Tekijät Esityksen Takana 14: Pirkko Herd

Tekijät Esityksen Takana 14

Pirkko Herd

          Ehdottomasti suurin osa ihmisistä, jotka tuntevat Pirkon, tietää että häntä kutsutaan Pikeksi. Piken ura Ypäjän Musiikkiteatterissa alkoi vuonna -93, jolloin teatterissa aloitettiin Valkoinen Hevonen -teoksen harjoitukset. Tuon teoksen jälkeen hän oli pitkään poissa teatterilta, kunnes palasi vuoden 2005 20-vuotiskavalkadiin ja on siitä lähtien ollut mukana enemmän ja vähemmän lähes joka vuosi.

          Teatteriura Pikellä alkoi kuitenkin jo ennen Ypäjän Musiikkiteatteria Iisalmen nuorisoteatterissa ja esiintyminen on kulkenut hänen elämässään muutenkin. Laulutausta Pikellä on vahva: Hän liittyi musiikkiluokan kuoroon jo yhdeksänvuotiaana ja kuului siihen peruskoulun loppuun asti. Muunlaistakin esiintymistä Piken elämän varrelle on mahtunut. Työssään ratsastuksenopettajana ja valmentajana niin Ypäjän Hevosopistolla, kuin Suomen Ratsastajainliitossakin hän on pitänyt erinäisiä luentoja, klinikoita ja ollut puhujana messutapahtumissa. Siis toki päivittäisen opettamisen ohessa.

          Tämän vuoden teoksessa Piken rooli on Gladiaattori, tarkemmin sanottuna hän on Cambridgen gladiaattorikoulun Swordmaster, eli pääopettaja. Pike myös toimii ratsuhevosvastaavana ja yhteyshenkilönä Ypäjän Hevosopiston suuntaan. Ennen tämän vuoden kevättä Pike ei ollut itse miekkaillut lainkaan, mutta mikään ei ole mahdotonta kun vain käyttää tarpeeksi aikaa. Hän tokaisikin että mitään ei tehdä puolivillaisesti jos ne voi tehdä hyvin. Samaa mentaliteettiä hän painottaa myös oppilailleen, joista yksi on hänen miekkailunopettajansa. Vaihtokauppaperiaatteen mukaisesti Pike opetti taistelukoreografi-Artun ratsastamaan ja Arttu vastavuoroisesti hänet miekkailemaan.

          Kun kysyin tärkeintä asiaa teatterissa, Pike mietti hetken ja sanoi sitten teatterin tehtävän olevan luoda elämyksiä ja herättää kysymyksiä. Harrastajalle teatteri antaa elämyksiä ja valtavan hienoja ihmisiä ympärille. Vaikeimpana asiana Pike pitää uusien taitojen(kuten miekkailun) hiomista uskottavaksi, mutta sanoipa myös Titanic-musikaalin tuottaneen ongelmia, kun näyttelijät olivat koko ajan näkyvissä ilman varsinaista tekemistä. Yllättävintä taas Pikelle aluksi oli sitoutumisen määrä ja ajan tarve, mutta se ei enää nykyään yllätä niin paljoa. Toinen yllättävä piirre, joka yllättää edelleen on teoksen kasvu esitys kerrallaan ja teoksen oma elämä esityskauden aikana.

          Hauskinta teatterimuistoa kysyttäessä Pikelle nousee kasvoille leveä hymy ja vastauksena tulee tahattomat käytännönpilat. Kuten Annie Mestariampujassa sattunut tapaus, jossa rappujen kaiteet oli jätetty väärin päin ja hän joutui taiteilemaan itsensä niiden välistä pois. Myös samassa teoksessa käytetyt aseet aiheuttivat tahatonta komiikkaa heikon toimintavarmuutensa vuoksi. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musikaalista Pikelle muistuu mieleen tilanne, jossa hän piteli kolmea hevosta ja kesken kohtauksen yhdeltä hevoselta lähti suitset päästä. Siinä olikin ammattilaisellakin tekemistä, että sai kahta muuta hevosta pidellen kolmannelle asennettua suitset takaisin päähän.

          Tämän vuoden teoksessa Pike uskoo yleisön kiinnittävän huomionsa erilaisuuteen. Siihen kuinka täysin samasta tekstistä saa täysin erilaisen teoksen. Lavastus on myös näkemisen arvoinen ja vuosi toisensa jälkeen kiitosta kerännyt puvustus on jälleen huikea. Ypäjän Musiikkiteatterin yksi suurimmista vahvuuksista on kuoro, jonka ikäjakauma on suunnilleen 8-80 ja se elävöittää joukkokohtauksia melkoisesti. Pike suosittelisi teosta huumorintajuiselle ja fantasiamaailmasta pitävälle yleisölle. Muidenkin kannattaa teos tulla katsomaan, ihan vaikka vain nähdäkseen miten satojen vuosien aikahyppy on saatu toimimaan. Mutta laput silmillä ei kannata tulla.

          Teatterityöryhmän ilmapiiriä Pike kehuu hulvattomaksi ja toteaa että hyvähän täällä on töitä tehdä. Hyvän ilmapiirin merkki on hänelle sekin, että pinna saa hetkittäin kiristyäkin ilman että yhteistyö loppuu. Ja eipä se näytä loppumisen merkkejä hänelläkään. Nimittäin kun Pikeltä kysyy tulevaisuudesta, hän vastaa: ”Eiköhän tämä tästä jatku. Vuosi kerrallaan.”

          Kesän esityskauden Pike odottaa olevan rankka, eikä vain teatterin vaan myös töiden vuoksi, mutta kun esityskautemme loppuu alkaa hänellä loma. Loppukesästä Pike palaa arkeen ja valmennushommiin ja kilpailujärjestelyihin.

           Teatteria harrastuksena Pike suosittelee kaikille, jotka ovat yhtään kiinnostuneita. Kokeilemalla selviää onko teatteriharrastus se oma juttu. Teatterin tekeminen on paljon muutakin kuin tähtenä olemista. Se on myös raskasta työtä ja muiden huomiointia. Jos siihen on valmis, on teatteri oikea paikka.

"Näyttämö on valmis, astukaa sille"

On aurinkoinen kesäilta Ypäjällä, keskiviikko 15.6. Musiikkiteatterin mäki on hiljennyt, ei ketään enää missään? Arttu sentään tallustelee näyttämöllä. Mitä mahtaa mies miettiä? Temmon taas kerran ja vielä kerran tarpeelliset työkalut esiin ja yhdessä naulaamme kapakan takuisen peittokankaan paikoilleen. Tovin istumme lysyssä katsomon etupenkillä, katselemme näyttämöä ja jutustelemme niitä näitä. Ei maar, jos lähtis sentään tänäänkin syömään, sanoo Arttu ja ojentaudumme ja keräilemme työkalut sisään, lukitsemme ovat ja se on moro huomiseen. Kylä näin o!

Matkalla kotiin ajatus tavoittaa avoimista ongelmista aktuaalisimman, päivällä näin työkaluja maassa orkesterikatoksen kulmilla, josko ne ovat siellä vieläkin. Kieppaan takaisin ja siellähän ne. Avaan ovet, keräilen työkalut talteen, suljen ovet ja istahdan taas kerran katsomon etupenkille, siihen oikeaan kulmaan, jossa useinkin päivisin ehtiessäni lymyilen. Laskee päivä, ilta alkaa tummua yöksi, näyttämö on jo hämyisässä varjossa. Katselen yli kahden kuukauden raatamisen tuloksia. Silmät poimivat paikkoja, mieli muistaa, miten tuotakin väännettiin. Annan katseen vaeltaa leppeästi läpi laajan näyttämömme. Yhä iskee muutama epäkohta ja puute silmään ja ajatus karkaa työlistaan. Vaan ei enää jaksa, ei tänään. Annan sen itselleni anteeksi ja levähdän tavoittelemaan näyttämön tuntoja.

Illalla vielä rauhaisa, päivän puuhista uupunut ja unelias.  Nyt yön myötä se havahtuu, tärähtää, ravistaa itseään, tunnustelee oloaan ja alkaa odottaa. Se tutkaa taivasta, aistii sateen uhan ja tiivistää itseään. Se on nyt hereillä, hioo valppauttaan kirkkaammaksi, se antaa kasvavan odotuksen hiljaa vallata itsensä, paikka paikalta, Higginsin yläkerrasta alas kirjastoon, yhä alemmas Ascot-pylvään juurelle, siitä ylös kaarimuurin päälle ja huimalla loikalla yli kuivettuneiden puiden vuorien huipuille, jotka yhä hapuilevat ontologisissa ajatuksissaan identiteettejään etsien.

Se odottaa teitä te laulavat, soittavat, tanssivat, näyttelevät teatterilaisemme. Se odottaa katsojia, jotka se teidän kanssanne haluaa temmata teatterin taikaan, todellisuutta suurempaan toteen. Se jarruttaa odotustaan, nauttii kivusta, jota odotus aiheuttaa, kivusta, joka räjähtää ensi-illan kiihkoon. Näyttämö on valmis, astukaa sille. Nöyrinä, rohkeina, ylpeinä!

- Arto Vainio - 

 

 Kuva: Arttu Malin

Kuuluvuutta ja näkyvyyttä

Kuten aiempinakin vuosina, tänäkin vuonna teatterillamme on käytössä melkoinen määrä tekniikkaa. Äänikalustoa on melkoisesti ja sen kasailusta ja ohjelmoinnista saisi aivan erillisen tekstin aikaiseksi, joten tyydyn vain lisäämään tähän kuvan orkesterikatoksen nurkalta.

Valokalustoakin on kesäteatterimittapuulla melkoisesti. Sen kasaamisesta, ohjelmoinnista ja valosuunnittelusta vastaavana sanon vain sen että näin alkukesällä suuri osa valoteknikon työstä tehdään öisin. Esityksiemme aikana yleisö ei välttämättä havaitse valoja lainkaan, ellei sitten satu sateinen ilta, mutta kyllä niitä on hyvä olla tasapainottamassa auringon valoa ja tuomassa näyttelijöiden kasvoja esiin. Koska te rakkaat lukijat ette pääse nauttimaan valoistamme täysin esityksissämme, ajattelin lisätä tänne blogiin muutaman kuvan josta keinovalon määrä näkyy ja samalla saatte käsityksen lavastuksestamme.

Kaikki kuvat: ©Arttu Malin

   -  Arttu

Tekijät Esityksen Takana 13: Asko Vainio

Tekijät Esityksen Takana 13

Asko Vainio

          Askon ura Ypäjän Musiikkiteatterissa alkoi vuoden 1990 syksystä, jolloin alkoi Viulunsoittaja Katolla -musikaalin harjoitukset ja siitä lähtien Asko on ollut keskeytyksettä lavalla tähän päivään saakka. Lempinimiä Askolla ei montaa ole, mutta nuorena häntä sanottiin pienen kokonsa vuoksi Vähävainioksi ja muutamat teatterilaiset kutsuvat häntä leikillisesti Äsköksi, mikä viittaa hänen lieviin hankaluuksiinsa sanoa Äni ja Fränk Annie Mestariampujan harjoituskaudella vuonna 2009.

          Alusta asti Askolla on ollut valtava palo päästä lavalle esiintymään ja harrastamaan yhdessä tuttujen ihmisten kanssa. Nyttemmin muutamat noista tutuista ovat hänelle hyvin läheisiä ystäviä ja ompa heistä muutamilla yhteinen teatterin ulkopuolinen harrastuskin: linnut. Eikä tässä siis tarkoiteta Hitchcockin elokuvaa vaan lintujen bongaamista ja rengastamista. Muu teatterin ulkopuolinen aika Askolla kuluu puutarhaa ja pihaa hoitaessa ja Mailin ja Viiru-kissan kanssa lenkkeillessä.

          Kypsemmällä iällä “ukkoontunut” Asko on erityisen iloinen siitä, että sai paremman puoliskonsa Maili Sillanpään houkuteltua mukaan teatterin toimintaan, joka kuitenkin nielee harjoituksineen, esityksineen ja lavastetöineen suuren osan Askon ajasta. Tämän vuoden teoksessa hän esittää kapakoitsija Georgea ja Lordi Boxingtonia. Näyttelemiseen Asko kuitenkin pureutuu vain sen ajan, mikä lavasteiden rakentamiselta jää.

          Tärkeimmiksi asioiksi teatterin harrastamisessa Asko nimeää uskalluksen, luottamuksen itseen ja luottamuksen kanssanäyttelijöihin ja ohjaajiin. Vaikeimpina asioina hän taas tunnustaa pitävänsä hitaasti puhumista, lavalla yksin olemista ja pitkiä monologeja.

          Hauskinta teatterimuistoa kysyessäni Asko sanoi että niitä on hänelle sattunut moniakin, mutta lopulta valitsi hauskimmaksi Sammon Tarina -oopperaa tehdessä sattuneen tilanteen, jossa Ilmarista esittänyt Pekka Virtanen töytäisi hänet Pohjolan korpeen lavalta alas ja heti tilaisuuden tullen tuli kysymään Askolta että ei kai tätä sattunut? Asko totesi että ei, mutta kylläpähän tuli lentävä lähtö.

          Yllättävintä teatterin tekemisessä Askon mielestä on ollut hänen saamansa vastaanotto teatterilla ja työryhmän ystävällisyys. Samaa henkeä on pidetty Ypäjän Musiikkiteatterissa yllä koko sen historian ajan, ja aina uudet teatterilaiset hämmentyvät siitä kun kaikki halailevat toisiaan ja jopa uusia teatterilaisia, kuin perheenjäseniä. Asko tosin tunnustaa että varsinkin tänä vuonna lavastetyöryhmässä on ollut hetkittäin väsynyt ja jopa kireä ilmapiiri, kun työmäärä on tuntunut vain lisääntyvän mitä lähemmäs ensi-iltaa on päästy.

          Esityskaudelta Asko odottaa miekkailu- ja hevoskohtausten onnistumista ja yleisön reaktiota täysin uudenlaiseen tulkintaan. Pääasiassa hän uskoo yleisön kiinnittävän huomionsa puvustukseen ja taistelukohtauksiin. Joitakin aseet kiinnostaa ja toisia pelottaa. Erityisesti juuri vauhdikkuuden vuoksi teosta kannattaa hänen mielestään tulla katsomaan kauempaakin.

           Teatterin tekemisestä kiinnostuneita Asko kehottaisi olemaan rohkeita ja lähtemään ehdottomasti mukaan. Meillä otetaan kaikki innokkaat harrastajat avosylin vastaan ja kaikki tarvittava opetetaan. Jos jännittää ja luulette ettette osaa tai pysty, ottakaa ohjenuoraksenne Askon motto: Paistaa se päivä risukasaankin.

Tekijät Esityksen Takana 12: Arto Vainio

Tekijät Esityksen Takana 12
Arto Vainio

  Arton ura Ypäjän Musiikkiteatterin lavastehommissa alkoi Valkoisesta Hevosesta vuonna 1994, johon hänen veljensä Asko pyysi häntä avuksi tekemään tarpeistoa ja lavasteita. Nykyisin eläkepäivistään nauttiva Arto on ehtinyt tekemään kaikenlaista. Vankka laivastotausta auttoi häntä työelämässä, jossa hänen toimenkuvansa oli johtaminen ja isojenkin tietojärjestelmien rakennuttaminen. Tänä vuonna Ypäjän Musiikkiteatterin johtokunnassa istuva Arto on saanut tehtäväkseen vastata lavasteiden valmistumisesta ja kylläpä hän teatterilla on viihtynytkin. Toisinaan jopa aamuseitsemästä iltayhteentoista.

  Moni teistä blogimme lukijoista tunnistanee Arton käyttämän nimimerkin Lavastemiäs, mutta kovinkaan moni ei tiedä että häntä on sanottu aikoinaan kadettikoulussa Muoriksi. Muori nimitys viittaa Masi sarjakuvaan ja hänen taipumukseensa huolehtia muista ja katsoa toisten perään.

  Esiintymiskokemustakin Artolla on. Työelämässä hän lauloi ja näytteli joulu/kevätjuhlissa ja kirjoitteli speksejä. Kun kysyin että nähdäänkö hänet joskus Ypäjän Musiikkiteatterin lavalla, sain vastaukseksi naurahduksen ja ein. On kuulemma mukavampaa olla vain näkymätön lavastemiäs ja nauttia teoksista katsomon puolelta. Vaan eipä Arto kovinkaan usein ehdi ainakaan itse koko teosta katsomaan, taustatöissä kun tarvitaan käsiä myös esitysten aikana.

  Tärkeimpänä asiana teatterissa Arto pitää todellisuuden illuusiota. Kaikkihan tietävät ettei teatteriesitys ole reaalitodellisuutta, mutta parhaimmillaan teatterin todellisuus on todempi kuin reaalitodellisuus. Hyvä teatteriesitys saa katsojan ajattelemaan. Ja ainakin toistaiseksi Ypäjän Musiikkiteatteri on onnistunut. Jopa siinä määrin, että esitysten laatu on yllättänyt Artonkin. Toki suurempana yllätyksen esitysten laatu on tullut hänen mukanaan laahaamille ystäville ja tuttaville. Odotusarvot pienen paikkakunnan teatterista ovat melko vaatimattomat, mutta Ypäjällä kaikki on ammattilaismitoissa. Niin järjestelyt, tarjoilut, katsomo, näytteleminen, laulu kuin soittokin. Samaa Arto odottaa tulevankin kesän teokselta. Esitysten tason pysymistä korkeana ensimmäisestä viimeiseen asti. Ja niin hän myös uskoo tapahtuvan, kun koko teatteriperhe tukee toisiaan ja kannustaa toisiaan ylittämään itsensä.

  Yleisön Arto uskoo kiinnittävän huomionsa toteutuksen erilaisuuteen. Siihen kuinka samasta tekstistä saa muovattua täysin erilaisen esityksen. Joitakin katsojia hän uskoo tämän modernin lähestymistavan häiritsevän, mutta jos vain avaa näkemyksensä laajimmilleen ja antaa esityksen imaista mukaansa, on lopputulos varmasti ikimuistoinen. Tämä teos kannattaa tulla katsomaan juuri nähdäkseen kuinka vanhan klassikon voi tehdä uudella, raikkaalla tavalla. Katsomomme uusia selkänojia kannattaa tulla testaamaan myös sellaisten, jotka haluavat nähdä jotain muuta kuin tavanomaista kesäteatteria.

  Tulevaisuudesta kysyessäni Arto oli pitkään vaiti, kunnes totesi luultavasti jättävänsä johtokunnan tehtävät tämän kauden jälkeen ja tarkastelevansa omaa osallisuuttaan ja teatterin tilaa tarkemminkin. Hän on iloinen että taidepuolella on nuoria innokkaita harrastajia, mutta toivoisi myös taustatöihin nuorennusleikkausta sillä esimerkiksi lavasteita rakentavan ryhmän keski-ikä on reilusti yli viisikymmentä vuotta. Lavasteporukan ilmapiiristä hän sanoi naureskellen, että välillä on kaikki kadoksissa: Työkalut, ruuvit, ruuvauskärjet, kahvikupit ja jopa huumori. Helpoiten hukassa olevista asioista löytyy huumori. Huumorin avulla sitä jaksaa pitkiäkin päiviä. Ja teatteri tarjoaa huumoria myös katsojille helpottamaan arjen luomia paineita. Arton mielestä maailma tarvitsee teatteria, ettei maailma olisi pelkkää teatteria.