Elämäni teatteri

“Nousee päivä, laskee päivä.” Ja niin ne todellakin tekevät ja ensi-ilta lähestyy uhkaavasti hirmuisella nopeudella. Mutta aloitetaanpa ihan alusta.

Koska muutamat muutkin ovat kertoilleet omissa blogi-kirjoituksissaan omaa teatteritaustaansa, niin aion nyt käyttää tilaisuuden härskisti hyväkseni ja kertoa omasta teatteriurastani.

Teatteriurani alkoi, niinkuin monella muullakin, koulun joulu- ja kevätjuhlien näytelmistä, joista sitten jatkoin yläasteella ja lukiossa ilmaisutaidon ryhmissä. Varsinainen ensikosketukseni teatteriin sijoittui vuoteen 1999, kun liityin Tuuloksen kesäteatterin näyttelijäkaartiin ja esitimme tuona kesänä “Mooseksen pontikkabisnes” -näytelmän. Kolme vuotta myöhemmin, kun muutimme Ypäjälle, Tuulos jäi taakse ja samalla Tuuloksen kesäteatterikin. Viime aikoina olen keskittynyt enemmän improvisaatioteatteriin.

Musiikkiurani alkoi samoihin aikoihin puhekykyni kanssa. Olen - häpeäkseni - nähnyt kuvia, joissa “esiinnymme” veljeni Laurin kanssa vanhan kotitalomme rappusissa siten että Lauri soitti rumpuja ja minä lauloin. Onneksi molempien taidot ovat “hieman” kehittyneet niistä ajoista. Koulussa musiikki oli suurin intohimoni kielten ohella ja yläasteen ja lukion kuorot sekä musaryhmät ja bänditouhut tuli koluttua tarkoin läpi. Nyttemmin olen siirtynyt “musiikin ammattilaiseksi” vetämään karaokea erään Kuopiolaisfirman listoille.

Varsinainen musiikkiteatteriurani sai alkunsa vuonna 2002. Ensimmäisen kipinän sain erään koulukaverini kysyttyä, että kiinnostaisiko minua tulla mukaan Ypäjän Musiikkiteatteriin. En tiennyt teatterista mitään, mutta lupasin miettiä asiaa. Elokuussa Ypäjän Yö tapahtuman yhteydessä päätimme järjestää perhepumpulla ohjelmaa. Niinpä perustimme bändin, johon kuuluimme minä, isäni, veljeni ja hänen silloinen tyttöystävänsä. Eräs vanhempi herrasmies istuutui toisen settimme alkupuolella pihakoivumme juurelle ja kuunteli koko setin ilmeenkään värähtämättä. Settimme jälkeen tuo herrasmies tuli puheille, esittäytyi Paavo Liskiksi ja pyysi meitä tulemaan mukaan Sammon Tarina -oopperaan. Niinpä menimme isäni kanssa käymään treeneissä ja sillä tiellä tässä edelleen ollaan... yli kymmenen vuotta myöhemmin.

Mutta mennyt on mennyttä. Ensi kesän musikaali Viulunsoittaja katolla on todella kiinnostava tehdä, mutta ei sekään tyhjästä synny. Harjoitusaikataulua kalenteristaan katsoessaan huomaa, ettei ennen heinäkuun seitsemättä ole minkäänlaisia vapaa-ajanongelmia. Koska ei ole juuri vapaa-aikaakaan. Valoa kuitenkin on näkyvissä tunnelin päässä. Teksti alkaa pikkuhiljaa juurtua päähän, musiikki alkaa kuulostaa etäisesti tutulta ja tanssitkin alkavat hahmottua. Joskin ensimmäiset tanssiharjoitukset aiheuttivat hieman hyväntahtoista naureskelua toisillemme. Ensi-ilta häämöttää alle kolmen kuukauden päässä ja tehtävää on PALJON. Vaan tuttuun tyyliin kaikelle löytyy tekijä ja kaikki valmistuu aikanaan. Päivä kerrallaan ensi-iltaa kohti...

- Arttu -

p.s. Viimeksi tarkistaessani, lippuja oli varattu 293 kappaletta. HYVÄ ME!