keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Plarien takaa - eli miten teatteri vei mennessään

Aika kulkee... Tänä vuonna 2012 on kulunut 40 vuotta siitä, kun 1972 ensi kerran astuin Turun Kisa-Veikkojen näyttämölle. Sam Sihvon Hevoshuijari oli laulunäytelmän nimi ja ilotytön rooli sopi tälle matalalle altolle kuulemma hyvin. Paljon on vettä sen jälkeen Aura- ja Loimijoessa virrannut ja rooleja vaihtunut, kun olen kokenut niin perinteisiä kotimaisia kuin suuren maailman teoksiakin. ;)

Turun vuosina oli traditio lähteä joka tammikuu Mikkelin harrastajateatteripäiville kolmen työväennäyttämön joukkokuljetuksella. Oh, hoh sitä riemua, laulua ja soittoa. Vuonna 1978 oltiin siellä lavalla Vanha rakas koti -näytelmällä. Seinäjoen harrastajateatterikesässäkin vierailimme vuonna 1980  Hevosen tarinan kanssa. Heinäpaalit ja hajunäytteet vietiin Turusta asti paikalle.
 
Joukkovoimaa The Boy Friendissä ;) Kuva: Arttu Malin
Montaa kurssia tietysti on käyty. Voionmaan opiston kahden viikon näyttämötyönkurssi oli silloinen harrastajanäytteljöiden "yliopisto". Vetäjinä olivat ammattilaiset ja oppi oli suuri! Myös niin sanottu "Turkan kurssi", tuli käytyä kolmena viikonloppuna 1980-luvun alkupuolella. Vetäjinä silloisen kurssin 3. luokkalaiset Taneli Mäkelä ja Auvo Vihro. Se, jos mikä kolahti!

Vuonna 1985 Turku kohisi ja palstatilaa löytyi, kun tehtiin JOKITEATTERI-prokkiksena Franz Kafkan Linna poliisilaitokselta vapautuneeseen suurtorin miljööseen. "Poliisit ulos ja taide sisään" oli lehtiotsikoiden viesti. Helmisen Jussi piteli pääohjaksia ja jokaisella osa-alueella oli oma ammattilainen vetäjänsä. Myös ammattinäyttelijöitä oli mukana kolme. Sulassa sovussa oltiin yhtä joukkoa. Koettiin kova treenikausi ja muhkea yhteisfiilis! Mahtava opetus kaikille! Siitä poiki elämäni eka ja ainoa kabaree, jonka ylioppilasteatterin leivissä hoidettiin. Olipa sekin...

Turun Rientolan nytelmät loppuivat minulta 1987 näyttämön täyttäessä 60 vuotta. Juhlanäytöksenä oli Täällä Pohjantähden alla ja sain soljua Ellen Salpakarin nahkoihin. Muutto Loimaalle ja näyttämön jääminen Turkuun otti ensin lujille. Olimme saaneet perheenlisäystä juuri ja kotioloissa aikaa kului. Näyttämöikävä kyti takaraivossa...

Onneksi sain vieraaksi Kuuselan Pirkon Jokioisilta ja hän kertoi Ypäjän Musikkiteatterista. En edes tiennyt paikkakuntaa, teatterista puhumattakaan ;). Sinne siis! Minulla oli imetysaika menossa ja aikataulut olivat tiukkoja syöttöjen kera, joten elämäni ensimmäinen tanssitytön rooli ilman repliikkejä sopi kuin nenä päähän. Jokivarsien laulu ja ohjaaja Paavo Liski olivat uusi tuttavuus.

Lady ja herransa - vielä harjoituskuosissa. Kuva: Iina Wahlström
Silloin vuosi oli 1988 ja siitä alkoi Ypäjän ura, joka nyt kulminoituu The Boy Friendin esityksiin. Tämä viimeisin roolihahmo, rouva Brockhurst, on sentäs Lady - vaikka muuten samaa linjaa, kuin aiemmat ;D.

Tiukat naisroolit ovat jostain syystä kolahtaneet mulle ja Viulunsoittaja katolla -näytelmän Golde on ollut yksi mieleenpainuneimmista. Evakko-Oopperan Riikoska kosketti oikeesti, kun sieltä Karjalasta oma äitinikin lähti. Sammon Tarinan suuruutta olen usein pohtinut. Sen ylölspano, lavasteet, räjähdykset ja koko maailman synty - vau!! Louhi oli roolina vaativa ja samalla niin vahva ja antoisa. Kuitenkin (jostain kumman syystä) rakkaimmaksi nousee Mustalaisleirin Isergil-muori. Se tulee aina olemaan erittäin lämpimänä muistona mielessäni ja olen todella kiitollinen, että sain sen tehdä! Mustalaisleirissä oli mukana koko perheemme, joten siksikin painoarvo on suuri ;D

Siispä voin todeta: elämä ilman musiikkia ja laulua on kovasti tyhjää ja siksi hyräilen Isergilin tavoin muillekin: "Kuule laulu muukalainen..." Ja mukaansatempaavia lauluja on myös The Boy Friend täynnä ja ah, sitä tanssin iloa!

- Annele -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti