Ylivoimaisesti suurin osa Ypäjän
Musiikkiteatterilla tehtävästä työstä näkyy lavalla esityksen näytelmällisenä
ja musiikillisena osana sekä lavasteina, mutta suuri osa tuosta työstä olisi
“turhaa” ilman tekniikkaa. Tästä syystä teatterille vaeltaa myös “näkymättömiä”
tekijöitä, jotka varmistavat, että lavan tapahtumat näkyvät ja kuuluvat aivan
eturivistä aivan takariviin.
Tänä vuonna tekniikkaa aloitettiin
pystyttämään teatterille keskiviikkona 27.6. jolloin koko tekniikkaryhmä oli
paikalla ensimmäistä kertaa. Tuona päivänä teatterin valaistus myös saatettiin
sellaiseen tilaan, ettei sille tarvitse tehdä juurikaan muutoksia ennen
viimeisen esityksen jälkeistä purkua. Seuraavina päivinä aika kului
äänentoiston kanssa, kun ei ole aivan yksinkertaista kiikuttaa isoja kaiuttimia
yli kymmenen metrin korkeuteen ja saada niitä vielä toimimaan.
Kaikenkaikkiaan tekniikkaa on tänäkin
vuonna teatterilla paljon. Kolmekymmentäkaksi isoa valaisinta ja noin 15-20
erilaista kaiutinta (tämä määrä ei vielä tätä tekstiä kirjoittaessani ole
varmistunut), joista suurta osaa yleisö ei edes välttämättä näe. Näiden
niinsanottujen “loppurautojen” lisäksi mäelle on jemmattu muutama kilometri
kaapelia ja esimerkiksi mikrofoneja lavalla on yli neljäkymmentä.
Tekniikan kasausvaiheessa päivät ovat
pitkiä ja raskaita, mutta esityskaudella tekniikan pojat pääsevät hieman
helpommalla. Eli paikalla ei tarvitse olla kuin noin kaksi tuntia ennen
jokaista esitystä tarkistamassa laitteiden toimivuus ja vaihtamassa langattomiin
mikrofoneihin patterit. Esityksen jälkeen teknikot pääsevät lähtemään noin
puoli tuntia viimeisen katsojan jälkeen, kun kaikki tavarat on laitettu yöksi
suojaan sateelta ja varkailta.
Ypäjän Musiikkiteatteri luo tekniikalle
sellaisia haasteita, joita kovin moni muu paikka Suomessa ei luo. Etäisyydet
ovat pitkiä, lavasteet ovat isot, ihmisiä on lavalla paljon ja joka paikassa
tapahtuu. Moni ammattiteatterikaan ei käytä niin
paljon tekniikkaa, kuin Ypäjän Musiikkiteatteri, mistä voi tavallaan olla ylpeä
mutta tavallaan pitäisi olla myös kauhuissaan.
Tekniikkaa kasaillessa tulee mietittyä,
että onko tätä rautaa tarpeeksi ja kuuluuko ja näkyykö kaikki tarpeellinen.
Yleensä on pärjätty sillä mitä “mäelle” on viety, mutta joskus tuntuu jälkeenpäinkin,
että tuon yhden jutun olisi voinut tehdä paremminkin.
Mutta nyt alkaa aikani taas olemaan
kortilla ja täytyy ryhtyä suunnittelemaan teatterille siirtymistä, kun illalla
tehdään orkesterin soundcheck ja saattaapa olla että joudumme tekemään vielä
pieniä muutoksia kaiuttimienkin asemointiin.
- Arttu M. -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti