Purkupuolen huumoria

Menneen on mentävä, jotta uutta voidaan aloittaa. Näinhän se menee.

Lauantaina 24.11. kokoontui kuudet ja puolet kädet taas teatterille tekemään syksyn viimeiset purkutyöt: kontit sekä betonipalkit ja –laatat pois näyttämöalueelta. Ihan omin käsin emme tilanteesta selvinneet, vaan avuksi tarvittiin Lehtisen Jarin hiukan tomerammalla nosturilla varustettu kuorma-auto.

Sateenkaaren raato, joka oli toiminut kulkusiltana ja näyttämön osana konttien välillä, rälläköitiin irti ja sitten alkoi varsinainen siirto-operaatio. Ei ihan helpommasta päästä nosturimiehellekään, mutta kyseessä olikin ehdoton ammattimies ja näin näyttämöalue saatiin tyhjäksi. Siis todella tyhjäksi! Voisi melkein vapaasti lainailla isoa kirjaa ja todeta, että alussa maa oli avara ja tyhjä. Jäljellä on joki ja yksi silta siitä yli. Ainakin tilaa on rakentaa Viulunsoittajan Anatevkan kylästä vaikka minkälainen kokonaisuus. Säilyykö edes joki, emme tiedä vielä varmaksi. Se on siinä ollut soudeltavana vuodesta 2002 ja peiteltynä jo Soundiksesta asti.

Näyttämökuva tulee siis muuttumaan radikaalisti muutamasta viimeisestä esityksestä ja ainakin tekniikan miehet tulevat ’rakastamaan’ laajaa kenttää, johon on todella haasteellista saada piilotettua äänimonitoreja ja valoja. Vaan asioillahan on tapana järjestyä... Ja on todella hienoa nähdä, mitä uusi lavastajamme Oskari Löytönen tuolle kentälle loihtii!

- Mikko -

Kaikki kuvat: Mikko Malin

Taas mennään

Oho, missäs välissä syksy ehti jo näin pitkälle? Miten ihmeessä on voitu jo päästä siihen pisteeseen vuotta, jossa tähyäminen kohti seuraavaa kesää aloitetaan ihan tosissaan?


Mutta niin se vain on, että ypäjäläisen Viulunsoittajan ensitahdit isketään ilmoille tänään, sunnuntaina 21.10.2012, klo 15.00 Perttulan koululla. Eli ensi kesän musikaalia valmistelevat treenit alkavat! Jo! Ja alkavatkin pikkuisen tavallista varhaisemmassa vaiheessa, sillä myös esityskausi on jo kuukautta aiemmin kuin tänä vuonna, eli 14.6. - 6.7.2013.

Viulunsoittaja katolla -musikaali on tehty Ypäjällä jo kerran aikaisemmin - tosin jo kaksikymmnetä vuotta sitten. Tuolloin mukana olleille tuleva produktio tarjoilee kihelmöivän haasteen: miten tehdä uudelleen jo kerran tehty, miten katsoa kappaletta uusin silmin. Varsinkin nuorempi teatterin väki tuntuu puolestaan olevan Viulunsoittajan valinnasta varauksettoman innoissaan ja vaikuttaa siltä, että moni "vanha" teatterilainen on tämän teoksen myötä palaamassa takaisin lavalle välivuoden tai -vuosien jälkeen.

Viulunsoittaja katolla -musikaalin Anatevkan kylässä on paljon monenlaista väkeä - uudet teatterin harrastajat ovat lämpimästi tervetulleita täyttämään kylää ja tekemään eteläisen Suomen parasta musiikkikesäteatteria! Orkesterikin kaipaa lisää soittajia. Ja jos ei mieli lavalle, niin oma paikka voi löytyä vaikkapa lavasteiden tekijöiden, markkinointiväen tai lipunmyyjien joukosta.

Blogi elää ulkonäöllisesti eräänlaista väliaikaa. Oli jo aika sanoa "hei hei" The Boy Friend -musikaalin mukanaan tuomalle pinkille maailmalle. Mutta pian blogin valtaa Viulunsoittaja ihan omine värimaailmoineen.

- Iina -  

Talkoot vol. 1

Viime sunnuntaina satoi vettä koko päivän, eikä mitään pikkusadetta vaan ihan sillai kaatamalla. Kalenterissa komeili purkutalkoot teatterilla. Sinnepä siis suoraan aamupalapöydästä.

Teatterilla päätettiin hypätä suoraan väliajalle eli homma aloitettiin kanttiinista. Katokset, pöydät ja tuolit pääsivät talviteloille ja siivoushommia suoritettiin niin teatterin sisätiloissa kuin joka puolella pihapiirissäkin. Grande finale, eli Nizzan purku koitti vasta, kun kaikki muut hommat oli saatu alta pois.

Keli ei nujertanut meitä tälläkään kertaa vaan olo oli samanlainen kuin muulloinkin lavalla kaatosateen yllättäessä; siitä sai lisää virtaa ja jopa hymynkaretta aina kun joku sadepukuinen vettävaluva hahmo ohitti muurahaispoluksi muotoutuneella purkujäteväylällämme - hyvää katsekontaktireeniäkin ;)

Päivän mittaan saatiin nauttia Sirkan ja Teijan loihtimista keitoista, jotka maistui ihan käsittämättömän hyviltä, lukemattomien pyyntöjen ansiosta Sirkka lupasikin laittaa kasvissosekeiton reseptin yleiseen jakoon, nam! Sovittiin muuten että uudet talkoot tulee vain jos samaista keittoa on tarjolla ja taidettiin myöntävä hymähdys tästä saadakin. Kannattaakin saapua paikalle kun seuraava talkookutsu sähköpostiin kilahtaa. Oraakkeli en liene, mutta väitän kilahduksen kuuluvan aika pian! Sitä varrotessa jään vesi kielellä odottelemaan reseptiä, tosin suppilovahveroboxi näyttää tyhjältä. Pääsisinköhän ensi yön unessa sienimetsään...

- Henrika -

Kuvat: Henrika Ojala

Aikuistenkin kanssa voi pitää hauskaa

Vai improkurssi. Mikä se on? Jotain sellaista mihin ainakaan keltanokat eivät tartu. Mutta kun olisi kiva että tarttuisivat ja että oma väkikin innostuisi ja saataisiin yhteishenkeä kohotettua. Ja että meillä olisi yhdessä vielä mukavaakin. Jokseenkin näistä ajatuksista lähdettiin näyttämötyön kurssia suunnittelemaan ja itse asiassa samaiset aiheet taisivat muotoutua kurssin tavoitteiksikin.

Ilmoittautujien vastaanottajana olin iloinen joka ikisestä nimestä joka listaan kirjattiin. Tosin aluksi jännitti, että saadaanko kaikki halukkaat mahtumaan mukaan, mutta onneksi ”ei oota” ei tarvinnut kenellekään kaupata. Odottavin tunnelmin se syksy sieltä viimein saapui ja paljon odotettu viikonloppu. Lauantaiaamuna jännitys koitti nostaa päätään. Vaan kun hurautin kummitytön pihaan ja huomasin hänen olevan rentoreiskana tulossa kurssille, niin omakin jännitys ymmärsi pysyä poissa.

Jaakko ohjaajamme oli rakentanut päivät hienolla tavalla. Punainen lanka kulki läpi viikonlopun ja mukavasti ohjaajamme muistutteli ”taustateorioista” joita tekemisiemme takana piili. Toisaalta tekeminen oli koko viikonlopun ydin ja juju, purut ja keskustelut toivat tekemisen todeksi ja antoivat jokaiselle hetken aikaa miettiä mitä olimmekaan juuri tehneet ja oppineet. Mukana oli harjoituksia joka lähtöön, huumaava tunnelma ja herkkyys olivat välillä ihan käsin kosketeltavaa, toisaalta toisen päivän konkreettiset irvistelyt tekivät todella hyvää ja purkivat pitkään painaneita pahoja oloja pois kropasta. Tästä lähtien aioin irvistellä aina silloin tällöin, vaikkapa lasten kanssa pelleillen. Ja niin, hyödykästä oli saada myös ihan käytännön neuvoja esiintymisjännitykseen – kohta museon mäki vilisee hikoilevista liikkujista ;) Vaan toivotaan että jalat siinä kohtaa kestää! T: yksi viikonlopun kolmesta kolhiintuneesta.

Päällimmäisenä viikonloppua muistellessa tulee mieleen hyvä ja lämmin energia joka ryhmässämme vallitsi; oli turvallista toimia yksin ja yhdessä. Enää improilu ei tuntunutkaan vieraalta ja pelottavalta. Moni paikallaolija varmasti ylitti itsensä ja sai suurta riemua onnistumisistaan. Kaikilla meillä oli jokin kirjoittamaton henkinen yhteinen päämäärä, jota kohti pyristelimme läpi viikonlopun. Jos hommasta olisi maksettu palkkaa niin olisimme aika rikkaita. Henkisesti rikastuneita varmasti olemmekin ihan jokainen - myös keltanokkainen kummityttöni, jonka palauteringistä napattu oivallus komeilee nyt otsikossa.

Kuvat: Henrika Ojala

Kurssin mestaroi Jaakko. Kuva: Mikko Malin

Vastaavanlaisia kursseja tulemme varmasti kehittelemään lisää, niin hyvän vastaanoton se sai osallistujissamme aikaan. Vieläkin vaan hymyilyttää! Kiitos Jaakko ja kiitos mukana olleet!!

- Henrika -

Iloisen itsensähäpäisyn alkeet eli improvisaatiokurssi Jaakko Loukkolan ohjaamana

Viime viikonloppuna järjestettiin musiikkiteatterin tiimoilta kahden päivän kurssi, jonka tarkoitus oli perehdyttää kurssilaiset improvisaatioon ja improvisaatioteatteriin. Kurssi alkoi lauantaina 15.9. kello 12 ja loppui sunnuntaina kello 17.

Lauantaina kurssilaiset olivat silminnähden jännittyneitä ja kaikki odottivat pelonsekaisella riemulla tulevaa kurssia ja sen sisältöä. Kuitenkin kun kurssin ohjaaja Jaakko Loukkola oli teettänyt muutamia lämmitteleviä ja ryhmäyttäviä harjoituksia, oli tunnelma jo aivan toisenlainen. Lauantaipäivän aikana ehdimme tutustumaan moniin improvisaation perusteisiin ja opimme paljon itsestämme ja toisistamme. Lauantain antia olivat muunmuassa tutustuminen assosiaatioihin, täydelliseen hyväksymiseen, kohtauksen jännitteenluontiin ja muutamiin improtekniikoihin kuten stoppiin ja impropuuhun.

Sunnuntaina kurssilaisten odotuksivat olivat jo aivan toisenlaisia kuin lauantaina. Uskallus oli kasvanut lauantaina ja kaikki olivat innokkaita oppimaan mahdollisimman paljon improvisaatiosta ja improvisaatioteatterista. Sunnuntaina lämmiteltiin vähintään yhtä vauhdikkaasti kuin lauantainakin ja lämmittelyn jälkeen siirryttiin melko nopeasti harjoituksiin. Sunnuntain harjoitukset olivat nousujohteisesti esittävämpiä ja esittävämpiä. Ja loppujen lopuksi havaitsimme tehneemme useita tekniikoita, joiden näkemisestä ihmiset ovat valmiita maksamaan. Voisimme siis halutessamme mennä vaikka keikalle tekemään improa.

Sunnuntain päätteeksi pidettiin purku ja Jaakko kysyi meiltä mitä olimme oppineet kurssin aikana. Monien vastaukset olivat kovasti samankaltaisia ja kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että kurssi oli opettanut meille meidän omia rajojamme ja kuinka niistä rajoista voi mennä yli. Kaikki olivat hyvillä mielin ja hymyilivät vapautuneesti kotiin lähtiessään. Tästä voimme päätellä kurssin olleen onnistunut. Ehkä kurssi saa jatkoa tuonnempana. Ken tietää...

- Arttu -