Tätä kirjoittaessani valmistaudun juuri lähtemään kohti teatteria. Ollaan ns. "voiton puolella", koska 6 näytöstä on jäljellä. Fiilikset on kaksijakoiset. Tiedä sitten mistä johtuu kun sitä ajattelee, että vielä 6 näytöstä jäljellä, mutta samaan aikaan ajattelee myöskin, että enää 6 näytöstä jäljellä. Suuren helpotuksen ja suuren haikeuden yhdistävä tunne on melko mielenkiintoinen. Ihan kuin olisi pomminvarma pakoreitti jonnekin, mutta haluatko loppujen lopuksi edes yrittää päästä sinne?
Otsikon mukaisesti elo teatterilla ja sen ulkopuolella on muodostunut rutiinien mukaiseksi. Käytännössä kaikki, mitä tapahtuu ennen näytöstä on aikataulutettua. Sitten näytös ja jälleen kerran näytöksen loputtua palataan aikataulujen pariin, jotta valmistautuminen seuraavaan näytökseen onnistuu mutkitta.
Mutta mitä sitten tapahtuukaan, kun näytökset loppuvat? Käytännössä koko vuoden kestäneet harjoitukset ja esitykset päälle ovat muodostaneet sellaisen rytmin, jonka mukaan on helppo elää. Kun näytökset lopulta loppuvat, se tapahtuu siten kun ne loppuisi kuin seinään, vaikka jo kuluvan vuoden tammikuussa tiesimme, että esitykset loppuvat 4. elokuuta. Vaikka allekirjoittaneellakin on jo 10 vuoden kokemus teatterin tekemisestä, tästä asiasta ei ole vielä tähän päivään mennessä syntynyt rutiinia. Välillä tuntuu siltä, kun saat jonkin projektin päätökseen, että ns. "vetäistään julmasti matto jalkojen alta" ja täytyy alkaa pikku hiljaa nousemaan ylös uudelleen ilman sitä tiettyä, valmiiksi ja hyväksi todettua rutiinia ja ilman teatterin "perhettä". Monesti elämä näytöskauden jälkeen onkin (ainakin itselläni) hieman hankalaa. Onneksi kuitenkin vanha sanonta pitää paikkaansa: "Toisen loppu on toisen alku."
Mutta tosiaan, nyt kiireen vilkkaa teatterille lähmimään naama täyteen pakkelia ja tukka kuosiin. Vielä ehdit mukaan katsomaan kuinka komeita wet-look kampauksia äijäkaartistamme löytyy! :)
-Samuli-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti