Tänä vuonna hyppäsin orkesterin riveistä lavalle ja jouduin oikeastaan alkamaan aivan alusta, toisin kuin suurin osa porukasta, joilla teos oli melko lailla hallussa jo viime vuodesta. Onneksi muitakin ensikertalaisia, ja jokunen konkarikin, tuli mukaan tähän teokseen ihmettelemään, että ” ai mitäs nyt?”. Muut kun näyttivät kulkevan määrätietoisesti lavalla ja lauloivat biisejä vanhasta muistista.
Jutun jujusta on kuitenkin saanut vauhdilla kiinni tiiviin harjoitusrupeaman ja hyvän ohjeistuksen avulla, niin ohjaajan, koreografin, kapellimestarin kuin kanssanäyttelijöidenkin suunnalta. Iso kiitos siitä! Ja kärsivällisyydestä!
Nyt harjoitusrupeama on tiiviimmillään ja teatteriperhe saa nauttia toistensa seurasta päivittäin – monta tuntia, sillä ensi-iltaan on enää 2 viikkoa. Ja kyllä jännittää! Jännittää muistaako kaikki askeleet lukuisissa tanssi- ja ryhmäkohtauksissa. Jännittää muistaako kaikki repliikit ja laulujen sanat. Jännittää täyttyykö katsomot innokkaasta teatterikansasta. Jännittää riittääkö upeita ilmoja näytöskaudelle asti. Mutta jännittää hyvällä tavalla – olo on odottava. Eikä edes tarvitse jännittää yksin! Iso teatteriperhe on koko ajan myötäelämässä.
- Sini -
 |
| Kaikki kuvat: Aku Eerola |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti