torstai 16. kesäkuuta 2016

"Näyttämö on valmis, astukaa sille"


On aurinkoinen kesäilta Ypäjällä, keskiviikko 15.6. Musiikkiteatterin mäki on hiljennyt, ei ketään enää missään? Arttu sentään tallustelee näyttämöllä. Mitä mahtaa mies miettiä? Temmon taas kerran ja vielä kerran tarpeelliset työkalut esiin ja yhdessä naulaamme kapakan takuisen peittokankaan paikoilleen. Tovin istumme lysyssä katsomon etupenkillä, katselemme näyttämöä ja jutustelemme niitä näitä. Ei maar, jos lähtis sentään tänäänkin syömään, sanoo Arttu ja ojentaudumme ja keräilemme työkalut sisään, lukitsemme ovat ja se on moro huomiseen. Kylä näin o!

Matkalla kotiin ajatus tavoittaa avoimista ongelmista aktuaalisimman, päivällä näin työkaluja maassa orkesterikatoksen kulmilla, josko ne ovat siellä vieläkin. Kieppaan takaisin ja siellähän ne. Avaan ovet, keräilen työkalut talteen, suljen ovet ja istahdan taas kerran katsomon etupenkille, siihen oikeaan kulmaan, jossa useinkin päivisin ehtiessäni lymyilen. Laskee päivä, ilta alkaa tummua yöksi, näyttämö on jo hämyisässä varjossa. Katselen yli kahden kuukauden raatamisen tuloksia. Silmät poimivat paikkoja, mieli muistaa, miten tuotakin väännettiin. Annan katseen vaeltaa leppeästi läpi laajan näyttämömme. Yhä iskee muutama epäkohta ja puute silmään ja ajatus karkaa työlistaan. Vaan ei enää jaksa, ei tänään. Annan sen itselleni anteeksi ja levähdän tavoittelemaan näyttämön tuntoja.

Illalla vielä rauhaisa, päivän puuhista uupunut ja unelias.  Nyt yön myötä se havahtuu, tärähtää, ravistaa itseään, tunnustelee oloaan ja alkaa odottaa. Se tutkaa taivasta, aistii sateen uhan ja tiivistää itseään. Se on nyt hereillä, hioo valppauttaan kirkkaammaksi, se antaa kasvavan odotuksen hiljaa vallata itsensä, paikka paikalta, Higginsin yläkerrasta alas kirjastoon, yhä alemmas Ascot-pylvään juurelle, siitä ylös kaarimuurin päälle ja huimalla loikalla yli kuivettuneiden puiden vuorien huipuille, jotka yhä hapuilevat ontologisissa ajatuksissaan identiteettejään etsien.

Se odottaa teitä te laulavat, soittavat, tanssivat, näyttelevät teatterilaisemme. Se odottaa katsojia, jotka se teidän kanssanne haluaa temmata teatterin taikaan, todellisuutta suurempaan toteen. Se jarruttaa odotustaan, nauttii kivusta, jota odotus aiheuttaa, kivusta, joka räjähtää ensi-illan kiihkoon. Näyttämö on valmis, astukaa sille. Nöyrinä, rohkeina, ylpeinä!

- Arto Vainio - 

 Kuva: Arttu Malin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti