Lötjönen alias lavastajamme Oskari Löytönen on laatinut
suunnitelmansa ja laitellut niitten mukaisen pienoismallin, miltä Anatevka Ypäjällä
kesällä 2013 näyttää. Olemme ihastuneita – upeaa – olemme myös tyrmistyneitä,
emmekä tajua, mikä maksaa mitä ja mikä on mahdollisuuksiemme rajoissa.
Monenlaisten alkukangerrusten perään ryhdymme touhuamaan. Johtokunta hiukan
supistaa Lötjösen laveutta, Oskari antaa työpiirrokset ja Hannu ryhtyy
tekemään. Mennään Askon kanssa apuun ja palellaan niin pirusti, kun siinä
navetan lattialla ruuvataan kakskakkosia erilaisiksi elementeiksi, joita ovesta
epätoivoisesti sovitellen kannetaan ulos räystään nojaan odottamaan
jatkojalostusta. Hanki häipyy näyttämöalueelta konevoiman avustamana ja alkaa
konevoimainen kaivuu.
Muodostuu rakennusryhmä. Hannu nokkamiehenä, Asko
ikiavuliaana yleismiehenä, Markku hankkii ja järjestää, Arttu älyllistää kaiken
raatamisen - hieman kyynisesti tosin - ja paria lautaa raahaan minäkin paikalle,
joka saattaa kyllä olla vähän väärä. Nyt palellaan porukalla. Näyttämö on kuraa
ja kuoppaa ja Asko arvelee, että ei tästä mitään tule. Mutta kyllä tulee, tulee
ensin lavasteryhmän oma moniulotteinen huumori, jossa jokainen omaksuu oman
roolinsa – voi Hannele Martikainen, ohjaaja, jos tietäisit ne roolit! Tämä
näytelmä ja elämää enemmänkin on toteutettu moneen kertaan ennen
ensimmäistäkään näyttämöharjoitusta. Ja sitten tulee paljon muutakin, koneet
kaivavat, Ypäjän Metalli tekee ja auttaa, orkesterikatosten avussa tosin ollaan
tiukilla, kun puomi ei riitä, pannaan pattinkia jatkoksi ja vaikka taipuu, niin
kestää kumminkin ja niin saa Kari Mäksä Mäkiranta, musiikillinen johtaja, oman
koppinsa kohdalleen.
Tulee rutiini, aamulla paikalla seitsemältä, Markku
laittaa kahvin tippumaan ja kahvin kanssa hahmotellaan päivää ja parannetaan
maailmaa, jos ei ihan kokonaan, niin näyttämön osalta ainakin. Oskari ideoi
elementit, Hannu tekee ne ja me täydennämme ja sitten pitääkin ruveta
nostamaan. Mannisista löytyy siihenkin apu ja ammattinostaja, jonka avulla
saamme kaiken tarpeellisen pystyyn, vaikka pelottaakin. Rupeaa näyttämö
hahmottumaan ja rakennusryhmään liittyy uusi upea jäsen, Lilian, joka maalaa
mitä vaan ja missä vaan, matalla ja korkealla ja kapeasti ja laveasti ja
murtaen ja sävyttäen ja ihan miten Lötjönen keksii ja vaikka ei keksikään.
Ollaan aikataulussa sanoo Make – me mistään aikataulusta
mitään tiedetä, mutta alkavat artistit ilmaantua iltaisin näyttämölle ja meidän
pitää siivota jälkemme, kaikki kapulat ja ruuvit ja purut ja sahat ja sirkkelit
ja vasarat ja mitä kaikkia niitä onkaan päivän mittaan ollut tarvis. Jari
kärrää vielä kivituhkaa artistien poluille, etteivät siinä esiintymisen innossa
kompastu. Ja sinne he sitten ilmestyvät kaikessa ihanuudessaan, nuo tähtemme,
nuo päättymättömien unelmiemme kohteet, nuo sankarimme, nuo hapuilevan
rakkautemme hallitsijat. Hannu, Arttu ja Asko vaihtavat rooleja
rakennusmiähistä artisteiksi ja me Markun kanssa pokataan, että yes Sir.
Siihen
tunkee vielä kaikenlaista muuta väkeä, on ääntä ja on valoa ja on muuta
musikanttia ja kaikki tarvitsevat sähköä. Että vedellään sitten niitä
kaapeleita ja pidetään peukkua, että keskus kestää. Paikalle pörrää jäteauto ja
romukauppias ja joku kunnan tirehtööri ja kaikille pittää si äkkiä löytää ne
vastaukset, ko ne kyssyy ilman mittään tietoo mistään. Apuun tulee aina se
rakennusryhmän huumori.
 |
| Kaikki kuvat: Lilian Pärni |
Kohta Juhannus! Vaan ei ihan vielä. Tänään kenraali, huomenna ensi-ilta. Sääennuste ei ole hyvä. Lavastemiästäkin jännittää. Niin
paljon on pitkään tehty niin suurella joukolla, jotta perjantaina 14.6.2013 klo
1900…
- Arto -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti