistaisi vanhaa ihan suoralta kädeltä.

Kuvitukseksi muodostui jotenkin luonnostaan katot ja siluetti kylämaisemasta. Logossa taas itse viulunsoittaja keikkuu kirjainten päällä kuin katolla konsanaan.

Värimaailmaa mietin ehkä eniten ja lopulta päädyin vaaleansiniseen ja turkoosiin. Turkoosi on värinä raikas ja puhdas, sekä helposti erottuva. Etsin myös jonkinlaista symboliikkaa, ja sinisen sävyt tuntuivat siksikin parhaimmalta vaihtoehdolta, koska juutalaisille taivaansininen on käsitykseni mukaan merkinnyt hyvyyttä ja armoa.

Ypäjän Musiikkiteatterin Viulunsoittaja katolla -esitteen kansi

Aluksi aidan päällä istua kökötti varis ja taivas oli hyvin vaalea. Johtokunnan toiveen mukaan ilmeeseen lisättiin kuitenkin dramatiikkaa ja sitä saatiin oranssilla taivaalla. Myös linnun lentoonlähtö sai aikaan alun perin kovin staattiseen hetkeen kaivattua voimaa.

Aivan projektin alussa hylkäsin oranssin värin kokonaan, koska hyvin moni Viulunsoittajan aiempi logo ja graafinen ilme (mm. nykyinen Helsingin kaupunginteatterin versio) on ollut hyvin oranssisävyinen. Turkoosin lisättynä vastaväri oranssi toi kuitenkin sen kaivatun piristysruiskeen. Oranssin taivaan voikin katsoja mieltää oman näkemyksensä mukaan joko auringonnousuksi tai -laskuksi ja toivoksi paremmasta, tai oranssi taivas voi jonkun mielessä hehkua myös vaarana ja tulen liekkeinä kylässä.

Myös fonttimaailmalle oli monta vaihtoehtoa, mutta tämä serif -tyyppinen, eli päätteellinen fontti toimi kuitenkin muuten melko modernissa ilmeessä parhaiten. Fontilla onkin suuri merkitys, sillä erilaisella kirjasintyypillä voi koko ilme ja tunnelma muuttua suuresti.

Olen kaikin puolin tyytyväinen tähän syntyneeseen graafiseen ilmeeseen ja toivon, että se miellyttää myös muita teatterilaisia, kuin myös katsojia. Vahva turkoosi ainakin tulee toistumaan meidän teatterilaisten paidoissa ja autojen mainostarroissa – pidetään siis huoli siitä, että erotumme ja näymme hyvin tänä keväänä ja kesänä! 

- Tanja - 

Elämäni teatteri

“Nousee päivä, laskee päivä.” Ja niin ne todellakin tekevät ja ensi-ilta lähestyy uhkaavasti hirmuisella nopeudella. Mutta aloitetaanpa ihan alusta.

Koska muutamat muutkin ovat kertoilleet omissa blogi-kirjoituksissaan omaa teatteritaustaansa, niin aion nyt käyttää tilaisuuden härskisti hyväkseni ja kertoa omasta teatteriurastani.

Teatteriurani alkoi, niinkuin monella muullakin, koulun joulu- ja kevätjuhlien näytelmistä, joista sitten jatkoin yläasteella ja lukiossa ilmaisutaidon ryhmissä. Varsinainen ensikosketukseni teatteriin sijoittui vuoteen 1999, kun liityin Tuuloksen kesäteatterin näyttelijäkaartiin ja esitimme tuona kesänä “Mooseksen pontikkabisnes” -näytelmän. Kolme vuotta myöhemmin, kun muutimme Ypäjälle, Tuulos jäi taakse ja samalla Tuuloksen kesäteatterikin. Viime aikoina olen keskittynyt enemmän improvisaatioteatteriin.

Musiikkiurani alkoi samoihin aikoihin puhekykyni kanssa. Olen - häpeäkseni - nähnyt kuvia, joissa “esiinnymme” veljeni Laurin kanssa vanhan kotitalomme rappusissa siten että Lauri soitti rumpuja ja minä lauloin. Onneksi molempien taidot ovat “hieman” kehittyneet niistä ajoista. Koulussa musiikki oli suurin intohimoni kielten ohella ja yläasteen ja lukion kuorot sekä musaryhmät ja bänditouhut tuli koluttua tarkoin läpi. Nyttemmin olen siirtynyt “musiikin ammattilaiseksi” vetämään karaokea erään Kuopiolaisfirman listoille.

Varsinainen musiikkiteatteriurani sai alkunsa vuonna 2002. Ensimmäisen kipinän sain erään koulukaverini kysyttyä, että kiinnostaisiko minua tulla mukaan Ypäjän Musiikkiteatteriin. En tiennyt teatterista mitään, mutta lupasin miettiä asiaa. Elokuussa Ypäjän Yö tapahtuman yhteydessä päätimme järjestää perhepumpulla ohjelmaa. Niinpä perustimme bändin, johon kuuluimme minä, isäni, veljeni ja hänen silloinen tyttöystävänsä. Eräs vanhempi herrasmies istuutui toisen settimme alkupuolella pihakoivumme juurelle ja kuunteli koko setin ilmeenkään värähtämättä. Settimme jälkeen tuo herrasmies tuli puheille, esittäytyi Paavo Liskiksi ja pyysi meitä tulemaan mukaan Sammon Tarina -oopperaan. Niinpä menimme isäni kanssa käymään treeneissä ja sillä tiellä tässä edelleen ollaan... yli kymmenen vuotta myöhemmin.

Mutta mennyt on mennyttä. Ensi kesän musikaali Viulunsoittaja katolla on todella kiinnostava tehdä, mutta ei sekään tyhjästä synny. Harjoitusaikataulua kalenteristaan katsoessaan huomaa, ettei ennen heinäkuun seitsemättä ole minkäänlaisia vapaa-ajanongelmia. Koska ei ole juuri vapaa-aikaakaan. Valoa kuitenkin on näkyvissä tunnelin päässä. Teksti alkaa pikkuhiljaa juurtua päähän, musiikki alkaa kuulostaa etäisesti tutulta ja tanssitkin alkavat hahmottua. Joskin ensimmäiset tanssiharjoitukset aiheuttivat hieman hyväntahtoista naureskelua toisillemme. Ensi-ilta häämöttää alle kolmen kuukauden päässä ja tehtävää on PALJON. Vaan tuttuun tyyliin kaikelle löytyy tekijä ja kaikki valmistuu aikanaan. Päivä kerrallaan ensi-iltaa kohti...

- Arttu -

p.s. Viimeksi tarkistaessani, lippuja oli varattu 293 kappaletta. HYVÄ ME!

Nyt ne ovat taas alkaneet

Nyt ne ovat taas alkaneet, meinaan teatterin harjoitukset. Tuntuu hieman kaukaiselta tässä vaiheessa, että ensi iltaan on jäljellä vain kolmisen kuukautta ja tuntuu, että mitään ei vielä olla tehty. Toisaalta tuntuu, että on tehty hyvinkin paljon, ettei oikein osaa erottaa vielä kaikkea mitä tuleman pitää. 

Laulaminen tuntuu huomattavasti edellisvuotta helpommalta, osittain jo siksi, että tuntee kuuluvansa joukkoon, toisin kuin ensimmäisenä esityskautenani, jolloin olin aluksi hieman hämmentynyt äärimmäisen lämpimästä vastaanotosta. Yleensä pukeutumistyylini aiheuttaa ihmisissä erilaisia reaktioita, mutta teatterilla kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, jota arvostan suuresti.

Viime vuoteen verrattuna roolini on huomattavasti isompi ja arvostan luottamusta jonka olen saanut tämän roolin vetämisen puolesta. Eniten tässä vaiheessa ehkä odotan tulevaa puvustusta. Edellisvuoden polvihousuihin ja villapaitaan verrattuna on varmasti tulossa vähän hankalemmat varusteet, joissa pääsee tanssimaan. Tanssiminenkin tuntuu tänä vuonna paljon helpommalta, nyt kun osaan asennoitua siihen luontevasti.

Tulossa on paljon töitä ja paljon harjoituksia, kotonakin pääsee harjoittelemaan sekä dialogia että lauluja, että voi sitten ylpeänä pukeutua yleisön eteen ja antaa kaikkensa heitä viihdyttääkseen.

- Lari -

Kirjeitä kuoriin ja projektissa eteenpäin!

Kun lähes 500 markkinointikirjettä on sujautettu kirjekuoriin yhdessä musikaalin esitteen kanssa ja osoitetarrat sekä postimerkit läiskitty paikoilleen, tulee olo, että nyt ollaan peruuttamattomalla tiellä. Tuntuu, että nyt mennään eikä meinata ja valmista on tultava 14.6. mennessä.

Postitusurakkaa helmikuulta. Kuva: Iina Wahsltröm

Se on oikein hyvä tunne. Etenkin nyt, kun ensi-iltaan on enää kolme yhdessä hurauksessa kuluvaa kuukautta. Kohta puetaan päälle hienot Viulunsoittaja-t-paidat, läiskitään mainostarrat autoihin ja kiikutetaan julisteita markettien ilmoitustauluille. Kohta on kutsuttu kaikki FB-kaverit mukaan tapahtumaan.

Harjoitustahti kiihtyy ja tunnelma tiivistyy. Kohta on kesä ja Viulunsoittaja katolla.

- Iina -