No ny se on
siälä kolmesa metrisä permannosta laskein, meinaan se Koskelan hirsiseinä, ko
Hannu ja Make sitä vaan rupes kahrestaan vänkäämään siittä kahresta metristä
yllööspäin, vaikka mei Askon kans sanottiin, että tarttekstei tei appuu, ni ne
huusi, että yksin mei ollaan tähänki asti pärjätty, että tehkää tei vaan niitä
loorianne, ko mei ruuvattiin valulaatikoita niitten kuusien jallustoiks. Ko
Salmen pojjaat kävi aamulla kaivamasa kuapat niile kuusille, ko niitä ”tullee”
kuus kuusta näyttämöle, kuus metriä korkeita ja semmoset
kolmesattaakuuskymmentä levveitä ja si ne kaivo viälä siihe näyttämön
etureunaan kauheen kuapan, että saaraan siihe ne kovaääniset taikka mikkä
kaiuttime ne ny on, ko Kari, toi meiän musikaalinen maestro halluu, että siihen
alas ny ne räiköttime, ko enne vinssattii ylös, sinne tolpan nokkaan kummankin
pualen. Mutta ny haetaan äänesä parempaa palanssia.
Net on metkaa porukkaa noi äänimiähet. Tunnettetteks tei semmosta Aallon Siniä? Mää en ainaska tunne, mutta ko noi äänimiähet tullee paikalle, ni ne pannee ainaski yhren räiköttime johoski ja si pistää siihe tiatokonneen ja sannoo, että ruppeevat ny kattoon siniaaltoo. Ja vaikka mää koitan si kattoo kans jokapualelle, kirkonkyllään päin taikka jojelle taikka kolhville taikka kirjastolle taikka vaikka mihkä päin, ni mää en näe mittään Aallon Siniä, enkä juur kettään muutaka. Paitti toi Hannu voi viipottaa vähä siälä ja täälä, ko se kerkii joka paikkaan. Ja si ne äänimiähet sannoo, että ny tarttee kuunnella pimmeetä kohinaa. Ollaan keskellä kirkasta päivää, että mää en mittään pimmeetä kuule, enkä näekkä, enkä kuule juur mittään muutaka, paitti semmosta tavallista pörinää, ko Asko kirroilee, ko on purottanu maalipytyn päälleen taikka pensselin päähänsä, ko koittaa maalatata korkeelta, vaikka voi se pytty purota alempaaki taikka voi se olla Pekkaki, ko kirroilee, ko on lyäny vasaralla sormeensa taikka ei si o saanu kahvetta vähhään aikaan. Taikka si Arttu, ko nuarimpana se voi kirroilla vaan siittä mekastamisen riamusta.
Ehtoolla mää meen si kotio ja orotan pualeen yähön, ko ruppee olleen pimmeetä ja si mää koitan kuunnella. Ja kyllä mää kohinaa kuulen, ko naapurit ajjaa raktorilla kotio töistä taikka si kottoo töihin, ko kevväällä tuppaa olleen kiirus, että ei siinä ehri kelloo kattoon. Ja si, jos on tyven ehtoo, ni ko Loimaala mennee juna, ni kyllä se Mannisisa asti kohina kuuluu. Ja tosa valtatielä, se on vanha kakkostiä, ni kyllä siinä rekkoja mennee yälläki ja kuuluu si niistäki aika kohina. Mutta en mää noisa kohinoisa mittään pimmeetä huamaa. Paitti si, ko niitä on noita nuaria kolleja ja ne si ajelee yätä myäten ja niilä on passot päälä sillai, että rinnasa rutisee ja si, ko ne viälä on ottanu pakoputken pois taikka kaikki vaimentimet ainaki ja si ne revittää konetta. Että se on pimmeetä. Mutta mittään kohinaa mää en siinä si ennää erota, se puhrasta räminää semmone.
Mutta hiljasuutta, sitä mää voin joskus näin kevväällä kuunnella teatterillaki, ko yhtikkäs lakkaa se tavalline pörinä ja tullee ihan hiljasta. Ennen mää sitä ihmettelin, että mikäs ny tuli, mutta ny mää tiärän. Siinä käy sillai, että jottain tinttejä taikka isompiaki ruppee räpiseen siinä lähettyvillä taikka sitte lentää ylitte ja si ne Pekka ja Asko, ne toppaa justiinsa ja siihen puttoo vasarat ja naulat ja porakonneet ja ruuvit ja muukki, mitä niilä ny on käsisä, hyvä, etteivät niitä varpailleen purota, ko jostain ne ottaa kiikarit ja ruppee tiiramaan, että mitäs täälä ny oikein onka. Ja si, ko ne näkkee ne taikka ei aina näekkä, ni si ruppeevat keskenään selostammaan, että mitäs ne ny on taikka si ei o. Että sillai si tullee joskus hiljastaki teatterilla, sillon, ko siälä lavastustöisä ollaan.
Si, ko Hannu ja Make oli kahrestaan saanu sen seinäsä pystyyn, ni Make meni keittään kahveeta ja Hannu vetäsi moottorisahansa käyntiin ja rupes sahhaan niitä hirsiä poikki. Se oli kysyny multa, että misäs se peiliovi on ja mää olin sanonu, että kattos tualta pimmeestä kopista. Siältä se oli sen löytäny ja rupes ny sahhaan sille passelia reikää juur ehjäks saatuun seinään, että hirrenpätkät vaan kolisi permannolle. Ja si se rupes viälä veistään kynnystä, ettei meinattu päästä kahveelle ollenka.
Peiliovi Koskelan torpassa? Peiliovet yleistyivät, ulko-ovinakin, Suomessa 1800-luvun lopulla, joten voi olla, että Jussi pappilan renkinä ja sittemmin torpparina, oli saattanut saada pappilasta vanhan, käytöstä hylätyn peilioven, kun pappilaa vuosisadan vaihteen lähestyessä oli pantu parempaan kuntoon.
- Arto -
Net on metkaa porukkaa noi äänimiähet. Tunnettetteks tei semmosta Aallon Siniä? Mää en ainaska tunne, mutta ko noi äänimiähet tullee paikalle, ni ne pannee ainaski yhren räiköttime johoski ja si pistää siihe tiatokonneen ja sannoo, että ruppeevat ny kattoon siniaaltoo. Ja vaikka mää koitan si kattoo kans jokapualelle, kirkonkyllään päin taikka jojelle taikka kolhville taikka kirjastolle taikka vaikka mihkä päin, ni mää en näe mittään Aallon Siniä, enkä juur kettään muutaka. Paitti toi Hannu voi viipottaa vähä siälä ja täälä, ko se kerkii joka paikkaan. Ja si ne äänimiähet sannoo, että ny tarttee kuunnella pimmeetä kohinaa. Ollaan keskellä kirkasta päivää, että mää en mittään pimmeetä kuule, enkä näekkä, enkä kuule juur mittään muutaka, paitti semmosta tavallista pörinää, ko Asko kirroilee, ko on purottanu maalipytyn päälleen taikka pensselin päähänsä, ko koittaa maalatata korkeelta, vaikka voi se pytty purota alempaaki taikka voi se olla Pekkaki, ko kirroilee, ko on lyäny vasaralla sormeensa taikka ei si o saanu kahvetta vähhään aikaan. Taikka si Arttu, ko nuarimpana se voi kirroilla vaan siittä mekastamisen riamusta.
Ehtoolla mää meen si kotio ja orotan pualeen yähön, ko ruppee olleen pimmeetä ja si mää koitan kuunnella. Ja kyllä mää kohinaa kuulen, ko naapurit ajjaa raktorilla kotio töistä taikka si kottoo töihin, ko kevväällä tuppaa olleen kiirus, että ei siinä ehri kelloo kattoon. Ja si, jos on tyven ehtoo, ni ko Loimaala mennee juna, ni kyllä se Mannisisa asti kohina kuuluu. Ja tosa valtatielä, se on vanha kakkostiä, ni kyllä siinä rekkoja mennee yälläki ja kuuluu si niistäki aika kohina. Mutta en mää noisa kohinoisa mittään pimmeetä huamaa. Paitti si, ko niitä on noita nuaria kolleja ja ne si ajelee yätä myäten ja niilä on passot päälä sillai, että rinnasa rutisee ja si, ko ne viälä on ottanu pakoputken pois taikka kaikki vaimentimet ainaki ja si ne revittää konetta. Että se on pimmeetä. Mutta mittään kohinaa mää en siinä si ennää erota, se puhrasta räminää semmone.
Mutta hiljasuutta, sitä mää voin joskus näin kevväällä kuunnella teatterillaki, ko yhtikkäs lakkaa se tavalline pörinä ja tullee ihan hiljasta. Ennen mää sitä ihmettelin, että mikäs ny tuli, mutta ny mää tiärän. Siinä käy sillai, että jottain tinttejä taikka isompiaki ruppee räpiseen siinä lähettyvillä taikka sitte lentää ylitte ja si ne Pekka ja Asko, ne toppaa justiinsa ja siihen puttoo vasarat ja naulat ja porakonneet ja ruuvit ja muukki, mitä niilä ny on käsisä, hyvä, etteivät niitä varpailleen purota, ko jostain ne ottaa kiikarit ja ruppee tiiramaan, että mitäs täälä ny oikein onka. Ja si, ko ne näkkee ne taikka ei aina näekkä, ni si ruppeevat keskenään selostammaan, että mitäs ne ny on taikka si ei o. Että sillai si tullee joskus hiljastaki teatterilla, sillon, ko siälä lavastustöisä ollaan.
Si, ko Hannu ja Make oli kahrestaan saanu sen seinäsä pystyyn, ni Make meni keittään kahveeta ja Hannu vetäsi moottorisahansa käyntiin ja rupes sahhaan niitä hirsiä poikki. Se oli kysyny multa, että misäs se peiliovi on ja mää olin sanonu, että kattos tualta pimmeestä kopista. Siältä se oli sen löytäny ja rupes ny sahhaan sille passelia reikää juur ehjäks saatuun seinään, että hirrenpätkät vaan kolisi permannolle. Ja si se rupes viälä veistään kynnystä, ettei meinattu päästä kahveelle ollenka.
Peiliovi Koskelan torpassa? Peiliovet yleistyivät, ulko-ovinakin, Suomessa 1800-luvun lopulla, joten voi olla, että Jussi pappilan renkinä ja sittemmin torpparina, oli saattanut saada pappilasta vanhan, käytöstä hylätyn peilioven, kun pappilaa vuosisadan vaihteen lähestyessä oli pantu parempaan kuntoon.
- Arto -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti