Valupäivä

Näissä blogijutuissani olen yrittänyt kertoa jotain siitä, miten mukavaa, usein hauskaa, toisinaan jopa riemukasta on rakentaa lavasteita joukolla yhdessä, tehdä porukalla sellaista, millä on selkeä tarkoitus. Vaikka niitä on useampiakin työmaalla pistäytyjiä, jotka toteavat, että ”Hulluja tei olette, ensin kovalla tohinalla rakennatte, ja si kohta taas puratte”. Hullujahan mei! Viimeisimmissä kirjoituksissa olen käyttänyt kieltä, joka hakee jotain vanhan paikallisen puheen tapaa. Työmaalla puuhailevat, Arttua lukuun ottamatta, ovat lähes seitsenkymmenvuotiaita ja vaikka puhumisemme todellisuudessa onkin jokseenkin yleiskielistä, tuo vanhan tavoittelu luo tilannetta kuvaavaa kontrastia, eritoten nyt, kun esityksemme liikkuu 1900-luvun alkupuoliskolla. 

Tuon ”yhdessä tekemisen meiningin” arvelen olevan tähdellinen piirre kaikessa Ypäjän musiikkiteatterin toiminnassa, näyttämöllä esiintyvien kesken, orkesterin kesken, markkinoinnissa, lipunmyynnissä, kahvilatarjoilussa, pysäköinnin opastuksessa, makkaranpaistossa, mitä moninaisimmissa töissä, joita esitysten onnistuminen edellyttää. Rohkenen arvella, että myös mukana olevat ammattilaisemme, ohjaaja, koreografi, musiikinjohtaja, puvustaja, lavastaja, äänimiehet, valomiehet ja keitä muita meillä nyt mukana onkaan, kokevat jotain samaa tuosta meiningistä.

Vaan ihan aina, aivan kaiken aikaa, se ei ole mukavaa. Tänään oli valupäivä, valettiin jalustat kuudelle näyttämölle pystytettävälle kuuselle. Aamupäivä käytettiin valuvalmiuden viimeistelyyn ja jatkotyöskentelyn edellyttämiin tarvikehankintoihin. Aamusta alkaen satoi, toisinaan vettä tihkumalla, sitten ropisemalla, välillä räntää. Lämpötila vajaa kaksi plussalla. Viima! Näyttämö litimärkä, paikoin kurainen. Kalevin ja Hannun kommentti – oikein hyvä valupäivä, kostea ja plussalla. Puolen päivän jälkeen jyrisivät betoniautot paikalle, pumppuauto ja säiliöauto. Eikä siinä sitten ”kauaa nokka tuhissut”, kun kuusi jalustalaatikkoa oli letkusta ryöpytetty betonia täyteen ja Hannu oli vaatrannut jalustaraudat paikoilleen. Muutoin kyllä nokka tuhisi ja mei hullut paleltiin. Perrään ei eres kahvettä jaksettu keittää! Hannu ruuvas muutaman piikkilankatolpan kuntoon ja si lährettiin kotio.

Sinällään tämä valupäivä oli onnistunut työpäivä, saatiin tehdyksi, varsin sujuvasti, se, mikä oli tarkoituskin. Lavastustyöryhmän urakointi tiivistyy pariin, kolmeen kuukauteen, melko täyspäiväisiin sellaisiin tosin. Näyttämöllä olijat ja orkesteri ahkeroivat paljonkin pidempään, samoin markkinointi ja myynti ja monet muut taustatoiminnot, ehkeivät sentään täyspäiväisesti, vaikka mistä sen tietää. Ja yhdistyksen puheenjohtaja, niin puheenjohtajana kuin esityksen todellisena tuottajana, ahkeroi kaiken alusta loppuun, elikkä koko vuoden ja enemmänkin. Riippumatta siitä, onko se aina niin mukavaa! Mutta…

Huomenna on aamu uus,

kukko laulaa kello kuus, (mikään kukko laula tämmöisessä alituisessa kellojen siirtelyssä)

vaikka satais kaatamalla,

täällä Pohjantähden alla,

rakennetaan tulevaa,

tavoitellen parempaa,

usko, into yhä yllä,

jaksamista vaatii kyllä,

vaikeaa voi olla hetkin,

kestämme ne semmoisetkin,

vaikkei koskaan kehuis kukaan,

tule, ole meidän mukaan,

sillä

Constantem decorat honor!

Meni tää ny si taas vallan mahrottomaks, ko tommosta latinaa lopuks. Mu ko se ei aina o ni mukavaa, se voi joskus olla iha latinaaki. Tätä kielikuvaa kyllä pyydän anteeksi lukijoiden joukossa mahdollisesti olevilta latinisteilta ja muiltakin klassikoilta.

- Arto -