Kohti vuotta 2016 täysin purjein!

Yhdistyksen syyskokous päätti valita allekirjoittaneen uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2016. Nöyrä kiitos kaikille teille, jotka olette arvelleet minun olevan tämän suuren luottamuksen arvoinen. Meillä on takana suuri ja menestyksellinen projekti kuluvana vuonna, ”Täällä Pohjantähden Alla” oli mielettömän hieno teos olla mukana. Sen synnytys oli haastava, niin kuin synnytykset usein ovat. Hermot kiristyivät paikoitellen, mutta lopputulosta ei meidän todellakaan tarvitse hävetä. Näin videotaltioinnin esityksestämme ja olen sitä mieltä, että enemmän saisivat ihmiset maksaa siitä ilosta, että pääsevät katsomaan meitä.

No leikkiä tuossa oli puolet, mutta totta siis toinen...

Olemme saaneet odotella Boy Friendin ja Viulunsoittajan videoita pitkään, mutta nekin alkavat olla jo valmiita ja saadaan kopioitua niin, että pääsette tekin osalliset niitä ihailemaan. Monien vaikeuksien jälkeen ovat nekin projektit pääsemässä maaliinsa.

Pian tehtävänsä jättävä puheenjohtajamme on urakoinut useiden vuosien ajan johtaen meitä kohti uusia haasteita ja kehittämällä teatterin tiloja ja oheistoimintoja samalla valvoen ja huolehtien joka vuosi kesäteatteriesitysten läpiviemisestä. Alan jo saada pientä käsitystä siitä, millaiseen urakkaan olen itse tarttumassa. Nyt onkin aika esittää suuret kiitokset Markulle järkälemäisestä työpanoksesta ja kaikkien asioitten hoitamisesta. Olet johdattanut teatteriamme vuodesta toiseen ja kasvattanut sen mainetta niin, että tulevat johtokuntalaiset saavatkin huhkia tosissaan ylläpitääkseen saavutettuja asemia ja viedäkseen teatteria edelleen eteenpäin.

Vuoden 2016 esityksemme ”My Fair Lady” tulee olemaan kauden puhutuimpia. On siinä toki laulujakin ja Kari Mäkiranta tekee jälleen kuorolaisten olon tukalaksi sovittaessaan nuotteja kuorolle, jonka taso on kyllä kova. Mutta YMT-henkeen kuuluu haastaa ja ottaa haasteita vastaan.  Niinpä nytkin tulemme osoittamaan olevamme tehtäviemme mittaisia kun tosi koitokset taas alkavat. Lavastus ja puvustus tulevat olemaan todennäköisesti työteliäämmät kuin aikoihin, joten nyt tarvitaan talkoohenkeä osallistumaan sekä lavastuksen rakenteluun, että puvustuksen viimeistelyyn. Oskari Löytönen suunnittelee meille lavastuksen ja Piritta Kämi-Conway tekee puvustuksen. Heidän mielikuvituksensa on taas kovilla kun ohjaajamme Sami Vartiainen loihtii mielikuvituksellisimmat visionsa Ypäjäläiseen kesämaisemaan. Teos tulee olemaan toisaalta vanha ja tuttu, rakastettu klassikkomusikaali, johon liittyy huikeita fantasiaelementtejä. Jokainen esiintyjä tulee muodostamaan osan tästä kokonaisuudesta. Nyt tarvitaan taas laulajia ja tanssijoita sekä rooleihin heittäytyviä, tehtäväänsä sitoutuvia teatterilaisia. 

Luvassa on tosiaan hauskaa tekemistä, uskomattomia sovituksia ja visiointeja. Olen aivan varma, ettei kukaan kykene väittämään, että projekti tulisi olemaan tylsä ja tavanomainen.  Kuten ennenkin, osa kesäteatterin  katsojanautintoa ovat hyvin sujuvat palvelut ennen esitystä, näytösten välissä ja niiden päätyttyä tarvittavat yleiset palvelut. Jälleen tarvitaan väkeä hoitamaan erilaisia tehtäviä näytäntökauden aikana. Olemme saaneet paljon kiitosta hyvistä järjestelyistä, ystävällisestä palvelusta ja väliaikakahvion toiminnasta. Pysäköintiä ohjaavat henkilöt ovat ohjanneet katsojat sujuvasti paikoitusalueella ja sieltä teatterille, lipunmyynti on hoitanut tehtävänsä hymyssä suin asiantuntevasti. Teatterialueen myyntipisteet ovat myös olleet kiitosten kohteena. Kaiken kaikkiaan, suuri innostus ja omistautuminen musiikkiteatteritoiminnalle on näkynyt jokaisessa esityksessämme.

Muutakin on suunnitteilla teatterilaisten iloksi. Puuhailemme erilaisia koulutuksia, esimerkiksi kesäteatterin väliaikakahvion työntekijöille hygieniapassikoulutusta, jonka haltija voi työskennellä sitten missä tahansa elintarvike- tai ravintola-alan työpaikassa.  

Edelleen, katsomon kiinteän katon aikaansaaminen on työn alla ensi vuonna. Mikäli suunnitelmat etenevät toivotulla tavalla, teatteri tarvitsee paljon talkoovoimia suorittaakseen oman osuutensa katon aikaansaamiseksi.

Meillä on edessämme paljon yhteistä tekemistä ensi vuonna. Olen varma, että nämä asiat sitovat meitä yhä lujemmin yhteen ja saavat aikaan jälleen menestyksellisen teatteriesityksen.

Lauletaan taas yhdessä iloa ihmisten sydämiin!

Juha Lindgren
nykyisen johtokunnan jäsen,
tuleva puheenjohtaja (ja menevä, jos mokaan!)

Väliin vähän oopperaa

Hilpeä joukkoYMT:n väkeä teki lauantaina retken Helsinkiin katsomaan kiiteltyä ja ihasteltua Oopperan kummitusta. Ennen taide-elämystä tutustuttiin oopperan tiloihin.

Iloisen odottavia ilmeitä bussissa menomatkalla.

Päänäyttämöoperaattori Kim Jantunen

Ooppera kiinnosti ymt:läisiä ja seinältä heidän edesottamuksiaan seurasi
Jussi Jalas, oopperan ensimmäinen ylikapellimestari.

Koko joukko orkesterin harjoitussalissa.
Kaikki kuvat: Annele Kasurinen

 

Kun saapuu syys ja tieto tulevasta kesästä

Viimeistään nyt, kun kelloja on siirretty talviaikaan, on syksy kietonut meidät vaippaansa. Ulkona on pimeää ja märkää, heijastimet vilkkuvat ja joulusuklaat alkavat ilmestyä kauppoihin.

Kesä on vain jotain kaukaista haavekuvaa, kaukana tulevaisuudessa siintävää unelmaa.

Paitsi jos harrastaa kesäteatteria. Silloin kesä on jo ihan nurkan takana.

Ypäjän musiikkiteatterilaisilla on jo, jos ei nyt ihan täysi vauhi päällä, niin vaihde silmässä ainakin. Ensi kesän teos on päätetty, ensimmäiset markkinointikirjeet lähetetty, joukot koolle kutsuttu ja ohjaavien tahojen kanssa nimiä papereihin rustattu.

Markkinointikirjeet lähtivät matkaan - mehun ja pullan voimalla - jo syyskuussa. Kuva: Annele Kasurinen

Ensi kesänä Ypäjän Musiikkiteatterin estradilla nähdään maailmankuulu musikaaliklassikko, ihastuttava ja hyväntuulinen My Fair Lady. Musikaali on valloittanut yleisöjä ja kriitikoita teattereissa ympäri maailman jo vuodesta 1956 lähtien. Ypäjällä musikaalin ensi-ilta koittaa 17.6.2016.

- Iina-

Onko Pentinkulman jälkeen elämää?

Tuota asiaa tuntuvat lähes kaikki teatterilaiset kyselevän itseltään ja toisiltaan nyt, kun esityskausi on
ohi ja karonkastakin on jo pari päivää.

Mutta miksi tuo kysymys nousee niin monen mieleen? Tarkastellaanpa asiaa: Näyttelijöillä ja soittajilla on harjoituskausi alkanut jo aikaisin viime syksynä. Tarkemmin sanottuna syyskuussa. Eihän siitä ole kuin vaivaiset kymmenen kuukautta aikaa. On siis varsin luonnollista, että projekti ehtii muodostua isohkoksi osaksi elämää.

Harjoitusten tunnelmaa tammikuulta. 

Aikaa projektin parissa on siis vietetty runsaammanpuoleisesti. Kevättä kohti harjoituksia oli kiihtyvällä tahdilla, siten että viimeiset viikot näimme toisiamme päivittäin ja aloimme muistuttaa enemmän kommuunia kuin joukkoa teatterista kiinnostuneita ihmisiä. Esityskaudella tuo yhtenäisyyden tunne vielä voimistui ja olimme kaikki kuin yhtä suurta perhettä pienimmästä suurimpaan, roolilla ja ilman.

Ryhmäytymistä huhtikuussa. Tämä ja edellinen kuva: Iina Wahlström

Mutta olemmeko me näyttämöllä näkyvät ja kuuluvat taiteenharrastajat ainoita jotka esittävät otsikon
kysymystä?

Emme tietenkään. Teatterilla on pyörinyt ja pyörii sellainen määrä ihmisiä, että sitä voisi jo kutsua omaksi heimokseen. On lavastetyöryhmää, järjestyksenvalvojaa, liikenteenohjaajaa, kahvilatyöntekijää, makkaranpaistajaa, lipunmyyjää, kukkamyyjää, paitamyyjää, markkinoijaa, kuvaajaa ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen...

Kesäkuinen jono väliajalla makkarakujalle. Tämä ja seuraavat kuvat: Kerkko Vihava

Tuntuuko esityskausi sitten yhtä raskaalta muistakin kuin näyttelijöistä? Tottakai tuntuu. Ehkä jopa raskaammalta. Oman työnsä ohessa nuo talkoojoukot tulevat päivästä toiseen teatterille tekemään 4-6tuntisen työpäivän usean viikon ajan ilman korvausta vain rakkaudesta harrastukseen. Kysellään sitä siis silläkin suunnalla, että mitäs nyt sitten kun ei tarvitsekaan lähteä teatterille töihin.

Täällä Pohjantähden alla esitettiin komeissa kulisseissa.

Lavastemiehet tuskin kyselevät, kun tietävät entuudestaan että ei tämä tähän lopu. Nyt pidetään vain
hetki taukoa ja sitten puretaan lavasteista tarvittavat rakenteet talven alta pois.

Johtokuntakaan tuskin jää lepäilemään laakereilleen vaan alkaa kuumeisesti suunnitella teatterin
tulevaisuutta: pidetäänkö välivuosi, jos ei pidetä niin mitä esitetään, tarviiko teatterin tarpeisto
huoltoa/täydennystä jne jne jne...

Lavalla kesäkuussa, näyttelijät  vain osa suuresta teatteriperheestä.

Näyttelijät ja orkesteri yhteistyössä yleisön edessä kesäkuussa.

Eli otsikon kysymys on tavallaan vain väliaikainen. Hetki hengähdetään lähes kuolemalta vaikuttavaa unta, ei myydä kahvia eikä leivonnaisia väliaika-alueella, ei paisteta makkaraa, ei ohjata liikennettä eikä ihmisiä, ei rakenneta, ei lauleta, ei näytellä, ei soiteta, ei välttämättä edes vastata puhelimeen, kunnes sitten tuonnempana puhalletaan teatteriin taas entistä voimakkaampi palo ja voima seuraavan produktion myötä, koska se sitten tapahtuukaan... 

- Arttu -

Näyttämömestari

Arvostuksen osoituksena ja tunnustuksena pitkäaikaisesta, monipuolisesta ja ansiokkaasta toiminnasta Ypäjän Musiikkiteatterin näyttämöllä nimitettiin Hannu Petäjoki tänä keväänä Ypäjän Musiikkiteatterin Näyttämömestariksi. Asiaan kuuluvat juhlallisuudet ja kunniakirjan ojennus suoritettiin Täällä Pohjantähden alla -produktion karonkassa lauantai-iltana.

Hannu kiitti kunniasta, hauskalla ja kauniilla, hannumaisella puheella:

Nyt tempun teitte, nimititte minut Näyttämömestariksi! Siitä nöyrä kiitos.

Katsomon katetyö suuritöisinpiä: tolpat, vaijerit, veto-akselit, ”kottaraispöntöt" ja kankaiden virittely, jotka Pekan kanssa teimme, vaati paljon työtä sekä miettimistä. Tekemällä kulisseja lukuisiin näytelmiin on tämä nimitys tullut. Portaitakin on tullut tehtyä noin 20 kappaletta näyttämölle ja sen taakse. Hyvin ovat kestäneet, vaikka epäileviä lauseita olen kuullut.

Viulunsoittajan kulissit ovat  ylivoimaisesti suuritöisimmät varmaan kaikkien kesäteatterien joukossa. Työpäivät venyivät harjoitusten kanssa jopa 18 tunnin mittaisiksi. Kyllä välillä väsytti, mutta ohjaaja Hannele armahti ja antoi laiskasti harjoitella. Kiitos Hannele! Rakentamisessa ei laiskoteltu. Ripeästi nousi kulissit, vaikka jotkut epäilivät tokkopa valmistuvat ajoissa. Neuvojakin saatiin kun eräs kipitti nurkantaa niitä  Oskarilta  soittelemaan. Ne nousivat, hyvät olivat ja sitten ne purettiin. Niin käy tulevien kulissienkin. Ovat sen hetken, kun niitä tarvitaan, sitten ne puretaan. Niillä  lämmitetään saunoja joissa muistellaan mukavia hetkiä reilussa kaveriporukassa vietettyjä. 

Pelle pelottomaksi olen kuullut minua mainittavan. Tunnustan olevani pelle, kun vuodesta toiseen täällä teatterimäellä notkun.

Vakavasti ottaen: jos se ottaa, se myöskin antaa. Näyttelijät, soittajat, ohjaajat, järkkärit, ravintolaväki ja lippukopin henkilöt. Kaikki te, koko suuri Musiikkiteatteriperhe olette ihania ja taitavia ihmisiä. Tykkään kaikista. Olen iloinen saadessani olla yksi teistä. Olemme etuoikeutettuja kuuluessamme

tähän ryhmään.

On hienoa huomata nuorien tulevan harrastuksen piiriin, jonka merkityksen he takuulla huomaavat taitojen karttumisena. Rakennusporukka on harmaantunut ja siellä on tilaus nuorille ripeille kavereille tulla oppimaan taitoja, joita elämässä tarvitaan. Tänne vaan rohkeasti. Kyllä me opetetaan ja autetaan.

Reilu meiniki täällä vallitsee.

Kiittäen,
Näyttämömestari Hannu

Hurttia huumoria ja ohjausta á la Anu

Ohjaajana Ypäjällä depytoi tänä vuonna Anu Hälvä Sallinen. Kyllä, se Anu Hälvä Sallinen, joka on työskennellyt teatterin parissa yli 30 vuotta, ja on monille myös TV:stä tuttu.

Kuva: Iina Wahlström

Monipuolisen rautaista ammattitaitoa ei Anulta puutu. Hän on koulutukseltaan musiikin maisteri, diplomilaulaja, laulun diplomiopettaja ja valmistuu juuri filosofian maisteriksi teatteritieteestä. Ohjausta hän on opiskellut Teatterikorkeakoulussa. Anu on työskennellyt pitkällä urallaan näyttelijänä, laulajana, ohjaajana, tuottajana ja teatterinjohtajana. 

Hänen repertuaarinsa, sekä näyttelijänä että ohjaajana, on kattanut kaikki musiikkiteatterin osa-alueet oopperasta revyyhyn. Listalta löytyy niin Figaron häitä, Annie Mestariampujaa kuin UIT- revyitä. Ohjaajana Anu on tehnyt lukuisia musiikki- ja puheteatteriohjauksia eri puolella Suomea. Laulajana hän on konsertoinut mm. RSO:n ja HKO:n solistina, sekä useiden eri pianistien kanssa eri puolilla Suomea.

Kuva: Arttu Malin

Työssään Anua ilostuttavat luovuus ja sosiaaliset suhteet; yhteisöllisyys ja yhteistyö, yhdessä työskentely hienojen ihmisten kanssa. Hän kertoo rakastavansa teatteriesityksen syntyprosessia ja harjoitusvaihetta. Se onkin varmasti suurin syy siihen, miksi hän haaveili ja päätyi myös ohjaamisen pariin. Ohjaajalla on valtaa, mutta harteita painaa myös vastuu; laivan kapteenina oleminen ja kurssin pitäminen. Suuressa porukassa haastavaa on osata huomioida jokainen ihminen erikseen.

Kuten useimmat suomalaiset, myös Anu tutustui aikoinaan Täällä Pohjantähden tarinaan ensi kerran Edvin Laineen upean elokuvaversion äärellä. Anun on vaikea nostaa teoksesta yhtä hahmoa ylitse muiden, sillä kaikki ovat omalla tavallaan kiehtovia. Kuitenkin Anun ajatuksissa käy usein, että jos räätäli Halmeen kaltaiset olisivat saaneet enemmän päätösvaltaa, historiamme näyttäisi hyvin erilaiselta. Samaan asiaan liittyen näytelmän kulminaatiopisteeksi hän nimeää teloituskohtauksen, jossa jokaisen sisällissodan - tai ylipäänsä sodan - mielettömyys kiteytyy.

Ohjaustyön tuloksia. Kuvat: Arttu Malin ja Tuija Vähämäki

Työskentelyä Ypäjän Musiikkiteatterin kanssa Anu kuvaa sanoinkuvaamattoman mukavaksi. Hän tunnustaa surevansa jo etukäteen sitä, että joutuu porukasta eroon. Yhdessä kun on vietetty pitkä, mutta antoisan aika.

Ypäjän Musiikkiteatterille Anun toi sattuma. Alun pitäen tehtävään pyydettiin hänen miestään, mutta tämä ei kyennyt ottamaan tehtävää vastaan ja ohjasi puhelun vaimolleen. Musiikkiteatterilaisten onneksi. Anun ote joukkoomme on ollut napakka ja määrätietoinen, ammattitaito näkyy ja kuuluu. Hän on antanut käyttöömme koko osaamisensa kirjon aina äänen käytön harjoitteista yksittäisten kohtausten viilaamiseen. Kaikki tämä on tarjoiltu hersyvän hurtin huumorin siivittämänä, pirskahtelevalla naurulla maustettuna. 

- Iina -

Marssit, valssit ja diagonaalit. Ja Vartiaisen Sami.

Täällä Pohjantähden alla esitetään täydelle katsomolle vielä viisi kertaa. Teoksen saamissa arvosteluissa muistetaan kerta toisensa jälkeen nostaa esiin se arvokas ja ansiokas seikka, että kunnianhimoista musiikkiteatteria tehdään Ypäjällä harrastajavoimin. Eikä ihan vähäisin voimin tehdäkään: lavalla tarinaa vie eteenpäin tänäkin vuonna viitisenkymmentä näyttelijää ja orkesteri on komeasti parikymmenhenkinen. Lipunmyynti, liikenteenohjaus ja väliaikapalvelut yms. mukaan laskien teatterielämyksen tuottamiseen osallistuu noin 100 vapaaehtoista.

Vaan ammattiapua tarvitsemme mekin. Jonkun täytyy suunnitella milloin joukot marssivat ja minne, valssataanko myötä- vai vastapäivään, ollaanko riveissä suoraan vai digiksessä, kääntyykö ensin pää vai kroppa ja kuinka hurmoksellisesti pappi rippijuhlissa pyörii. Ja saada meidät vielä tekemään kaikki tämä. Tänä vuonna koreografioista vastasi Sami Vartiainen.  

Heinähattu ja Vartiainen. Kuva: Iina Wahlström

Sami Vartiainen on työskennellyt täysipäiväisesti tanssijana, koreografina, opettajana ja kaikkena muuna mihin alalla törmää. Roolilistalta löytyy jopa osa hirven takapuolen varamiehenä, josta hän sittemmin yleni hirven takapuoleksi. Samin ura on muutenkin ollut värikäs: hän on saanut kaataa päälleen kulhollisen punaista maalia Kitin Leonardossa, hän on kalkinnut itsensä kokonaan valkoiseksi Anzu Furukawan Keppi-teoksessa, hänet on maalattu vihreänharmaaksi Kolmen Sepän Patsaaksi Helsingin 450-vuotisjuhlakulkueessa, hän on hyppinyt Lear-oopperassa puettuna indigonsiniseen kokovartalosamettipantteripukuun (kyllä, siinä oli häntä ja kaikki), hänet on maalattu Darth Maulin näköiseksi Turandotoopperassa ja hän on kävellyt unissaan sinivalkoisena Herra Hakkaraisena Savonlinnan Oopperajuhlien koiraoopperoissa. Väri kuin väri, Sami on sen kokenut.

Yksi mieluisimpia koreografeja Samille on ollut Marjo Kuusela, joka on kerran antanut hänelle niinkin ansioitunutta palautetta Ronja Ryövärintyttären esityksen jälkeen kuin: ”Melkein, melkein hyvä”. Muita tärkeitä vaikuttajia hänelle ovat olleet Tommi Kitti ja Kenneth Kvarnström.

Koreografin työn parhaana puolena Sami pitää toimivien kohtausten luomista ja hyvin sujuvaa toimintaa ihmisten kesken.  Haastavinta puolestaan ovat ikävät ja tylsät teokset ja niiden ohjaajat. Vaan silloinkin on itsestä kaivattava luovuus esiin.

Täällä Pohjantähden alla -tarinan Sami kohtasi ensimmäisen kerran nähtyään sen Jyväskylän Kaupunginteatterissa vuonna 2004. Hän vaikuttui tarinan väkevyydestä, maanläheisyydestä ja surullisuudesta. Teoksen hahmoista Samiin vetoaa eniten Halme maailmankatsomuksineen. Kohtauksista vaikuttavimpana hän pitää Halmeen ja muiden teloitusta.

Kun Samilta kysyy, millaista on ollut työskennellä yhteistyössä Ypäjän musiikkiteatterin kanssa, saa vastauksen: ”Hauskaa, luovaa, hauskaa, tehokasta, hauskaa, ihanan sosiaalista, hauskaa!” Tunne on ollut vastavuoroinen; Sami on ihastuttanut YMT:läisiä hyväntuulisuudellaan, luottamuksellaan, luovuudellaan, pitkällä pinnallaan, rentoudellaan ja huumorillaan. 

- Iina -

Tarinankertojat kirjoittivat tarinan

Eilispäivänä, 27. kesäkuuta Herran vuonna 2015, meitillä oli oikeen kaks esitystä samalle ehtopäivälle puukattuna. Melkein tais kaikkia vähän jännittääkkin, että kuinka semmonen päivä jaksetaan, mutta loppu viimeks molemmat esitykset suju hyvin ja juur semmosella enerkialla ku kuuluuki. Oli meitillä siinä esitysten välissä pari tuntia taukooki, ja syämise ja valmistautumise lomassa ehrittiin tehrä kaikenmoista hauskaa keskenämme. Mää siinä si kehitin tämmösen irean, että tehrääs yhresä tarina. Ja si mei tehtiin. Lukijoille ny tarttee kertoo, että tarina syntys siten, että jokkaine kirjotti yhren rivin paperille ja taitto sen kirjotuksensa piiloon. Si ku se paperi annettiin seuraavalle, nii sille kerrottiin vaan sen erellisen rivin viimene sana. Tämmösen tekniikan takia ei o ihan takeita, että tarinassa olis kaikilta kohrin tolkkua, mutta kylä mei mun miälestäni hyvin pysyttiin samasa aihepiirisä, täsä teatterilla ja Pohjantähresä nimittäin. Tän tarinan kirjottamiseen osallistu aika sakki teatterilaisia, ja niistäki ketä en ehtiny pyytää omaa riviääs skriivaamaan, on moni kumminkin mainittu, että vois melkeen sanoo että kaikki tähän osallistu enemmän ja vähemmän suoralla tavalla.  Enempiä en jaksa tätä selvityslätinää kirjottaa, vaan lykkään ton itte kirjallisuushelmen tähä ja painun maate. Että siittä voitte lukkee ja ihmetellä, tai nauraa, kuinka kellekkin sattuu sopimaan.

 

Oli sateinen iltapäivä Pentinkulmalla. Akseli pyysi lupaa naida Elina tämän isältä. Elman ja Akun suhde oli mutkikas mutta kiihkeä. Kiihkeä taistelu oli alkanut uudelleen tämän luovuutta vaativan harrastuksen takia, on kreikkalainen vartalo mm. näky taistelukentällä on todellisuutta väsyneille taistelijoille joiden ulkomuoto on välillä kuin aurinkokuninkaan hovista. Pentinkulmalla on nykyään puute kunnollisista piioista, nykyinen ei oikein hoida velvollisuuksiaan! Meillä ei juuri niitä saa antaa. Olen aatellu Ajatellut täällä monenmoista; sotaa, rauhaa, ihmiskohtaloita on suuresti riipinyt huonot säät ja vitutus kun ei ole vapaata. Vapaata naurua, iloa ja lämpöä. Kunpa olisin varastanut ne kaikki lusikat, se pappikin oli niin hyvännäköinen hevonen. Mutta siitä huolimatta Alma alkoi ääni repeytyä(?) ja jalkoihin sattui kamalasti. Kamalasti kaikkia jännitti miten molemmat näytökset jaksetaan ja muistetaan, että kaveria ei jätetä milloinkaan. Saatika sitten, että Aunen possunpunaiset pöksyt eivät olisikaan vilahtaneet. Namit liukkaasti suihin ja jaksaa taas vilttimeri taistella sodassa. Hien katku ja sukkamehun kirvas haju leijailee pitkin ilmaa. Jonka vuoksi täytyi mennä uimaan ilman uikkareita ja juoda. Join uupumusta, join väsymystä, vaan ensi-illassa heräsin riemuun. (toim.huom. ensi-iltahan meillä on joka ilta!)

 

- Milla -

On Pentinkulma kirjava!

Sieltä löytyy Laurilat,

Anttoo ja Alina.

Jotka ilman torppaansa on.

Vaikka Elma se ihastunut on

ja Arvi suustaan huoliton.

Töyryn isäntä ja emäntä,

ne kolikon kääntäjät.

On myös Kivivuoret, 

Otto ja Anna.

Pariskunta huoleton.

Janne poliittinen on,

Osku vaan liian levoton

ja Elina se Koskelan miniän tittelin omistava on.

Sitte on myös Salpakarit nää,

Ellen pappilan pää

ei Laurilla sanomista jää.

Ilmari papin poika ja pakana,

Emma piialla lusikat selän takana.

Rautajärvi opettaja tää.

Jonka mieli valkoinen,

kuin nietokset Suomen nää.

Leppäsen Aune se liikaa

"saunassa" käy.

Valtu hänen poikansa,

josta hyvät tavat ei näy.

Halme aseeton on.

Kankaanpää se kangasta tuo,
paronin suomi taivu ei tuo.

Kerjäläisäiti ruuan muruja pyytää,

on lehdistö puniikkipesän syypää.

Sairaahoitaja ja lotta iloa yrittää löytää.

Sitten on tietysti Koskelat,

Alma ja Jussi.

Ne yhdessä torpan rakensi

ja poikansa kasvatti.

On Aleksi joka saappaat ostaa,

Aku se Elmaa rakastaa.

Akseli ja Elina,

ne perheen perustaa tään.

Johon kuuluu

Vilho, Eero,

Voitto ja Kaarina.

On niillä omat tarinat nää.

Kylältä paljon naisia,

miehiä ja lapsia löytyy.

Jokaisella oma tarina tää,

ne kaikki erilaisina näät.

Ehkä iloinen tai surullinen,

on niistä jokainen omanlainen.

- Tuike -

Lavastemies katsomossa

Pohjantähti, eli Polaris, Alfa Ursae Minoris Bayerin designaatiossa, on kahden tähden järjestelmä, vaikkakin yhdeltä näyttävä maasta katsottuna, tähti, jota pohjoisten merimiesten silmät ovat öisin vuosisatojen ajan tähynneet, milloin yö on sen pilviltä taikka sumulta sallinut. Muiden muassa viikingit, aikansa parhaat merenkulkijat, käyttivät Pohjantähteä öisen navigaationsa perustana.

Minäkin merimies olen seurannut Pohjantähteä neljän kuukauden ajan. Mihin on se minut, lavastemerimiehen, johdattanut? Ei suoraan, vaan monien mutkien kautta, halki kasvoille räimivän rännän ja jaloissa loiskivan loskan, läpi niskaan valuvan veden ja käsiä jäätävän kylmyyden, uupumuksen iltojen ja epäilyn aamujen kautta se avaa eteeni upeaa elämystä.

Ei se avaudu kertakokemalla, eikä yhdestä paikasta katsoen. Kertakatsomalla saatat hahmottaa komean kokonaisuuden ja sarjan upeita suorituksia. Mitä näet, mitä kuulet, se on erilaista riippuen siitä, missä kohtaa katsomossa istut. Vai seisotko ylhäällä takana katsomon sisääntulossa – paras äänellinen balanssi taitaa olla makkarakioskilla.

Mitä lähempänä näyttämöä istut, sitä enemmän voit katsoa yksityiskohtia. Seuraapa vaikka Koskelan Vilhoa, katso ilmeitä kasvoillaan, katso käsiä, seuraa eleitä, seuraa sormia koulukohtauksessa. Tavanomainen mielikuva Villestä on paljolti Tuntemattoman peruja, niin kirjan kuin Laineen elokuvankin. Niissä Ville on vaitelias ja jäyhä hämäläismies, joka ei juuri mitään itsestään paljasta. Mitä nyt kiljukekkulissa vetää vaihteen kakkoselle ja riehuu komentokorsussa, että tarvitaan viisi kuusi miestä sitomaan hänet kolmella vyöllä. Ypäjän Musiikkiteatterin Pohjantähden Ville on vallan muuta, eläväinen hämäläispoika, joka pontikkapäissään ei ryhdy riehumaan, vaan innostuu Leppäsen Aunen lähentelystä lempeämpiin tekemisiin.

Seuraa Salpakarin Elleniä, katso ilmeitä, askelia, tahtia, rytmiä ja ryhtiä ja sen muutosta. Kuuntele Ellenin ylpeää ääntä, jonka vanhuus ja sairaus saavat särisemään. Katso Ellenin silmiä, jos istut riittävän lähellä.

Seuraa Laurilan Anttoota. Sen rementämisen kyllä kuulet kauempaakin, mutta mitä lähempää katsot, sitä aidomman Anttoon näet.

Seuraa pukujen muuttumista. Ei se ollenkaan Ellen ainoa, jolla asu vaihtuu toiseksi vähän väliä. Puvustus elää kertomuksen hengessä sen mennessä eteenpäin ja kohtausten vaihtuessa tahtiin, joka tuppaa salpaamaan katsojan hengen ja saattaa tuottaa vaikeuksia tajunnallekin, jos et ole kirjoja lukenut tai elokuvia katsonut taikka olet ilman käsiohjelmaa.

Älä luule, että tässä kaikki läheltä seurattavat detaljit sinulle esittelen. En ole itsekään vielä niitä kaikkia kuuden katsomiskerran perään keksinyt. Esimerkkejä nämä nyt tässä. Ja voi olla vähän vaarallistakin niitä näin mainita ja ohjata huomiotasi.

Sillä kun katsot kauempaa, näet kokonaisuuksia. Seuraa esiintyjien liikettä näyttämöllä, katso joukkojen kulkua, ryhmityksiä ja niiden muutoksia, rivistöjä soljumassa toistensa lomitse. Katso askellusta ja asemia, sisääntuloja ja ulosmenoja. Nauti koreografian kuvioista ja kiemuroista.

Ja kuuntele. Kuuntele Koskelan Almaa, kuuntele Halmeen Aatua, kuuntele Akselia ja Elinaa, kuuntele kaikkia rooleissaan laulavia. Kuuntele kuoroa ja orkesteria. Kyllä soivat kommeesti, vaikka tarkkuus ja tahti saattavatkin illan vireydestä riippuen vähän vaihdella. Taikka viileydestä. Kalseita ovat olleet melkein kaikki esitysillat tähän mennessä. Orkesterilla sentään lisälämpöä parista infrapunasta, vaan eivät ne riitä, eikä riitä virta enempiin. Joten laita sinä katsomoon runsaasti lämmintä päällesi. Hienoja yksityiskohtia on myös laulussa ja soitossa, mutta en niitä tässä, etten enempää kokemustasi ohjaisi. Kuuntele ja kuule itse. Tarkasti, kun kuuntelet, kuulet sitä Akselin ja Elinan häävalssiakin, jota muutamat katsojat kovasti kaipaavat, vaan et kokonaan, muutaman tahdin vaan. Mutta kuulet komeaa, ennen kuulematonta musiikkia kokonaisuudessaan.

Yhtä yksityiskohtaa en malta olla mainitsematta. Onneksi sitä ei voi nähdä kuin vähäisemmästä osasta katsomoa. Saattaisit unohtua katsomaan kapellimestaria ja eritoten oikeaa kättään, joka viittaa tahtia orkesterille. Instrumenttinsa kyllä kuulet, tahtia takoo sekin, mutta se käsi ja mies pianonsa takana…

Pääsenpäs sitten taas yhteen lempiteemoistani. Postmodernismi väittää suurten kertomusten kuolleen. Ei pidä paikkaansa, ei ainakaan Ypäjän Musiikkiteatterissa, joka nyt esittää yhtä suurta kertomusta ja tekee sen tavalla, joka on suuri kertomus sekin. Tapa ei ole tavallinen, onhan se toistaiseksi ainutkertainen, ensimmäinen versio lajissaan. Ja tapa on vaativa, jopa vaikea, niin esittäjille kuin yleisöllekin. Reilussa parissa tunnissa kerrotaan noin viisikymmentä vuotta isänmaamme oloa ja eloa, kerrotaan Pentinkulman kautta koettuna ”sillai ko toi Linna on sen essiin tuanu”. On suurlakko ja kolme sotaa. On työväenliikkeen synty ja luokkaristiriidat. On Mäntsälän kapina ja Lapuan liike. On kansakunnan eheytyminen. On ihmisiä suurten tapahtumien pyörteissä, suurten, niin kansakunnalle kuin yksilöllekin. Voiko elämää suurempaa tapahtumaa olla? Tai kuolemaa? Niitä kumpiakin on tämä esitys tulvillaan.

Teatterielämys voi syntyä monista syistä ja monenlaisena. Tämän esityksen voi kokea komeana kokonaisuutena, eläytyvää esittämistä, menevää musiikkia, laadukasta laulua, näyttäviä joukkokohtauksia, suurta dramatiikkaa, suuria tunteita, pikkuisen huumoriakin. Vaan saattaa olla, että syvempi elämys edellyttää hieman historian tuntemusta, ainakin yleistietoa siitä, mitä Suomessa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla tapahtui. Viisikymmentä vuotta kerrotaan lukuisin kohtauksin, joita ei mitenkään erotella toisistaan, vaan ajassa ja paikassa liikutaan vauhdilla liukuen. Musiikki soi kaiken aikaa ja replikointi on enemmän laulua kuin puhetta, siihenkin pitää katsojana ensin oppia ja tottua, eikä se välttämättä ole ihan helppoa.

Kesäiseltä teatteriesitykseltä odotetaan usein kepeyttä. Tämän esityksen suhteen semmoinen odotus on sopimaton. Saattavat ne ihanasti naurua kikertävän Leppäsen Aunen vaaleanpunaiset pitkäpunttiset aluspöksyt huvittaa, vaan enemmälti on tarjolla mahdollisuuksia kuristavaan tunteeseen kurkussa ja kosteuteen silmäkulmissa.

Tarjolla on mahdollisuus syväänkin teatterielämykseen, mutta se mahdollisuus ei ole vaivaton. Pitää jaksaa istua pitkään selkänojattomilla penkeillä, pitää pysyä perässä rajatta vaihtuvien kohtausten vauhdissa, pitää tottua puheen ja laulun vuorotteluun replikoinnissa. Keli voi olla kalsea, saattaa sataa ja kosteutta tihkua katsomoonkin. Pitää katsoa sääennustetta ja varautua kylmyyteen. Kannattaa kerrata mielessään Linnan kertomaa, jos on kirjat lukenut. Kannattaa ostaa käsiohjelma, jossa kohtaukset on lyhyesti kuvattu. Kannattaa muistella kansakuntamme historiaa 1900-luvun alkupuoliskolla. Ja ehkä on hyväksi muistaa, että näyttämöllä ei esiinny ammattilaisia, harrastajia ovat koko joukko, ” meittiä tämmösiä tavallisia” Leppäsen Preetiä hieman mukaillusti lainaten. Tavalliset ihmiset esittämässä tavallisia ihmisiä, sillä sellaisia ovat Koskelat ja Kivivuoret ja Laurilat ja Töyryt ja Leppäset ja kaikki muutkin mukanaolijat presidentti Svinhufvudia myöten. Heittiä aikani kattottuani sanon, etteivät pelkästään esitä, vaan elävät. Avaa itsesi ja elä mukana.

Vaan voi olla, että ei se kerralla avaudu, ei oikein ota elämys syntyäkseen. Jos näin, niin tule toiste. Teatterielämys on sen vaivan arvoinen ja tämä esitys taatusti sisältää semmoisen elämyksen edellytykset. Eikä sun ny tartte mua täsä uskoo. Tuu itte kattoon, ni si tiärät.

Pohdintoja Pentinkulmasta myöhäisherännäisen näkövinkkelistä

Kun esityksiä on takana kolme ja edessä viisitoista, lienee aika pohtia omaa osaansa “pienessä” teatterissamme. Lainausmerkit eivät tarvinne selitystä. Ja jos joku ei tiedä, miksi tuon sanan ympärillä on lainausmerkit, tulkoon katsomaan esityksemme.

Kun harjoitukset alkoivat syyskuussa, olin vielä sitä mieltä että tottakai olen mukana alusta loppuun. Sitten kuitenkin draamaopintoni Huittisissa alkoivat vaatia veronsa ja energia ja innostus koulun ulkopuoliseen näyttelemiseen lopahti täysin. Ilmoitin tammikuussa, etten olisikan käytettävissä tulevaa produktiota silmälläpitäen. Sitten kuitenkin alkoi lähes sietämätön puhelinhäirintä suunnasta jos toisestakin ja kuukauden päivät jaksoin sanoa ei, kunnes minun oli lupauduttava mukaan. Sanoin kuitenkin koulun olevan etusijalla ja pääseväni harjoituksiin vasta toukokuun lopulla. Se ei kuitenkaan suureksi hämmästyksekseni ohjaajaa tai musiikinjohtajaa haitannut vaan he sanoivat, että tulet sitten kun ehdit.

Syy ohjaajan ja musiikinjohtajan rauhallisuuteen selvisi, kun luin roolini tarkemmin. Pentti Rautajärvi. Hirvittävällä paatoksella koko kylää käskyttävä suojeluskunta-aatteen mies. Suur-Suomen innokas kannattaja. Sotilaalliseen kuriin uskova opettaja. Lyhyesti sanottuna: hirveä ihminen.
Rooli on kuin tehty minulle, joka uskon kuriin ja järjestykseen ja tunsin olevani armeijassa kuin kotonani.

Kevät eteni ja paukut alkoivat koulun vuoksi loppua ja kun vihdoinkin ehdin musiikkiteatterin harjoituksiin, olin aivan kuitti. Ei kuitenkaan mennyt montaakaan päivää, kun tuo hullu joukko sai minuunkin puhallettua jostain energiaa ja aloin taas jaksaa muutakin kuin tuijottaa tyhjyyteen. Päivä kerrallaan myös produktio eteni ja laulut alkoivat osua kohdalleen ja liikkeet terävöitymään.

Esityskaudella kuulemani palaute on ollut lähinnä myönteistä, vaikka muutamat ovat kyselleet miksi minun pitää olla jatkuvasti niin vihainen. Ja juuri tuo positiivinen palaute katsojilta on muiden teatterilaisten ohella se, minkä vuoksi tätä jaksaa tehdä. Toisinaan tuntuu ettei jaksaisi enää kävellä lavalle kertaakaan tai laulaa nuottiakaan, mutta sitten taas kuulee joltakin ohimennen kuinka vaikuttunut hän on ollut teoksestamme ja sillä jaksaa taas seuraavaan päivään. Ja aina teatterimme lämpiössä on joku, joka näkee jos toinen ei jaksa ja käy halaamassa tai taputtamassa olalle, että kyllä tästä selvitään. Ja kyllä me selviämmekin. Teoksemme herättää niin voimakkaita tuntemuksia, niin katsomossa kuin näyttämölläkin, että virtaa riittää esityksen jälkeen vaikka mihin.

Vaan aina on kuitenkin parantamisen varaa ja vauhtia voi entisestään lisätä. Tästä teoksesta on sanottava, että vaikka nenäliinoja saattaa mennä toinenkin paketti, niin on tämä silti kokemisen arvoinen teatterielämys.

- Arttu -