Tarinankertojat kirjoittivat tarinan

Eilispäivänä, 27. kesäkuuta Herran vuonna 2015, meitillä oli oikeen kaks esitystä samalle ehtopäivälle puukattuna. Melkein tais kaikkia vähän jännittääkkin, että kuinka semmonen päivä jaksetaan, mutta loppu viimeks molemmat esitykset suju hyvin ja juur semmosella enerkialla ku kuuluuki. Oli meitillä siinä esitysten välissä pari tuntia taukooki, ja syämise ja valmistautumise lomassa ehrittiin tehrä kaikenmoista hauskaa keskenämme. Mää siinä si kehitin tämmösen irean, että tehrääs yhresä tarina. Ja si mei tehtiin. Lukijoille ny tarttee kertoo, että tarina syntys siten, että jokkaine kirjotti yhren rivin paperille ja taitto sen kirjotuksensa piiloon. Si ku se paperi annettiin seuraavalle, nii sille kerrottiin vaan sen erellisen rivin viimene sana. Tämmösen tekniikan takia ei o ihan takeita, että tarinassa olis kaikilta kohrin tolkkua, mutta kylä mei mun miälestäni hyvin pysyttiin samasa aihepiirisä, täsä teatterilla ja Pohjantähresä nimittäin. Tän tarinan kirjottamiseen osallistu aika sakki teatterilaisia, ja niistäki ketä en ehtiny pyytää omaa riviääs skriivaamaan, on moni kumminkin mainittu, että vois melkeen sanoo että kaikki tähän osallistu enemmän ja vähemmän suoralla tavalla.  Enempiä en jaksa tätä selvityslätinää kirjottaa, vaan lykkään ton itte kirjallisuushelmen tähä ja painun maate. Että siittä voitte lukkee ja ihmetellä, tai nauraa, kuinka kellekkin sattuu sopimaan.

 

Oli sateinen iltapäivä Pentinkulmalla. Akseli pyysi lupaa naida Elina tämän isältä. Elman ja Akun suhde oli mutkikas mutta kiihkeä. Kiihkeä taistelu oli alkanut uudelleen tämän luovuutta vaativan harrastuksen takia, on kreikkalainen vartalo mm. näky taistelukentällä on todellisuutta väsyneille taistelijoille joiden ulkomuoto on välillä kuin aurinkokuninkaan hovista. Pentinkulmalla on nykyään puute kunnollisista piioista, nykyinen ei oikein hoida velvollisuuksiaan! Meillä ei juuri niitä saa antaa. Olen aatellu Ajatellut täällä monenmoista; sotaa, rauhaa, ihmiskohtaloita on suuresti riipinyt huonot säät ja vitutus kun ei ole vapaata. Vapaata naurua, iloa ja lämpöä. Kunpa olisin varastanut ne kaikki lusikat, se pappikin oli niin hyvännäköinen hevonen. Mutta siitä huolimatta Alma alkoi ääni repeytyä(?) ja jalkoihin sattui kamalasti. Kamalasti kaikkia jännitti miten molemmat näytökset jaksetaan ja muistetaan, että kaveria ei jätetä milloinkaan. Saatika sitten, että Aunen possunpunaiset pöksyt eivät olisikaan vilahtaneet. Namit liukkaasti suihin ja jaksaa taas vilttimeri taistella sodassa. Hien katku ja sukkamehun kirvas haju leijailee pitkin ilmaa. Jonka vuoksi täytyi mennä uimaan ilman uikkareita ja juoda. Join uupumusta, join väsymystä, vaan ensi-illassa heräsin riemuun. (toim.huom. ensi-iltahan meillä on joka ilta!)

 

- Milla -