Tekijät
Esityksen Takana 1
Noora Tyni

Elizan rooli on Nooralle mieleinen,
vaikkakin se tuo mukanaan myös suuria haasteita. Suurimmiksi
haasteiksi Noora tunnustaa tulevan produktion sisältämän
miekkailun ja kaikkia teatterilaisia koskevan laulun ja liikkeen
yhdistämisen. Kesältä Noora odottaa lämpimiä ilmoja, vähäisiä
sateita, täysiä katsomoita ja oman äänensä kestämistä. Tosin
Noora luottaa myös teatterin yhteisöllisyyteen ja porukan
hauskuuteen ja tasavertaisuuteen. Jos omat voimat tuntuvat loppuvan,
niin muu työryhmä tukee ja kannustaa eteenpäin.
Teatterin ulkopuolella Noora tekee
sairaanhoitajan töitä ja lenkkeilee koiransa kanssa. Ennen tätä
kevättä Nooran kalenterissa oli myös lukemattomia tunteja, päiviä
ja viikkoja hevosten parissa.
Noora on toki myös esiintynyt
aiemminkin. Muunmuassa laulamalla muutamissa konserteissa.
My Fair Lady:ä Noora suosittelee
kaikille huumorintajuisille ihmisille, joiden uskoo löytävän
katsottavaa ja kuunneltavaa koko esityksen ajan. Vaikka lavalla ei
olisi montaa ihmistä, niin lavasteissa riittää yksityiskohtia
ihasteltavaksi pitkäksi aikaa. Väkimäärän lisääntyessä
katseet kiinnittynevät puvustukseen ja liikkeeseen. Korvillekin
riittää nautittavaa monikymmenpäisen kuoron päästessä
näyttämään osaamistaan laulamalla ja tanssimalla.
Noora toivottaa kaikki katsojat
lämpimästi tervetulleiksi katsomaan täysin uudenlaista My Fair
Lady -musikaalia Ypäjälle ja erityisesti haluaa kutsua kaikki
Tapparalaiset katsomoon. Noora muistuttaa myös että vaikka olisit
nähnyt kymmeniä versioita My Fair Lady -musikaalista, niin
tällaisena et sitä varmasti ole nähnyt.
Lahjakas näyttelijä! :) Monitaitoinen! :) Kiitos kaikille esiintyjille! :)
VastaaPoista