Hädin tuskin päästään sisään alueelle, kun kuuluu. "Siinä on yksi". Minähän se yksi ja Makehan se, kun huutelee. Ojennan takin kaverille, "pidä tuota" ja menen mukaan kutsuvierasteltan pystytykseen.
Päästään siitä sentään hyvissä ajoin katsomoon. Lavastemiehenä
olen toki puolueellinen sanomaan mistään mitään, paitsi että lavastus on hyvä,
mutta kun kello kilisee esityksen alun ja Mäksä tallustaa letteineen näyttämön
poikki ja enkeli aloittaa katolla viuluineen, niin odotus on korkealla.
Eikä lavastemiäs pety. Pilvet kiitävät yllä viuhaan, YMT näyttää alla parastaan. Me katsomossa palelemme, mutta se jää sivuun, kun, Mäksän bändi kajauttaa, Pekan Tevje ottaa näyttämön haltuunsa ja Anatevkan kylän väki esittäytyy meille Tuomaksen ja Saaran koreografioin ja Pirittan puvuin Lötjösen lavasteissa Hannelen jännittäessä (oletettavasti) katsomossa.
Suuret tarinat eivät ole vieläkään kuolleet, kun tuttu kertomus tempaa meidät mukaansa. Taas kerran, mutta nyt sen kerran, kun esitys ja ylöspano ovat kertomuksen arvoisia.
Väliajalla kuuntelen kuulosäteellä olevien kommentteja.
Valittavat, että menee osa esityksen tenhosta sivuun, kun eivät osanneet
varautua kylmyyteen ts. pukeutua lämpimästi. Saattelen vaimoineni väliajalle
katsomosta kutsuvierastelttaan Lahja-rouvan, joka muistelee kahden
vuosikymmenen takaista osallistumistaan Viulunsoittajaan. Pikkuisen meitä
itkettää kaikkia aika ajoin.
 |
| Kaikki kuvat lavasteista: Iina Wahlström |
Näytännön jälkeen Mannisissa juttelemme ystäviemme kanssa
esityksestä. Ihastelevat aikaansaannosta. Meillä on mukavaa, kun erittelemme
iloisesti yksityiskohtia, mikä kertoo kokonaisuuden nautinnollisuudesta. Sekin,
kun… mää kerron si karonkasa.
Nyt ollaan muutamaa esitystä edempänä. Ainakin osa
kokee ”vetojen” paranevan – täysillä kumminkin mennään aina. Ja täysillä mekin Jarin kanssa korjattiin yksi opaskyltti. Eiku etteenpäin…
- Arto -
- Arto -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti