Ypäjän Musiikkiteatteri ja Suomi 100 vuonna 2017

Ypäjän Musiikkiteatteri ei kuvia kumartele. Käymme isonkin työmaan kimppuun pelotta ja intomielin. Kun isänmaamme Suomi täyttää pyöreät sata vuotta, pyrkii Ypäjän Musiikkiteatteri näyttämään myös pyöreän tasaluvun, 100 esiintyjää, Suomi100 -juhlavuoden tapahtumaksi rekisteröidyssä teoksessa Seitsemän veljestä. Se onnistuu, kun kaikki kynnelle kykenevät teatterilaiset päättävät osallistua talkoisiin jälleen kerran.

Seitsemän veljestä on osa suomalaista identiteettiä. Se on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettä, ja ansaitsee suuren kuoron, suuren orkesterin ja koko sydämestään työhön tarttuvan työryhmän. Meillä Ypäjän Musiikkiteatterissa voi joka päivä aistia sen palon, jolla kaikki teatterilaiset tarttuvat kaikkiin tarvittaviin tehtäviin. Se tekee tämän teatterin johtamisesta helpon ja innostavan, ilmapiiri tarttuu ja välittyy kaikille. Allekirjoittanut on saanut yhdistykseltä jatkovaltakirjan teatterin luotsaamiseksi läpi tulevan valtakunnallisen juhlavuoden. Otan saamani luottamuksen vastaan nöyrästi XL-kokoisessa T-paidassani ja kiitollisena kaikista ystävistä, joita tämän yhdistyksen parissa toimiessani olen saanut ja tulen vielä toivottavasti saamaan.

Tavoitteemme päätuotantomme osalta on näyttää toivon mukaan täpötäysille katsomoille, miten teatterilaisten kuoro toteuttaa Aleksis Kiven kehotuksen ”kiljukoon nyt kaikkein kaula”. Yleisön kannattaa varmistaa, ettei tukka lähde, kun näyttämöltä kajahtavat Kari Mäkirannan sävelet teoksen musiikkiteatteriversiossa. Nähtäväksi jää, kuinka ponteva on sävelten voima ypäjäläisessä versiossa vanhasta klassikkonäytelmästä.

Musiikkiteatterin yli kolmen vuosikymmenen kokemus isoista tuotannoista tulee jälleen hakemaan katetta suuren yleisön odotuksille. Tulemme taas tekemään parhaamme.

Vuosi 2017 alkaa myös suurin odotuksin koskien katsomon kattotyömaata. Sitä on suunniteltu hartaudella ja monenlaiset koreografiat on siitäkin työstä jo tähän mennessä nähty. Viime kesänä toteutui hankkeen osa: saimme katsomon penkkeihin todella miellyttävät selkänojat. Ypäjän kunta toteutti toiveitamme hankkimalla materiaalit ja teatterilaisten väsymätön talkooporukka työsti ne paikoilleen.

Katon saaminen katsomon ylle on siitäkin syystä tärkeää, että vanha pressukate repeili Prättäkitin harjoituksissa kivoiksi vesipusseiksi, joita sitten puhkottiin puukkoja heilutellen. Vanha kate soveltuu jatkossa ainoastaan aurinkosuojaksi tyynellä säällä. Katsomon kattoprojekti on tällä hetkellä Ypäjän kunnan vuoden 2017 talousarvion osana valtuuston käsittelyssä, sille on anottu opetusministeriöltä kulttuuri-investointitukea, mutta kunta harkitsee katon tekemistä myös siinä tapauksessa, ettei rahoitusta OPM:stä saada. Jos niin käy ja hanke päätetään toteuttaa, on teatterilaisten talkoointo taas mitattavana. Olemme sitoutuneet osallistumaan kattotyömaan vaiheisiin merkittävällä talkootuntipanoksella. Eikä tämä tuntimäärä yhdellä eikä kahdellakaan vapaaehtoisella ole saavutettavissa. Siksi pyydän kaikkia teatterilaisia miettimään, kuinka paljon he voisivat olla avuksi tässä yhteisessä tavoitteessamme.

Juha Lindgren
Ypäjän Musiikkiteatteri ry:n pj.

Lontoosta Impivaaraan

Ny sitä si mennään taas oikein YMT-loikkaa, meinaan alle yhren vuaren Lontoosta Impivaaraan, ko ens suvena Ypäjän Musiikkiteatteri pellaa ton Seittämän veljestä. Mutta ei pellaa ihan tavallisesti, ko se esitettään musiikkinäytelmänä. Suomi Finlad 100 julkasi siittä tiaron tosa vasepookisa ja sanos, että musikaali, mu ei se musikaali ole, vaikka mussiikkia ja laulua onki paljo mukana. Suamihan täyttää sata vuatta ens vuanna ja tämä Ypäjän Musiikkiteatterin Seittämän veljestä on hyväksytty osaks kansallista juhlaohjelmaa.

Kiirus se on taas tulosa tämänki näytelmän kans. Miehitystä rakennettaan, vaikka tullee siinä naisiaki
mukana olleen. Veljeksiä nährään näyttämöllä ilmeisesti kahret, nuaremmat ja vanhemmat.
Lauluharjotukset alkaa ens kuusa ja siittä se si ruppee taas muatoutummaan. Saatiin näyttämöki puhtaaks noista Ladyn lavasteista, vaikka se muuri ei meinannu millään kaatua. Juha, toi meitin puhheenjohtaja sitä veti vinssillä kummoon, ko mää hakkasin tönköjä irti ja lopulta se si meni nurin. Mu kauhee selvittäminen siittä si oli, ko oli pattinkia ja vaneria ja miljoona ruuvia ja saneerauslaasti, millä se oli päällystetty, oli liimannu kaikki yhteen.

Meitin orkesterilla on viä semmonenki kiirus, ko ne meinaa pittää konsertinkin Loimaalla Heimolinnasa. En ny tiärä siittä enempää, mu paas seuraten meitin sivuja, ko siälä si ilmotellaan enempi asiasta.

Tuli viä si mieleen, että melkein kaikki suamalaiset on törmänny veljeksiin koulusa, mu mei vanhemmat muistetaan, ko net seikkaili Turusa yhreksäntoistasattaaseittämänkymmentäluvun alkupualella. Holmbergin Kalle ohjas Turun kaupunginteatterissa niistä semmosen version, että sitä mentiin kattoon joka pualelta Suamee. Kekkonenki meni ja tykkäs. Näitä meitinki esityksiä on viime vuasina käyny resitentti kattomasa ja seki on tykänny. Saas nährä, tulleeko si taas ens suvenaki. Mu tuu sää ainaki, lyät kaks kärpästä yhrellä iskulla taikka istumalla paremminki. Meinään näet ja kuulet hianoo musiikkiteatteria ja juhlit samalla satavuatiasta Suamee.

- Lavastemiäs -

Ja sitten loppukin todellisuus nyrjähtää sijoiltaan…

Tuuli ulvoo. Se vonkuu, voihkii ja valittaa, räimii perunan (kuuma peruna by Pickering/Higgins) kokoisia rakeita sankkoina parvina minne sattuu, viskaa sekaan sielua ja sydäntä viiltävän terävää vettä, maalaa maailman rännällä ja ulvoo kaiken loppua. Ratsun kaviot iskevät säleitä pihaa peittävästä jäästä. Pike ratsastaa gladiaattoriasussaan teatterialueelle. Vanhan pappilan tarhassa kukkivat juhannusruusut ja niiden huumaava tuoksu täyttää tienoon.

Cambridgen gladiaattorikoulun Swordmaster seisauttaa ratsunsa Lontoon portille, nousee satulasta ja kokee avata portin. Lukossa, Lontoo on lukossa. Swordmaster tempaa miekan vyöltään, sen lyhyemmän ja heilauttaa sitä. Yhtenä viiltona ovi aukeaa ja putoaa sijoiltaan. Lontoo on avoin, avoin, mutta pimeä. Swordmaster silmää pimeyttä, työntää miekan vyölleen ja astuu sisään. Tyhjiä tiloja, huoneita, joissain ovi avoinna, joissain suljettuna. Ei tarvetta tarttua miekkaan, Swordmaster astelee tilasta toiseen, potkaisee suljetut ovet pirstoiksi, kulkee huoneesta huoneeseen, ajasta toiseen ja etsii kestävää menestystä. Ei ketään missään, vain pelkkää pimeyttä ja romua, roinaa kaikki paikat ja ajat pullollaan, epätoivoisessa sekasorrossa. Viimeinen ovi on rautaa, mutta Swordmaster ei vaivaannu tarttumaan miekkaan, vaan kohottaa kätensä, puristaa sormet nyrkkiin ja lyö. Ovi sinkoaa rämisten näyttämölle, jonnekin jonkun Lontoon jonkun torin takuselle ja silpoo singotessaan toria reunustavaa tiilimuuria. Oskarin tiilet murenevat ja tippuvat ja muuri huojuu perustuksillaan (maahan upotetut 30 mm vahvuiset vesivanerilevyt, joiden ja muurin pylväiden pohjatukien läpi maahan on taottu noin puolimetriset teroitetut terästangot kolme (3) kpl per pylväs).

Swordmaster harppoo näyttämölle. Tyhjä! Missä ovat Noora ja Kalle ja Johannes ja Ilona? Tyhjäkö koko teatteri, Lontoo, Englanti, Britannia, vastikään EU:sta eronnut UK (tek.huom. varm. vuoks: kyseessä ei ole tämä meidän Urho Kalevamme, joka hänkin kyllä erosi sujuvasti mistä tahansa, mikä ei ollut hänestä poliittisesti tarkoituksenmukaista, eikä edistänyt hänen uraansa), tyhjäkö Eurooppa? Tyhjä Mäksän flyygeli, ei soitinta, ei ensimmäistäkään elektroniikkaa tahi muutakaan koko kopassa. Swordmaster juoksee herra Higginsin yläkertaan. Verhot ikkunoissa läpimärkinä lerppuvat ja lepattavat, uhkaavat pudota. Ikkunat yhä uhkuvat sinisinä etäisyyksiään. Paitsi yksi, se, mistä rouva Pierce hyppää ajan ulottumattomiin, se manaa mustaansa kohti paikan ja ajan loputonta loppua.

Swordmaster harppoo alakertaan ja huutaa. Mister Higgins! Eversti Pickering! Miss Doolitlle - Eliza! Rouva Pierce, toisitteko kahvia – kylmää kahvia! Ei vastausta, ei edes kaikua Lähi-Lontoosta. Intiaanko on Kalle matkustanut? Yhäkö matkalla Intiasta Englantiin on Johannes? Lisson Groven loukkoihinko näyttävä Noora on juuttunut? Vieläkö on Ilona tippumassa ikkunastaan?

Swordmaster nostaa sormet suuhunsa ja vislaa. Ratsunsa jymisee torille, silpoo tullessaan lankkusillan tikuiksi ja ryöpyttää torin soran kasoiksi pyörön ympärille. Ei enää mitään väylää, ei mitään mahdollisuutta taksin tulla, noiden ajurirattaitten. Swordmaster hyppää satulaan, nostaa koholle pitkän miekkansa ja kiljuu, kiljuu rouva Piercen kiljunnan, korkean ja loputtoman.

Muurin pariovet rysähtävät kumoon. Muut gladiaattorit rynnistävät torille, yksi heistä ratsain. Tämä kaljulettinen tulija, Oxfordin Fighting Academy`n koreografi, Lord of the Sword and Fire, pyörittää ratsuaan ympäriinsä, kannustaa sen pyörölle, törmää Ascot-pylvääseen ja kaataa sen kumoon lavetin päälle. Pylväs silpoo kaatuessaan herra Higginsin kylpyammeen miekanteräviksi lasikuitusäleiksi.

Pyörö unohtaa kaikki juuttumisensa, muistaa mister Newtonin omenapuun alla keksimät ja villiintyy tasaisesti kiihtyvään liikkeeseen, sinkoaa kumireunuksensa ja sitä kiinnittäneet 55-milliset Wronic-ruuvit hevon helvettiin, irtoaa laakereiltaan, nousee ja leijailee Ypäjän yöhön aiheuttaen päänvaivaa, paitsi Pertun Päivien järjestäjille, myös lukemattomille myöhempien aikojen tähtitieteilijöille astrofyysikoista puhumattakaan. Kosmologit eivät sentään noin vähäisestä vielä vaivaannu.

Entäs Sami? Vaivaantuuko hän? Onko hänen Game of Thrones -vaikutteinen maailmansa nyt vaarassa?

Pike sinkoaa lyhyen miekkansa päin Samin jäämuuria, noita Oskarin vuoria, noita Juhan purjeita, noita Arton ikuisia trauman aiheita, ainakin kolmeen kertaan kokeiluina tehtyjä, rakennettu ja purettu, rakennettu ja purettu, rakennettu ja purettu, rakennettu jne.

Vuoret syttyvät palamamaan, ensin Eevan ompelemat ja Antsun huolella kiinnittämät huput sinkoavat kipinöitä ja sitten konstaapelilta karannut kaasu valuu tulisena laavana alas vuorien rinteitä. Jää palaa! Vuoret palavat! Loimu kalventaa Artun valaistuksen näkymättömiin. Yleisö itkee ihastuksesta. Mitkä tehosteet! Vanhimmilta rouvilta riittää myös pari irtokyyneltä nallenössykälle, herra Freddy Eynsford-Hillille, joka hänkin palaa, paitsi yhä aina uudestaan Wimpole Streetille, palaa myös vuorien juurella käryävien kuivien puiden myötä - vasen kataja, oikea paju, joka ei suostu pudottamaan lehtiään – palaa rakkaudesta Elizaan.

Pike pyörittää ratsuaan näyttämöllä, Artun koni kuivettuu uupumukseen katsomon edustan kiveykselle.

Swordmaster heiluttaa pitkää miekkaansa päänsä yllä, kannustaa ratsunsa raivokkaaseen laukkaan ja täsmävireisesti ulvoen karauttaa makasiinin päädyn taitse ikuiseen auringonlaskuun. Lord of the Sword and Fire liekehtii, lomittuu (ktso kvanttifysiikan alkeet) seuraavan esityksensä näyttämöllä olevaan metaitseensä ja teleportatoi tähän.

Viinapiru kirkkoherra monissa rooleissaan avaa ison kirjansa, viimeisen kerran, kaivaa vielä kerran kirjan piilosta pullon ja ottaa pitkän ryypyn tämänkin menneen maailman tulevaksi muistoksi. Selseyläinen yhä vaan vieläkin mittailee ja vasaroi ja höylää, rakentaa Lontoota, vaikka Jussilla onkin kiirus kana- ja muihinkin maatöihin, kaikkea on tehtävä oitis, kun on sen aika ja sää sallii.

Jalan kulkevat gladiaattorit Piitun johtamina ravaavat ylös katsomon portaat, riehuvat ympäriinsä kentällä, kaatavat lippukopin, sovittavat kaikkia paitoja myyntikojusta, syövät loput ja myöhemmätkin makkarat makkarakojusta, keittävät kahvia, mutta eivät juo sitä, sivaltavat miekoillaan Pertun teltan lepattamaan pylväittensä varassa ja sulkeutuvat joukolla yleisövessan invaosastoon pohtimaan ontologisia asioita, vaikka siinä pirun invavessassa ei olekaan vaatekoukkuja (erään katsojan reklamaatio yhtenä esitysiltana ), joita lavastemiäs sittemmin sinne ruuvasi parikin kappaletta. Kunnallinen siivoustyöntekijä myöhemmin ruuvaa koukut asiattomasti ja luvattomasti asennettuina ja kunnallista koskemattomuutta vähäistä suuremmassa määrin loukkaavina – penteleen lavastemiäs kun on virallisesti vantaalainen - ilmiöinä irti ja vie koukut ja gladiaattorit kunnantalolle ja paiskaa kaikki Charlesin kaapin päälle. Koska kyseinen kaapinpäällys sijaitsee edellä mainitun kunnallisen viranhaltijan puhtaanapitovastuualueella, käy hän myöhemmin pyyhkimässä pölyt pois koukuista, mutta ei gladiaattoreista. Hyvät koukut, ei semmosia kannata pilalle päästää, tiäs, vaikka joskus tarvittas, mu semmoset klatiaattorit, semmosilla mittään virkaa. Mutta siellä hekin nyt siis ovat, joskin pölyisinä, (kansan)kunnan kaapin päällä!

Joltain katsojalta tipahtaa tabletti (taulutietokone) katsomon alle ja lohikäärme käy aivan salaa, kenenkään huomaamatta syömässä sen. Saatuaan näin vatsansa täyteen, infoähkyn itse asiassa, kärmes päättää lopettaa syömisen tai ainakin ruveta vegaaniksi, ei herra Higginsiä, eikä Freddyä, nallenössykästä saisikin taatusti vatsaväänteitä. Vaikka saattaisi se olla ihanaa, hykertelee kärmes, imaista Eliza kitusiinsa. Lohik. päätyy kumminkin puhtaan järjen kritiikkiin, hylkää modaliteettiset pohdintansa ja päättää kategorisen imperatiivin vallassa tuhota ainakin Ypäjän ja Lontoon, ehkä enemmänkin, jopa puoli valtakuntaa taikka maailmaakin, EU:n kokonaankin (syntyjään väyrys-soinilaista sukua tämä Lohik.), jos saisi Elizan ja polttoainetta riittäisi. Se imaisee tulet Juhan tulitötsistä, nielaisee Artun palavat miekat, syttyy ja sytyttää , puhaltaa ja polttaa poroksi näyttämön, Lontoon, lippukopin rauniot, myynti- ja makkarakojut, Pertun teltan lepatukset, katsojien ennakkoluulot ja odotukset, kunnan tuplariihen vajaasti paikattuine pärekattoineen, nafta- ja ttip-vapaakauppasopimukset, YMT:n artistien intriigit, sekä yleisen suhteellisuusteorian. Viimeksi mainitun käräyttämistä se sittemmin pahoittelee, ei ollut tarkoitus ja vahinko se oli sekin suihkaisu, joka poltti orkesterikatoksen. Komiasti tei sielä soititte, että sori ny si vaan. Tallustelusta ja tulen puhaltelusta uupuneena Lohik. mönkii taruolentojen taivaaseen, kaiken kritiikin ulottumattomiin.

Näyttämö on väsynyt. Se on yrittänyt ja esittänyt. Se on antanut pohjan ja perustan esiintyjille tehdä työtään. Sen pintaa hivelevät yhä Kallen, Nooran, Johanneksen, Ilonan ja monen muun nautinnolliset jalanjäljet ja Markuksen oikean käden hellät sivelyt, konien kaviokoloista puhumattakaan. Vieläkin se valaistuu Virpin Ascot-varjossa Taran taipalluksesta ja Artun miekkojen loimusta. Se kuplii kunnioitusta kaikkia ”pienemmän” roolin omaavia kohtaan, Seija haravoineen, Vilma taksin tilauksineen, Piitu ujona gladiaattorina, aikuisuuteen astuvana moniroolisena, Tuike komeine kipityksineen, niistä yhtäkkipysähdys, käännös ja upea ojentautuminen, pientä komiikkaa, suurta suoritusta, hienoimmillaan niille, joilla on silmää semmoinen huomata. Ja nuo hehkeät palvelijattaret kevyissä hepenissään, nuo ihanuudet kun saisi täyspäiväiseen palvelukseensa kokovuotisesti.

Näyttämön pintaan pusertuu suolaisia kyyneleitä liikutuksesta ja ihastuksesta. Ne pienet, ne kolme kärrynpyörän heittää ja narunhyppijää ja se urhea pikkuinen aseenkantaja, lyhyt miekka huotrassa selässään, pitkä miekka painavana käsissään.

Näyttämö muistaa. Se on pitkän hetken hiljaa, kun muistaa Lassia. Sitten se nyyhkäisee ja kohauttaa tantereitaan, show must go on. On perään hiljaa paljon aiempaa pidemmän tuokion, kun tajuaa, että ei se niin ole. Tai on vain varsin rajatussa katsannossa. Tai sitten siinä jokseenkin rajattomassa, koko kosmosta koskevassa, vaikka show sen epiteettinä on joko kyynistä tyhmyyttä tai vain pelkkää tyhmyyttä. Näyttämö huokaa syvään ja on pienen ikuisuuden ihan hiljaa. Shitten shit, she show shmust shkumminkin shgo shon, shjoten…

Näyttämö röyhtäilee, sylkee suolaa ja oksentaa sisuksistaan muistoja, jotka materialisoituvat multidimensionaalisesti, mutta eivät tunne gravitaatiota, eivätkä muitakaan vuorovaikutuksia, vaikka seurustelevat sujuvasti keskenään ja päättävät lähteä yhdessä kaljalle Karrinpuomiin, mutta todettuaan, että eivät ne sinne sovi, eivät ainakaan mentaalisesti, leijuvat Tottenham Court Roadille ja päätyvät Georgen kapakkaan, mistä myöhemmin jatkavat Harryn Baariin, os. Calle Vallaresso 1323, Venice, Italy, owned by Cipriani S.A.

Baarin on avannut vuonna 1931 Giuseppe Cipriani, joka kertoo tapahtuneesta: “ Harry Pickering—a rich, young Bostonian—had been frequenting Hotel Europa in Venice, where I was a bartender. When Pickering suddenly stopped coming to the hotel bar, I asked him why. When Pickering explained that he was broke because his family found out his drinking habits and cut him off financially, I loaned him 10,000 lire. Two years later, Pickering returned to the hotel bar, ordered a drink, and gave me 50,000 lire in return. Mr. Cipriani, thank you, he said. Here's the money. And to show you my appreciation, here's 40,000 more, enough to open a bar. We will call it Harry's Bar." Kyseinen Mr. Pickering on tiettävästi eversti Pickeringin poika, ellei peräti eversti itse jossain ajattomassa inkarnaatiossaan.

Näyttämö väsähtää, sammuu vajaan vuoden mittaiseen uneen ja rupeaa kuorsaamaan. Nukkuvan näyttämön uumenissa, pyörön peräänsä jättämässä montussa, syvällä litimärässä, salaoja kun on jäänyt kaivamatta, somerikon ja saven seassa lilluu ikiunessa seitsemän (7) kääpiötä, joiden tarinan postmodernismi on pilkkonut pirstoiksi.

Entä Lumikki, missä hän on? Tarmokkaana tyttönä hän ei ole jäänyt odottamaan fragmentaatiota, vaan prinsessamekon helmat lepattaen liehuu ympäri lähes satavuotiasta Suomea pyrkien noudattamaan tasavallan viimeaikaisten hallitusten fantastista kokoomussosiaalisdemokraattista neuvoa, Tyällistä ittes, ryhty yritäjäks. Kiitos vaan neuvon johrosta!

Ypäjän kunta palkkaakin hänet syyskuun lopussa juhlavuotensa tapahtumakoortinaattoriksi, mutta se työsuhre kestää vain juhlavuaren loppuun elikkäs kolmisen kuukautta, eikä Lumikki sinä aikana ehri saara aikaan juurikas mittään, ei eres kunnon kaaosta, semmoisen vähäisen vain, sentään Sanghai Daily`ssä, New York Herald Tribune`ssa sekä BBC`ssä mainitun, Tera-ale Ypäjällä - Osta yksi - Ota kaikki. Lyhyemmin TAY OY OK. TAY ilmennetään äänellisesti foneettisessa muodossa tei (ktso Henry Higgins: Higginsin universaaliaakkoset, Lirum Larum Limited Publishing Company, London 1896 BCE or AD or something else, who cares).

Väki valtaa, väkivaltaa kohtuullisesti , väkijuomia kohtuuttomasti, käyttäen Ypäjän kirkonkylän. Loimaa tyhjenee täysin. Kolme iloista rosvoa tyhjentävät merkkivuottaan viettävän Ypäjän Osuuspankin ja Muumimamma perheineen hamstraa tyhjäksi paikallisen Siwan. Olis eres ny si jo ollu K-Market toteaa Muumimamma myöhemmin Loimaan Lehden haastattelussa, Sale mei tahrottiin hamstrata, mu ko Papan navikaattori neuvo väärin, Pikku-Myy sitä taas tiätysti räplänny ja ko Hipsun piti päästä pissalle.

Kunta- tai muitakaan rajoja tuntematonta väkeä riittää myös kirkonkylän ulkopuolelle. Kärkäisen puutarhan alueella kaivetaan maasta kaikki, mitä sieltä suinkin löytyy. Puhdistivat pellot kivistä, aika pienetkin kelpasivat, semmoinen hyvä siitä sentään seurasi, kommentoi yrittäjä tapahtunutta. Pari innokasta isäntää on käynnistänyt vanhat Valmetinsa ja yrittävät vetää Artlevyn hallista ulos puolivalmista isoa ilmastointikonehuonetta. Ei mei semmosella mittään, mu pantas pualiks ja hulluhan se semmonen, joka ei pualta ottas, kohkaavat isännät. Eivät ne vanhat Valmetit konehuonetta liikkeelle saa, sylinterit paukkuvat, kytkimet pettävät, koneet sammuvat ja jäävät niille sijoilleen Artlevyn riesoiksi. Isännät kun erellyttävät yrityksen suarittavan vahinkon- ja vaivan- ja muitakin korvauksia tapahtuneen johrosta.

Oliskos tämä ihan soran syy, pohtivat perskutan mekkalaa huolestuneina seuraavat jokioislaiset. Ei ole, vastaa painokkaasti MS-KAIVUU ja Velj. Uusitalo on ehdottomasti samaa mieltä.

Lumikki valitaan yleisöäänestyksillä Miss Alajärveksi ja Big Brother –talon inhotuimmaksi osallistujaksi sekä Oscar-ehdokkaaksi. Viimeksi mainitun kuullessaan Lumikki liehuu Victoria´s Secretin suojiin ostamaan gaalaan sopivia pukimia, eikä hänestä sittemmin (toistaiseksi) kuulla mitään.

Näyttämön kuorsaus yltyy ja tärinä havahduttaa uinuvat kääpiöt, jotka mönkivät montun kätköistä, mullasta maan, ihmisten ilmoille, istuvat rinkiin herra Higginsin kirjaston lattialle ja lyövät päänsä yhteen, Mitäs mei ny si? Domma dunnor rabbla mesht, eikös se niin sanota siinä Jacobson-Fröbergissä, tuhisee Nuhanenä. Aikansa päitään yhteen taottuaan kääpiöt saavat käyntiin vitkan (noin 30 Megasekuntia) transformaation kohti Jukolan poikia! Palaako todellisuus näiden laiskanpulleiden jallien ja Suomen satavuotissyntymäpäivän myötä jälleen paikoilleen? Sen näemme, kuulemme ja koemme ensi vuonna. Tervetuloa mukaan!

toivottaa Lavastemiäs

Mies Juttusarjan Takana

Mies Juttusarjan Takana

Arttu Malin

          Oma urani Ypäjän Musiikkiteatterissa alkoi vuoden 2002 syksyllä. Olin juuri muuttanut Ypäjälle enkä tiennyt Musiikkiteatterista mitään. Aiemmin olin jo toki näytellyt kesäteattereissa ja koulun näytelmissä, mutta musikaalikokemusta en omannut. Laulukokemusta oli kuitenkin senverran paljon, että pärjäsin Sammon Tarina -oopperan harjoituksissa melko mukavasti. Siitä lähtien olen ollut kaikissa Ypäjän Musiikkiteatterin teoksissa mukana tavalla tai toisella. Useimmiten lavalla, mutta toisinaan myös lavan takana tekniikkapuolen tehtävissä. 

          Tämän vuoden teoksessa tehtäväni on vastata taistelukohtausten koreografioinnista ja tarvittavien tekniikoiden opettamisesta näyttelijöille. Tämän lisäksi olen itse lavalla kolmessa eri roolissa, joista kaikki ovat omalla tavallaan haastavia. Lavan ulkopuolella olen osa lavastetyöryhmää, markkinointiryhmää, turvallisuusorganisaatiota ja tekniikkahenkilöstöä. Minun tehtäväkseni annettiin myös sisällön tuottaminen sähköisiin medioihin. Osassa tehtävistäni olen jopa onnistunut.

          Minut valittiin taistelukoreografiksi vankan kamppailu-urheilutaustani ja miekkailukokemukseni vuoksi ja taisteluiden koreografiointi onkin ollut yksi mielekkäimpiä, joskin myös haastavimpia, tehtäviäni Ypäjällä. Aiempi näyttämökokemuskin on ollut hyödyksi omia rooleja rakentaessa, vaikka ohjaajalta onkin saanut tarpeelliset työkalut ja oikean suunnan. Myös vuoden mittaiset näyttelijäntyön opinnot Länsi-Suomen Opistossa ovat auttaneet. Muu esiintymiskokemukseni onkin sitten ollut vaihtelevampaa: Muutamia stand-up keikkoja, tulishow-keikkoja, karaokejuontamista, konsertteja niin kuorolaisena kuin solistinakin ja niin edelleen...

          Minun mielestäni tärkein asia teatterissa on tarinan kertominen ja tunteiden välittäminen yleisölle. Tämän vuoden teoksessa tarinaa kerrotaan täysin uudesta näkökulmasta, vaikka tekstiä ei ole muutettu juuri lainkaan. Tekstiä vain lähestytään eri suunnasta ja eri voimalla. Vaikeinta teatterin tekemisessä on toistaiseksi ollut Motel Kamzoil:in roolin tekeminen vuosina 2013-2014, koska tuo hahmo poikkeaa omasta persoonastani niin täydellisesti.

          Hauskin teatterimuistoni tapahtui Annie Mestariampujan eräässä esityksessä vuonna 2009, kun unohdin ennen esitystä kääntää liikuteltavien portaiden kaiteet oikein päin ja Annielle aiheutui muutama ylimääräinen liike lavalla. Annieta esittänyt Pike oli hieman hiilenä, mutta hetkeä myöhemmin jo nauroi kanssani tapahtuneelle.

          Yllättävin asia teatterin tekemisessä on varmastikin kaikki taustatyö, jota teatterin pyöriminen vaatii. Kymmenet ihmiset tekevät tuhansia tunteja töitä syksystä lähtien ja aina viimeisiin esityksiin asti, ellei jopa viikkoa paria esityskauden loppumisen jälkeenkin. Varsinkin tänä vuonna kun olen ollut markkinointiryhmässä vähän niinkuin kuunteluoppilaana, minulle on alkanut valjeta työn todellinen määrä niin markkinoinnissa, johtokunnassa, väliaikakahviossa, kuin lipunmyynnissäkin. Toki tiesin työmäärän olevan lavasteiden ja näyttelemisen parissa melkoinen jo vuosien kokemuksesta. Muutamina vuosina toimin myös järjestyksenvalvojien esimiehenä ja onpa siinäkin oma hommansa, että saadaan autot oikeisiin paikkoihin parkkiin ja ihmiset turvallisesti ja helposti teatterialueelle ja katsomoon.

          Tulevaisuuden suurimpana tähtäimenä on työura teatterin parissa. Joko itse lavalla tai sitten taustatöissä tekniikan tai lavasteiden parissa. Kesän tavoitteeni on selviytyä ilman suurempia virheitä rooleistani ja saada pidettyä kaikki näyttelijät ilman vammoja viimeiseen esitykseen asti. Pieniä vaurioita on jo tullut, mutta niistä on toistaiseksi selvitty omilla paikkaustaidoilla.

          On ollut hauska huomata, kuinka kaikenikäiset katsojat ovat nauttineet esityksestämme. Vielä ehtii myöhäisherännäisetkin lippunsa lunastamaan ja tulemaan kanssamme matkalle Lontoon kaduille ja areenoille.

          Jos sinua kiinnostaisi tulla mukaan tekemään musiikkiteatteria, olet enemmän kuin tervetullut. Ja jos et uskalla heti lavalle esiintymään, niin ei se mitään. Meiltä löytyy tekemistä kaikille ja kaikesta kiinnostuneille ja jokainen tekijä on yhtä tärkeä kokonaisuuden kannalta.

Tekijät Esityksen Takana 15: Tanja Altti

Tekijät Esityksen Takana 15

Tanja Altti

          

Tanja aloitti Ypäjän Musiikkiteatterissa jo lapsena. Koska koko perhe oli kiinteästi sidoksissa teatteriin, oli hänen luontevaa lähteä itsekin lavalle. Ensimmäinen teos oli Viulunsoittaja Katolla vuosina 1991 ja 1992 ja siitä lähtien Tanja on ollut vaihtelevissa tehtävissä mukana lähes tauotta.

          Tänä vuonna Tanja ei ole itse teoksessa esiintymässä, mutta yhdistyksen sihteerinä, markkinointiryhmäläisenä, graafisen ilmeen luojana ja muita taustatöitä tekevänä hän on kiinteästi yhteydessä teatteriin. Aiempina vuosina hän on ollut myös lavalla niin näyttelijänä kuin orkesterissa sellistinäkin. Teatterin ulkopuolinen aika Tanjalla kuluu mainostoimistoyrittäjänä, kauppakorkeakouluopiskelijana ja perheenäitinä. Äiti onkin hänen tärkein lempinimensä.

          Ypäjän Musiikktieatterin hyvä ja yhteisöllinen henki saa Tanjankin kaipaamaan teatterille ja teatteriin liittyviin töihin, vaikka aikatauluttaminen onkin kiireiselle graafikolle melkoinen haaste. Suurimpana yllätyksenä teatterin tekemisessä hän pitää harrastuksen vaativuutta ja monimuotoisuutta. Työtuntien määrä kohoaa melkoiseksi ennenkuin ollaan edes maaliskuussa ja siitä se kiire vasta alkaakin.

          Tanjan odotukset lopulle esityskaudelle ovat melko suuret. Ilmat ovat suosineet ja ilmapiiri teatterilla on ollut iloisen aurinkoinen ja lämmin. Koko suuri teatteriperhe tuntuu puhaltavan yhteen valtaisaan hiileen illasta toiseen ja vain parantavan tasoaan niin lavalla, orkesterissa, liikenteenohjauksessa, kahviossa kuin muissa myyntitehtävissäkin. Teokseen on lisätty huumoria ja taisteluita niin paljon, että uudet selkänojat ovat hetkittäin tarpeen yleisön ihmetellessä että mitä he juuri näkivätkään. Upea, lähes fantasiallinen puvustus, jykevä ja jopa uhkaava lavastus, vauhdikkaat koreografiat ja huikeat musiikkinumerot pitävät huolen että katsojat saavat rahalleen täyden vastineen.

          Tanja suosittelisikin teosta helpostilähestyttävää teatteria kaipaaville musikaali-ihmisille, jotka etsivät uudenlaisia kokemuksia perinteisten kesäteatteriesitysten vastapainoksi. Hän toki huomauttaa että liput kannattaa varata nyt, ettei jää nuolemaan näppejään. Teatterin tekemisestä kiinnostuneille Tanjalla on selkeä viesti: Rohkeasti mukaan. Tää on hauskaa ja antaa paljon.

Tekijät Esityksen Takana 14: Pirkko Herd

Tekijät Esityksen Takana 14

Pirkko Herd

          Ehdottomasti suurin osa ihmisistä, jotka tuntevat Pirkon, tietää että häntä kutsutaan Pikeksi. Piken ura Ypäjän Musiikkiteatterissa alkoi vuonna -93, jolloin teatterissa aloitettiin Valkoinen Hevonen -teoksen harjoitukset. Tuon teoksen jälkeen hän oli pitkään poissa teatterilta, kunnes palasi vuoden 2005 20-vuotiskavalkadiin ja on siitä lähtien ollut mukana enemmän ja vähemmän lähes joka vuosi.

          Teatteriura Pikellä alkoi kuitenkin jo ennen Ypäjän Musiikkiteatteria Iisalmen nuorisoteatterissa ja esiintyminen on kulkenut hänen elämässään muutenkin. Laulutausta Pikellä on vahva: Hän liittyi musiikkiluokan kuoroon jo yhdeksänvuotiaana ja kuului siihen peruskoulun loppuun asti. Muunlaistakin esiintymistä Piken elämän varrelle on mahtunut. Työssään ratsastuksenopettajana ja valmentajana niin Ypäjän Hevosopistolla, kuin Suomen Ratsastajainliitossakin hän on pitänyt erinäisiä luentoja, klinikoita ja ollut puhujana messutapahtumissa. Siis toki päivittäisen opettamisen ohessa.

          Tämän vuoden teoksessa Piken rooli on Gladiaattori, tarkemmin sanottuna hän on Cambridgen gladiaattorikoulun Swordmaster, eli pääopettaja. Pike myös toimii ratsuhevosvastaavana ja yhteyshenkilönä Ypäjän Hevosopiston suuntaan. Ennen tämän vuoden kevättä Pike ei ollut itse miekkaillut lainkaan, mutta mikään ei ole mahdotonta kun vain käyttää tarpeeksi aikaa. Hän tokaisikin että mitään ei tehdä puolivillaisesti jos ne voi tehdä hyvin. Samaa mentaliteettiä hän painottaa myös oppilailleen, joista yksi on hänen miekkailunopettajansa. Vaihtokauppaperiaatteen mukaisesti Pike opetti taistelukoreografi-Artun ratsastamaan ja Arttu vastavuoroisesti hänet miekkailemaan.

          Kun kysyin tärkeintä asiaa teatterissa, Pike mietti hetken ja sanoi sitten teatterin tehtävän olevan luoda elämyksiä ja herättää kysymyksiä. Harrastajalle teatteri antaa elämyksiä ja valtavan hienoja ihmisiä ympärille. Vaikeimpana asiana Pike pitää uusien taitojen(kuten miekkailun) hiomista uskottavaksi, mutta sanoipa myös Titanic-musikaalin tuottaneen ongelmia, kun näyttelijät olivat koko ajan näkyvissä ilman varsinaista tekemistä. Yllättävintä taas Pikelle aluksi oli sitoutumisen määrä ja ajan tarve, mutta se ei enää nykyään yllätä niin paljoa. Toinen yllättävä piirre, joka yllättää edelleen on teoksen kasvu esitys kerrallaan ja teoksen oma elämä esityskauden aikana.

          Hauskinta teatterimuistoa kysyttäessä Pikelle nousee kasvoille leveä hymy ja vastauksena tulee tahattomat käytännönpilat. Kuten Annie Mestariampujassa sattunut tapaus, jossa rappujen kaiteet oli jätetty väärin päin ja hän joutui taiteilemaan itsensä niiden välistä pois. Myös samassa teoksessa käytetyt aseet aiheuttivat tahatonta komiikkaa heikon toimintavarmuutensa vuoksi. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musikaalista Pikelle muistuu mieleen tilanne, jossa hän piteli kolmea hevosta ja kesken kohtauksen yhdeltä hevoselta lähti suitset päästä. Siinä olikin ammattilaisellakin tekemistä, että sai kahta muuta hevosta pidellen kolmannelle asennettua suitset takaisin päähän.

          Tämän vuoden teoksessa Pike uskoo yleisön kiinnittävän huomionsa erilaisuuteen. Siihen kuinka täysin samasta tekstistä saa täysin erilaisen teoksen. Lavastus on myös näkemisen arvoinen ja vuosi toisensa jälkeen kiitosta kerännyt puvustus on jälleen huikea. Ypäjän Musiikkiteatterin yksi suurimmista vahvuuksista on kuoro, jonka ikäjakauma on suunnilleen 8-80 ja se elävöittää joukkokohtauksia melkoisesti. Pike suosittelisi teosta huumorintajuiselle ja fantasiamaailmasta pitävälle yleisölle. Muidenkin kannattaa teos tulla katsomaan, ihan vaikka vain nähdäkseen miten satojen vuosien aikahyppy on saatu toimimaan. Mutta laput silmillä ei kannata tulla.

          Teatterityöryhmän ilmapiiriä Pike kehuu hulvattomaksi ja toteaa että hyvähän täällä on töitä tehdä. Hyvän ilmapiirin merkki on hänelle sekin, että pinna saa hetkittäin kiristyäkin ilman että yhteistyö loppuu. Ja eipä se näytä loppumisen merkkejä hänelläkään. Nimittäin kun Pikeltä kysyy tulevaisuudesta, hän vastaa: ”Eiköhän tämä tästä jatku. Vuosi kerrallaan.”

          Kesän esityskauden Pike odottaa olevan rankka, eikä vain teatterin vaan myös töiden vuoksi, mutta kun esityskautemme loppuu alkaa hänellä loma. Loppukesästä Pike palaa arkeen ja valmennushommiin ja kilpailujärjestelyihin.

           Teatteria harrastuksena Pike suosittelee kaikille, jotka ovat yhtään kiinnostuneita. Kokeilemalla selviää onko teatteriharrastus se oma juttu. Teatterin tekeminen on paljon muutakin kuin tähtenä olemista. Se on myös raskasta työtä ja muiden huomiointia. Jos siihen on valmis, on teatteri oikea paikka.

"Näyttämö on valmis, astukaa sille"

On aurinkoinen kesäilta Ypäjällä, keskiviikko 15.6. Musiikkiteatterin mäki on hiljennyt, ei ketään enää missään? Arttu sentään tallustelee näyttämöllä. Mitä mahtaa mies miettiä? Temmon taas kerran ja vielä kerran tarpeelliset työkalut esiin ja yhdessä naulaamme kapakan takuisen peittokankaan paikoilleen. Tovin istumme lysyssä katsomon etupenkillä, katselemme näyttämöä ja jutustelemme niitä näitä. Ei maar, jos lähtis sentään tänäänkin syömään, sanoo Arttu ja ojentaudumme ja keräilemme työkalut sisään, lukitsemme ovat ja se on moro huomiseen. Kylä näin o!

Matkalla kotiin ajatus tavoittaa avoimista ongelmista aktuaalisimman, päivällä näin työkaluja maassa orkesterikatoksen kulmilla, josko ne ovat siellä vieläkin. Kieppaan takaisin ja siellähän ne. Avaan ovet, keräilen työkalut talteen, suljen ovet ja istahdan taas kerran katsomon etupenkille, siihen oikeaan kulmaan, jossa useinkin päivisin ehtiessäni lymyilen. Laskee päivä, ilta alkaa tummua yöksi, näyttämö on jo hämyisässä varjossa. Katselen yli kahden kuukauden raatamisen tuloksia. Silmät poimivat paikkoja, mieli muistaa, miten tuotakin väännettiin. Annan katseen vaeltaa leppeästi läpi laajan näyttämömme. Yhä iskee muutama epäkohta ja puute silmään ja ajatus karkaa työlistaan. Vaan ei enää jaksa, ei tänään. Annan sen itselleni anteeksi ja levähdän tavoittelemaan näyttämön tuntoja.

Illalla vielä rauhaisa, päivän puuhista uupunut ja unelias.  Nyt yön myötä se havahtuu, tärähtää, ravistaa itseään, tunnustelee oloaan ja alkaa odottaa. Se tutkaa taivasta, aistii sateen uhan ja tiivistää itseään. Se on nyt hereillä, hioo valppauttaan kirkkaammaksi, se antaa kasvavan odotuksen hiljaa vallata itsensä, paikka paikalta, Higginsin yläkerrasta alas kirjastoon, yhä alemmas Ascot-pylvään juurelle, siitä ylös kaarimuurin päälle ja huimalla loikalla yli kuivettuneiden puiden vuorien huipuille, jotka yhä hapuilevat ontologisissa ajatuksissaan identiteettejään etsien.

Se odottaa teitä te laulavat, soittavat, tanssivat, näyttelevät teatterilaisemme. Se odottaa katsojia, jotka se teidän kanssanne haluaa temmata teatterin taikaan, todellisuutta suurempaan toteen. Se jarruttaa odotustaan, nauttii kivusta, jota odotus aiheuttaa, kivusta, joka räjähtää ensi-illan kiihkoon. Näyttämö on valmis, astukaa sille. Nöyrinä, rohkeina, ylpeinä!

- Arto Vainio - 

 

 Kuva: Arttu Malin

Kuuluvuutta ja näkyvyyttä

Kuten aiempinakin vuosina, tänäkin vuonna teatterillamme on käytössä melkoinen määrä tekniikkaa. Äänikalustoa on melkoisesti ja sen kasailusta ja ohjelmoinnista saisi aivan erillisen tekstin aikaiseksi, joten tyydyn vain lisäämään tähän kuvan orkesterikatoksen nurkalta.

Valokalustoakin on kesäteatterimittapuulla melkoisesti. Sen kasaamisesta, ohjelmoinnista ja valosuunnittelusta vastaavana sanon vain sen että näin alkukesällä suuri osa valoteknikon työstä tehdään öisin. Esityksiemme aikana yleisö ei välttämättä havaitse valoja lainkaan, ellei sitten satu sateinen ilta, mutta kyllä niitä on hyvä olla tasapainottamassa auringon valoa ja tuomassa näyttelijöiden kasvoja esiin. Koska te rakkaat lukijat ette pääse nauttimaan valoistamme täysin esityksissämme, ajattelin lisätä tänne blogiin muutaman kuvan josta keinovalon määrä näkyy ja samalla saatte käsityksen lavastuksestamme.

Kaikki kuvat: ©Arttu Malin

   -  Arttu

Tekijät Esityksen Takana 13: Asko Vainio

Tekijät Esityksen Takana 13

Asko Vainio

          Askon ura Ypäjän Musiikkiteatterissa alkoi vuoden 1990 syksystä, jolloin alkoi Viulunsoittaja Katolla -musikaalin harjoitukset ja siitä lähtien Asko on ollut keskeytyksettä lavalla tähän päivään saakka. Lempinimiä Askolla ei montaa ole, mutta nuorena häntä sanottiin pienen kokonsa vuoksi Vähävainioksi ja muutamat teatterilaiset kutsuvat häntä leikillisesti Äsköksi, mikä viittaa hänen lieviin hankaluuksiinsa sanoa Äni ja Fränk Annie Mestariampujan harjoituskaudella vuonna 2009.

          Alusta asti Askolla on ollut valtava palo päästä lavalle esiintymään ja harrastamaan yhdessä tuttujen ihmisten kanssa. Nyttemmin muutamat noista tutuista ovat hänelle hyvin läheisiä ystäviä ja ompa heistä muutamilla yhteinen teatterin ulkopuolinen harrastuskin: linnut. Eikä tässä siis tarkoiteta Hitchcockin elokuvaa vaan lintujen bongaamista ja rengastamista. Muu teatterin ulkopuolinen aika Askolla kuluu puutarhaa ja pihaa hoitaessa ja Mailin ja Viiru-kissan kanssa lenkkeillessä.

          Kypsemmällä iällä “ukkoontunut” Asko on erityisen iloinen siitä, että sai paremman puoliskonsa Maili Sillanpään houkuteltua mukaan teatterin toimintaan, joka kuitenkin nielee harjoituksineen, esityksineen ja lavastetöineen suuren osan Askon ajasta. Tämän vuoden teoksessa hän esittää kapakoitsija Georgea ja Lordi Boxingtonia. Näyttelemiseen Asko kuitenkin pureutuu vain sen ajan, mikä lavasteiden rakentamiselta jää.

          Tärkeimmiksi asioiksi teatterin harrastamisessa Asko nimeää uskalluksen, luottamuksen itseen ja luottamuksen kanssanäyttelijöihin ja ohjaajiin. Vaikeimpina asioina hän taas tunnustaa pitävänsä hitaasti puhumista, lavalla yksin olemista ja pitkiä monologeja.

          Hauskinta teatterimuistoa kysyessäni Asko sanoi että niitä on hänelle sattunut moniakin, mutta lopulta valitsi hauskimmaksi Sammon Tarina -oopperaa tehdessä sattuneen tilanteen, jossa Ilmarista esittänyt Pekka Virtanen töytäisi hänet Pohjolan korpeen lavalta alas ja heti tilaisuuden tullen tuli kysymään Askolta että ei kai tätä sattunut? Asko totesi että ei, mutta kylläpähän tuli lentävä lähtö.

          Yllättävintä teatterin tekemisessä Askon mielestä on ollut hänen saamansa vastaanotto teatterilla ja työryhmän ystävällisyys. Samaa henkeä on pidetty Ypäjän Musiikkiteatterissa yllä koko sen historian ajan, ja aina uudet teatterilaiset hämmentyvät siitä kun kaikki halailevat toisiaan ja jopa uusia teatterilaisia, kuin perheenjäseniä. Asko tosin tunnustaa että varsinkin tänä vuonna lavastetyöryhmässä on ollut hetkittäin väsynyt ja jopa kireä ilmapiiri, kun työmäärä on tuntunut vain lisääntyvän mitä lähemmäs ensi-iltaa on päästy.

          Esityskaudelta Asko odottaa miekkailu- ja hevoskohtausten onnistumista ja yleisön reaktiota täysin uudenlaiseen tulkintaan. Pääasiassa hän uskoo yleisön kiinnittävän huomionsa puvustukseen ja taistelukohtauksiin. Joitakin aseet kiinnostaa ja toisia pelottaa. Erityisesti juuri vauhdikkuuden vuoksi teosta kannattaa hänen mielestään tulla katsomaan kauempaakin.

           Teatterin tekemisestä kiinnostuneita Asko kehottaisi olemaan rohkeita ja lähtemään ehdottomasti mukaan. Meillä otetaan kaikki innokkaat harrastajat avosylin vastaan ja kaikki tarvittava opetetaan. Jos jännittää ja luulette ettette osaa tai pysty, ottakaa ohjenuoraksenne Askon motto: Paistaa se päivä risukasaankin.

Tekijät Esityksen Takana 12: Arto Vainio

Tekijät Esityksen Takana 12
Arto Vainio

  Arton ura Ypäjän Musiikkiteatterin lavastehommissa alkoi Valkoisesta Hevosesta vuonna 1994, johon hänen veljensä Asko pyysi häntä avuksi tekemään tarpeistoa ja lavasteita. Nykyisin eläkepäivistään nauttiva Arto on ehtinyt tekemään kaikenlaista. Vankka laivastotausta auttoi häntä työelämässä, jossa hänen toimenkuvansa oli johtaminen ja isojenkin tietojärjestelmien rakennuttaminen. Tänä vuonna Ypäjän Musiikkiteatterin johtokunnassa istuva Arto on saanut tehtäväkseen vastata lavasteiden valmistumisesta ja kylläpä hän teatterilla on viihtynytkin. Toisinaan jopa aamuseitsemästä iltayhteentoista.

  Moni teistä blogimme lukijoista tunnistanee Arton käyttämän nimimerkin Lavastemiäs, mutta kovinkaan moni ei tiedä että häntä on sanottu aikoinaan kadettikoulussa Muoriksi. Muori nimitys viittaa Masi sarjakuvaan ja hänen taipumukseensa huolehtia muista ja katsoa toisten perään.

  Esiintymiskokemustakin Artolla on. Työelämässä hän lauloi ja näytteli joulu/kevätjuhlissa ja kirjoitteli speksejä. Kun kysyin että nähdäänkö hänet joskus Ypäjän Musiikkiteatterin lavalla, sain vastaukseksi naurahduksen ja ein. On kuulemma mukavampaa olla vain näkymätön lavastemiäs ja nauttia teoksista katsomon puolelta. Vaan eipä Arto kovinkaan usein ehdi ainakaan itse koko teosta katsomaan, taustatöissä kun tarvitaan käsiä myös esitysten aikana.

  Tärkeimpänä asiana teatterissa Arto pitää todellisuuden illuusiota. Kaikkihan tietävät ettei teatteriesitys ole reaalitodellisuutta, mutta parhaimmillaan teatterin todellisuus on todempi kuin reaalitodellisuus. Hyvä teatteriesitys saa katsojan ajattelemaan. Ja ainakin toistaiseksi Ypäjän Musiikkiteatteri on onnistunut. Jopa siinä määrin, että esitysten laatu on yllättänyt Artonkin. Toki suurempana yllätyksen esitysten laatu on tullut hänen mukanaan laahaamille ystäville ja tuttaville. Odotusarvot pienen paikkakunnan teatterista ovat melko vaatimattomat, mutta Ypäjällä kaikki on ammattilaismitoissa. Niin järjestelyt, tarjoilut, katsomo, näytteleminen, laulu kuin soittokin. Samaa Arto odottaa tulevankin kesän teokselta. Esitysten tason pysymistä korkeana ensimmäisestä viimeiseen asti. Ja niin hän myös uskoo tapahtuvan, kun koko teatteriperhe tukee toisiaan ja kannustaa toisiaan ylittämään itsensä.

  Yleisön Arto uskoo kiinnittävän huomionsa toteutuksen erilaisuuteen. Siihen kuinka samasta tekstistä saa muovattua täysin erilaisen esityksen. Joitakin katsojia hän uskoo tämän modernin lähestymistavan häiritsevän, mutta jos vain avaa näkemyksensä laajimmilleen ja antaa esityksen imaista mukaansa, on lopputulos varmasti ikimuistoinen. Tämä teos kannattaa tulla katsomaan juuri nähdäkseen kuinka vanhan klassikon voi tehdä uudella, raikkaalla tavalla. Katsomomme uusia selkänojia kannattaa tulla testaamaan myös sellaisten, jotka haluavat nähdä jotain muuta kuin tavanomaista kesäteatteria.

  Tulevaisuudesta kysyessäni Arto oli pitkään vaiti, kunnes totesi luultavasti jättävänsä johtokunnan tehtävät tämän kauden jälkeen ja tarkastelevansa omaa osallisuuttaan ja teatterin tilaa tarkemminkin. Hän on iloinen että taidepuolella on nuoria innokkaita harrastajia, mutta toivoisi myös taustatöihin nuorennusleikkausta sillä esimerkiksi lavasteita rakentavan ryhmän keski-ikä on reilusti yli viisikymmentä vuotta. Lavasteporukan ilmapiiristä hän sanoi naureskellen, että välillä on kaikki kadoksissa: Työkalut, ruuvit, ruuvauskärjet, kahvikupit ja jopa huumori. Helpoiten hukassa olevista asioista löytyy huumori. Huumorin avulla sitä jaksaa pitkiäkin päiviä. Ja teatteri tarjoaa huumoria myös katsojille helpottamaan arjen luomia paineita. Arton mielestä maailma tarvitsee teatteria, ettei maailma olisi pelkkää teatteria.

Tekijät Esityksen Takana 11: Tuike Oja

Tekijät Esityksen Takana 11
Tuike Oja

Tuike lähti mukaan Ypäjän Musiikkiteatteriin syksyllä 2014, kun Täällä Pohjantähden Alla -teoksen harjoitukset alkoivat. Ensimmäinen kosketus Ypäjän Musiikkiteatteriin hänellä oli kuitenkin jo vuonna 2010 Titanic-musikaalin katsomossa ja sen jälkeen hän kävi katsomassa niin Boyfriendin kuin Viulunsoittajankin kunnes lopulta Lukanderin perhe sai hänet houkuteltua mukaan.

Teatteria Tuike on tehnyt jo pidempään. Hänen uransa alkoi Forssan pienestä teatterikoulusta ja jatkui alueen eri teattereissa. Nyt jo kahdeksan vuotta teatteria tehnyt Tuike on tänä vuonna päässyt hakemaan uudenlaista lähestymistä näyttelemiseen, sillä yksi hänen tämänvuotisista roolihahmoistaan on hetkittäin olemassa vain muutaman muun hahmon mielikuvituksessa.

Teatterin ulkopuolella Tuiken aika kuluu lukio-opiskelijan arjen tehtävissä ja muissa teattereissa esiintymisessä. Alueen muissakin teattereissa on samoja ihmisiä esiintymässä kuin Ypäjällä, joten missään ei olo tunnu täysin vieraalta. Tuiken mielestä yksi tärkeimpiä asioita teatterin tekemisessä onkin juuri porukan tiiviys ja yhteisen tekemisen kautta muodostuva sisäpiirihuumori.

Toistaiseksi eniten päänvaivaa ovat Tuikelle aiheuttaneet laulut ja koreografiat, jotka ovat hetkittäin nopeita ja tarkkoja. Jopa siinä määrin että pieninkin virhe käden asennossa näkyy kauas.
Kun hän kuuli viime vuoden teoksen treeneissä ensimmäisen kerran että joutuisi kävelemään metrin korkeudella kanssanäyttelijöiden käsien päällä, Tuike repesi nauruun. Senverran hullulta ajatus kuulosti lievästi korkeanpaikankammoisen näyttelijättären korvissa.

Yllättävimpänä asiana teatterin tekemisessä Tuike pitää ehdottomasti fyysisyyttä. Tavallisen ihmisen mielestä näytteleminen on vain edestakaisin tepastelua ja puhumista, mutta erityisesti musiikkiteatterinäytteleminen on varsin rankkaa tansseineen ja lauluineen. Tämänvuotisessa produktiossa on vieläpä melko vauhdikkaita kohtauksia ja kuitenkaan ei saisi liikaa hengästyä että laulukin kuuluu ja pysyy puhtaana. Vaan eiköhän niistäkin selvitä työryhmän hauskan ja kannustavan ilmapiirin tukemina.

Tulevaisuudessa Tuike aikoo jatkaa teatterin tekemistä niin paljon kuin vain ehtii ja jaksaa ja mahdollisesti opiskella alaa lukion jälkeen. Lähemmän tähtäimen odotukset hänellä ovat varsin maltilliset: Jos kesällä olisi edes suhteellisen lämmintä, katsomoissa tyhjiä paikkoja vain harvassa ja väliajalla hyvät tarjoilut.

Kun Tuikelta kysyy mihin yleisö kiinnittää huomionsa teoksessa, hän vastaa että tuoreuteen. Teosta on uudistettu kovalla kädellä ja nähtävää ja kuultavaa riittää varmasti niillekin jotka jo tuntevat tarinan. Nuoremmallekin väelle löytyy kiinnostavia asioita, vaikkei tarinaa tuntisikaan.

Teatterin tekemisestä kiinnostuneita Tuike rohkaisee lähtemään mukaan ja katsomaan olisiko näytteleminen juuri se oma juttu.

Kohtaus sieltä, toinen täältä

Tämä kevät on ollut uskomattoman lämmin ja aurinkoinen. Mutta mikä kumma siinä on, että aina, kun minä käyn teatterilla, sataa vettä. Lienee siis kaikkien kaikkiaan hyvä juttu, että käyn siellä melko harvoin.

Mutta oli sää mikä tahansa, teatterilla harjoitellaan! Harjoitusten seuraaminen on kivaa ja mielenkiintoista, lähes koukuttavaa. On hauskaa nähdä kohtaus sieltä ja toinen täältä ja seurata miten My Fair Lady kasvaa kokonaiseksi, vetovoimakseksi teokseksi.

Tässä himan tunnelmapaloja tältä illalta ja viikon takaa. Ja kyllä, yksi tämän kesän tähdistä on koira. Ja kyllä, hevosia on luvassa tänäkin vuonna!

- Iina -

 

 

 

 

  

Kaikki kuvat: Iina Wahström

Tekijät Esityksen Takana 10: Hannu Petäjoki

Tekijät Esityksen Takana 10
Hannu Petäjoki

          Seuraavana esittelyvuorossa oleva Hannu Petäjoki lienee ainoa, joka toistaiseksi on saanut Ypäjän Musiikkiteatterilta elinikäisen kunniatehtävänimityksen. Hannu nimittäin nimitettiin viime vuoden keväällä Ypäjän Musiikkiteatterin Näyttämömestariksi aiempien ansioidensa vuoksi. Ja se ansioluettelo on pitkä.

          Hannu liittyi Ypäjän Musiikkiteatteriin vuoden 1990 syksyllä, kun silloinen musiikinjohtaja Riikka Jaakkola pyysi häntä mukaan. Ensimmäisenä lavastetyönään Hannu mainitsee Viulunsoittaja Katolla -musikaalia varten haetut nokkosturpeet Pikkasen Markun kanssa vuoden 1991 kesällä. Sittemmin Hannun osuus ja työtehtävät lavasteiden parissa ovat kasvaneet melkoisen suuriksi. Häneltä on menty kysymään jos ei ole keksitty tapaa tehdä jotakin tai saada jotakin tapahtumaan oikealla tavalla oikeaan aikaan. Sound of Music -musikaalin alppien maalaus, linnun ampuminen hatusta Annie Mestariampujassa, ja Titanicin höyrykone, näin muutamia mainitakseni, ovat olleet Hannun ajatustyön tulosta. Siksipä hän ehkä onkin saanut teatterilla lisänimen Pelle Peloton.

          Vaan tekeehän Hannu toki muutakin kuin vain keksii ja rakentaa. Aivan viime vuosiin asti hänet nähtiin myös lavalla näyttelemässä, mutta oma terveydentila ja omaishoitajana toimiminen vievät niin paljon aikaa ja energiaa ettei hän enää jaksaisi lavasteiden rakentamisen ohella vielä näytelläkin. Omaishoitajan arjen lisäksi Hannu on viimeiset vuodet ollut Lounais-Hämeen Parkinson kerhon puheenjohtaja ja aktiivinen museoautoharrastaja erityisenä kiinnostuksen kohteenaan Opelit. Teatterillakin hän tekee kaikenlaista: Myy käsiohjelmia, auttaa väliaikakahviossa tarvittaessa, juoksee huolehtimassa paikkojen kunnosta ja opastaa ihmisiä oikeisiin suuntiin. Hannun motto onkin melko osuva: “Mää en oo ihan huono missään.”

          Tärkeimmäksi asiaksi teatterin tekemisessä Hannu nimeää nuorison ohjaamisen ja kouluttamisen esiintymisvarmoiksi, avoimiksi ja ystävällisiksi. Niistä taidoista on heille hyötyä myös työmarkkinoilla, eivätkä teatterilla opitut tavat ole pahitteeksi siviilielämässäkään. Nuorisoa saisi vain Hannun mielestä olla enemmän mukana ja ihan vaikka lavasterakennushommissa asti. Kyllä siellä vanhat ukot tarvittaessa neuvoo vaikka kädestä pitäen, jos pelkää ettei osaa jotakin hommaa. Ja muutamat asiat on eristetty niihin erikoistuneille miehille.

          Tähänastisista teoksista raskainpana Hannu pitää Viulunsoittaja Katolla -musikaalin tekemistä vuonna 2013, kun piti rakentaa massiiviset lavasteet ja vielä jaksaa harjoitukset päälle. Päivät venyivät hurjimmillaan 18 tuntia pitkiksi ja lavasteporukassa mukanaolevilta näyttelijöiltä alkoi vyöt olemaan jo niin lyhyellä että piti tehdä lisää reikiä lähes viikottain. Toiseksi työläin projekti oli katsomon katteen rakentaminen.

          Yleisön Hannu uskoo kiinnittävän huomionsa lavasteiden suureellisuuteen ja esiintyvän joukon kokoon. Joskin myös solistista voimaa teoksesta löytyy vähintäänkin riittävissä määrin. Joukkokohtaukset ja orkesterin saumaton sointi ovat kuitenkin ne tekijät, joista teatterimme tunnetaan ja niitä ihmetellään. Hannu kertoi muutamien puolituttujen ihmetelleen, että: “Miten ne kaikki voi olla niin hyviä laulajia?”. Hannu oli vain naurahtanut ja todennut ettei meillä vähempään tyydytä.

          Teosta Hannu suosittelisi aivan kaikille. Myös niille, jotka erheellisesti kuvittelevat että kun ovat nähneet yhden My Fair Ladyn ovat nähneet kaikki. Teatterista tai teatteriin liittyvistä tehtävistä kiinnostuneille hän lähettäisi sellaiset terveiset että tänne vaan äkkiä oppia saamaan. Täällä koulutetaan kyllä tehtävään kuin tehtävään.

          Tulevaisuudesta kysyttäessä Hannu on hetken hiljaa ja toteaa sitten että tuskinpa tässä enää ensi vuonna mukana heilutaan, kun harrasteajoneuvo jää heitteille näin keväisin juuri kun sitä pitäisi laittaa ajokuntoon kesäksi. Alkavalta kesältä hän odottaakin ehkä eniten Opelin rattiin pääsemistä, mutta sehän koittaa vasta heinäkuussa kun My Fair Lady on ohi.

Tekijät Esityksen Takana 9: Ilona Rauhala

Tekijät Esityksen Takana 9
Ilona Rauhala

          Ilona lähti Ypäjän Musiikkiteatteriin mukaan lähinnä siksi että Mäkisen Sari ilmoitti hänelle että hän tulisi mukaan. Toinen syy mukaanlähtöön oli Viulunsoittaja Katolla, jonka harjoitukset olivat alkamassa. Elettiin siis syksyä 2012. Tuosta hetkestä on nyt reilu kolme vuotta aikaa ja tässä välissä Ilona on ehtinyt olla miespuolinen kerjäläinen, venäläinen sotilas ja Elina Kivivuori(sittemmin Koskela). Tälle kesälle hänelle annettiin taloudenhoitaja rouva Pearcen rooli. Rooli on täysin poikkeava aiempiin nähden, mutta Ilona löytää itsestään ja rouva Pearcestakin yhtäläisyyksiä.

          Moni teatterilainenkin tuntee Ilonan Iluna, samoin kuin suuri osa hänen ystävistään. Kotiväki kuitenkin kutsuu häntä toisinaan Kersaksi, mikä on kuulemma Keuruun seudulla ihan normaalia. Teatterin ulkopuolella Ilu on kielentutkija ja Saamen ja Suomalaisugrilaisten kielten lehtori Helsingin Yliopistossa, eli yleisön edessä puhuminen on hänelle tuttua. Luentojen lisäksi Ilonan esiintymishistoriasta löytyy laulamista niin yksin, bändien kanssa kuin kuorossakin.

          Oppia esiintymiseen Ilona on hakenut klassisen laulun tunneilta, joilla hän on käynyt yli kymmenen vuotta, ja Ypäjän Musiikkiteatterin tarjoamilta kursseilta. Vaikeimpina asioina teatterin tekemisessä Ilona pitää vuorosanojen oppimista ja myöntää heti perään että ehkä koordinaatiokykyä olisi syytä kehittää. Mutta vaikka hän epäonnistuisikin harjoituskaudella jossakin, hän vain toteaa: “Kohti ääretöntä ja sen yli.” ja jatkaa harjoittelua. Tärkeimpänä asiana näyttelemisessä Ilona pitää omasta siviiliroolista eristäytymistä ja jonkin toisen ihmisen elämän elämistä.

          Hauskin teatterimuisto löytyy Viulunsoittajasta, jossa hänen esittämänsä kerjäläinen heitettiin kapakasta ulos. Ulkona kun ollaan, sattui toisinaan satamaan siinäkin kohtaa ja siellä Ilona sitten istui vesilätäkössä kaatosateessa kengänpohjat eri suuntiin repsottaen. Yllättävintä teatterin tekemisessä on Ilonan mielestä ollut hahmoihin uppoutumisen helppous, kaikki hänen roolinsa ovat olleet täysin erilaisia, mikä on johtanut siihen että välillä on ollut helppoa, välillä rankkaa ja välillä molempia samaan aikaan.

          Tulevaisuuden tavoitteet näyttelijänä ovat Ilonalla vielä hieman hämärän peitossa oman työn epävarmuustekijöistä johtuen, mutta hän haluaisi jatkaa teatterin tekemistä hamaan tulevaisuuteen ja haastaa itseään niin näyttelijänä kuin laulajanakin. Kesältä hän odottaa hauskaa tekemistä, koska hänen roolinsa on hauskuudessaan päätön. Toisaalta hieman lämpimämmät ilmat olisivat Ilonan mieleen. Vaan niinpä varmasti kaikkien.

          Työryhmän ilmapiiriä Ilona kuvailee loistavaksi. Hersyvää huumoria, yllättäviä “sekoamisia”, repliikkien omaa elämää näyttelijöiden kesken. Tosin hän myöntää että tänä vuonna hänellä on hieman ulkopuolisempi olo kuin viime vuonna, koska hänen hahmonsa on niin vähän lavalla ettei hänen ole tarvinut juuri harjoituksissa käydä.

          Kun Ilonalta kysyy miksi juuri Ypäjän Musiikkiteatterin versio My Fair Lady -musikaalista kannattaa tulla katsomaan, saa vastaukseksi lähes suorana huutona että SE ON TODELLA ERILAINEN. Teksti on toki vanha tuttu ja laulut ovat samat kuin aina ennenkin, mutta juuri muuta yhteistä ei alkuperäisen kanssa sitten olekaan. Entä kenen sitten kannattaisi tulla katsomon penkeille istumaan? Kaikkien, mutta erityisesti miehet on huomioitu tänä vuonna. Ja jos satut olemaan Game of Thrones -sarjan fani, löydät versiostamme paljon tuttua ja repäisevää. Eikä haittaa vaikket olisi ikinä ennen käynyt kesäteatterissa saati musikaalin katsomossa. Tänä kesänä kynnys on erityisen matala, vaikka musiikki on hienoa ja sen esittäjät erittäin taidokkaita, ei musiikki näyttele niin suurta osaa kuin esimerkiksi viime vuonna jolloin musiikki soi taukoamatta.

          Teatterin tekemisestä kiinnostuneille Ilona lähettää sellaiset terveiset että aina kannattaa yrittää ja jokaiselle löytyy jotakin, vaikkei uskaltautuisi lavalle. Jos miettii teatteriin liittymistä, kannattaa käydä katsomassa teatterin esitys, jotta näkee millaista se on ja pääsee miettimään olisiko oma paikka tekijöiden joukossa.