On aurinkoinen kesäilta Ypäjällä, keskiviikko 15.6.
Musiikkiteatterin mäki on hiljennyt, ei ketään enää missään? Arttu sentään
tallustelee näyttämöllä. Mitä mahtaa mies miettiä? Temmon taas kerran ja vielä
kerran tarpeelliset työkalut esiin ja yhdessä naulaamme kapakan takuisen
peittokankaan paikoilleen. Tovin istumme lysyssä katsomon etupenkillä,
katselemme näyttämöä ja jutustelemme niitä näitä. Ei maar, jos lähtis sentään
tänäänkin syömään, sanoo Arttu ja ojentaudumme ja keräilemme työkalut sisään,
lukitsemme ovat ja se on moro huomiseen. Kylä näin o!
Matkalla kotiin ajatus tavoittaa avoimista ongelmista
aktuaalisimman, päivällä näin työkaluja maassa orkesterikatoksen kulmilla, josko
ne ovat siellä vieläkin. Kieppaan takaisin ja siellähän ne. Avaan ovet,
keräilen työkalut talteen, suljen ovet ja istahdan taas kerran katsomon
etupenkille, siihen oikeaan kulmaan, jossa useinkin päivisin ehtiessäni lymyilen.
Laskee päivä, ilta alkaa tummua yöksi, näyttämö on jo hämyisässä varjossa.
Katselen yli kahden kuukauden raatamisen tuloksia. Silmät poimivat paikkoja,
mieli muistaa, miten tuotakin väännettiin. Annan katseen vaeltaa leppeästi läpi
laajan näyttämömme. Yhä iskee muutama epäkohta ja puute silmään ja ajatus
karkaa työlistaan. Vaan ei enää jaksa, ei tänään. Annan sen itselleni anteeksi
ja levähdän tavoittelemaan näyttämön tuntoja.
Illalla vielä rauhaisa,
päivän puuhista uupunut ja unelias. Nyt
yön myötä se havahtuu, tärähtää, ravistaa itseään, tunnustelee oloaan ja alkaa
odottaa. Se tutkaa taivasta, aistii sateen uhan ja tiivistää itseään. Se on nyt
hereillä, hioo valppauttaan kirkkaammaksi, se antaa kasvavan odotuksen hiljaa
vallata itsensä, paikka paikalta, Higginsin yläkerrasta alas kirjastoon, yhä
alemmas Ascot-pylvään juurelle, siitä ylös kaarimuurin päälle ja huimalla
loikalla yli kuivettuneiden puiden vuorien huipuille, jotka yhä hapuilevat ontologisissa
ajatuksissaan identiteettejään etsien.
Se odottaa teitä te
laulavat, soittavat, tanssivat, näyttelevät teatterilaisemme. Se odottaa
katsojia, jotka se teidän kanssanne haluaa temmata teatterin taikaan,
todellisuutta suurempaan toteen. Se jarruttaa odotustaan, nauttii kivusta, jota
odotus aiheuttaa, kivusta, joka räjähtää ensi-illan kiihkoon. Näyttämö on
valmis, astukaa sille. Nöyrinä, rohkeina, ylpeinä!
- Arto Vainio -
Kuva: Arttu Malin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti