Lavasteiden takana... Vai edessä?

Nyt, kun esityskausi on lähtenyt kunnolla käyntiin ja on saatu muutamia esityksiä “vyön alle”, alkaa muodostua rutiini. Kuka tekee mitä ja missä järjestyksessä ennen esitystä ja väliajalla. Jotkut istuvat hiljaa jossakin nurkassa ja keskittyvät, toiset kertaavat repliikkejään puoliääneen, osa availee ääntään jo meikatessaan (miehetkin alkavat jo osata itsekin meikata) ja muutamat kertoilevat vitsejä poistaakseen jännitystä.

Sitten, kun se kuuluisa viulunsoittaja alkaa siellä katolla soitella sulosäveliään ja Tevje polkaisee tekstin käyntiin, kaikki muu hiljenee. Kukaan ei liiku, kukaan ei puhu. Kaikki odottavat lavallenousemista. Sitten vielä viimeiset korjaukset roolivaatteisiin ja eikun menoksi.

Nollasta “sisään” eli lavalle astuessaan sitä väkisinkin kiinnittää huomionsa ensimmäisenä yleisöön: onko tänään tupa täysi vai ei, onko siellä tuttuja, mikä on ikäjakauma. Näiden seikkojen perusteella muodostuu kuva yleisöstä ja se yleensä antaa osviittaa siitä, mitkä vitsit uppoavat sen kertaiseen yleisöön.

Kuitenkin, kun ensimmäisen kerran alkaa laulaa "Perinteitä", yleisö unohtuu täysin ja annetaan mennä täydellä voimalla ja tunteella, aivan kuin jokainen esitys olisi ensi-ilta. Ja sen meidän yleisömme on toki ansainnutkin. Jokainen katsojamme on yhtä arvokas, nuorimmasta vanhimpaan. Jokaisen on saatava sama hieno teatterielämys.

Väliajan jälkeen alkaa jo olo helpottua. Näyttelijät rentoutuvat hieman ja tulkinta on hieman vapautuneempaa kuin ensimmäisellä puoliskolla. Esityksen taso ei kuitenkaan putoa, vaan on samaa taattua Ypäjän Musiikkiteatterin laatua, jota yleisömme odottaa.

Kaikki kuvat: Iina Wahlström

Kun viimeisen kerran poistuu lavalta, niin helpotus on suuri. Olo kevenee ja tunteille voi antaa enemmän tilaa. Kiitoksiin juostessa yleensä joko naurattaa tai itkettää (riippuen yleisöstä) eikä kumpikaan ole kiellettyä. Yleisöltä saamamme kiitos korvaa kaikki ne pitkät raskaat sateiset harjoitukset ja kovan työn musiikin, näyttelemisen, koreografioiden, puvustuksen ja lavastuksen parissa jonka työryhmämme on tehnyt. Sen vuoksi tätä oikeasti tehdään.

Kiitos kuuluu yleisölle, vaikkeivat he sitä itse uskoisikaan...

- Arttu -