Ensikertalaisen silmin

Ollessani tänä vuonna ensi kertaa mukana Ypäjän musiikkiteatterissa olen havainnut ja oppinut monenlaisia asioita. Tästä keksinkin mainion aiheen blogikirjoitukseen, joten nyt on siis luvassa kohupaljastuksia teatterin meiningeistä!

Hulluus ja hyöty

Lähtökohtaisesti kaikki teatterin parissa puuhaavat (ainakin meillä Ypäjällä) ovat jollakin tavalla päästään vinksallaan. Eihän kukaan normaalijärkinen varmasti viettäisi suurta osaa vapaa-ajastaan ulkosalla – useimmiten vesisateessa – vaikkapa esittämällä puuta. Tai rakentamalla puita. Tai makkarakojua. Laulaen, kierien ja nauttien. Teatteri vaatii ja sisältää monenlaista hulluakin tehtävää, ja fiksumpi voisikin kai kysyä miksi tätä vuodesta toiseen tehdään? Ainakaan meidän teatterimme hyödyt eivät ole aineellisia. Ensimmäistä kertaa tätä tekemisen tunnelmaa tunnusteltuani olen tullut siihen tulokseen, että juuri ne aineettomat hyödyt ja ilot ovat niitä, miksi tätä hommaa pyöritetään. Teatterilta – tästä hullusta joukostamme – monet näyttävät löytäneen elinikäisiä ystäviä, joiden kanssa jaetaan ilot ja surut kaikilla elämän osa-alueilla. Jokainen meistä pääsee myös ammattitaitoisella johdolla harjoittamaan taitojaan ja jopa esittämään niitä, jolloin niistä saavat myös katsojat nauttia. Esimerkiksi rahallisen hyödyn sijaan teatteriharrastus on siis oiva keino löysätä omaa tiukkapipoaan, päästä kehittämään itseään, saada haasteita elämäänsä, löytää ystäviä ja nauttia onnistumisen ilosta.

Ihmiset ja tunnelma

Teatteri on omanlaisensa perhe, johon kaikki ovat tervetulleita, ja jossa jokaiselle löytyy oma paikka. On pieniä ja isoja koloja täytettäväksi, ja jokainen saa varustautua sen kokoisella statuksella kuin sopivalta tuntuu. Tässä perheessä ei myöskään olla turhan tarkkoja paikan vaihtumisesta, eli tietynlaiseen muottiin ei tarvitse sopia, vaan valinnanvaraa ja muutosmahdollisuuksiakin on. Teatteriperheessäkin näyttää olevan monenlaisia kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä – ja hyvä niin! Vanhempia teatterilaisia, sekä iällisesti että kokemuksen puolesta, tulee kunnioittaa ja heidän antamiaan ohjeita kuunnella. Vastavuoroisesti heiltä saa tukea ja turvaa, kun sellaista tarvitsee. Ohjaajan ja muiden vetäjien edessä kaikki ovat kuitenkin samassa asemassa ja yhtä tärkeitä.

Niin kuin muissakin yhteisöissä, ei teatterillakaan yhteiselämä ole tietysti aina ruusuilla tanssimista, vaan jokaisella on huonoja päiviä ja välillä projektiin tai muuhun elämään liittyvät tunnepurkaukset ottavat vallan. Pääosin tunnelma on kuitenkin kotoisa, sisarellista kuittailua ja sisäpiirin vitsejä myöden.

Tekemisen meininki, ahkeruus ja sitkeys

Akseli Koskela toteaa teoksessamme kutakuinkin näin: ”Nää vaatimukset koskee työpäivän lyhentämistä. Aurinkonnoususta aurinkonlaskuun sanotaan. Mutta jos koko vuosi otetaan huomioon, eikä vaan keskisuvee, niin Suomen työmies tekee pitempää päivää kun aurinko”. Sitä en toki tahdo kiistää, mutta haluan lisätä teatteriporukkamme työmiesten lahkoon, mappiin, jossa on lueteltu aurinkoakin ahkerammat puurtajat. Teatterissamme työskentelee koko joukko kovanluokan miehiä ja naisia, jotka päivätöidensä ohella rakentavat kasaan esityksen ja kaiken siihen kuuluvan. Näyttelijät ovat pitkin talvea kokoontuneet Pohjantähden parissa pitkiksi viikonlopuiksi, jotka ovat pikkuhiljaa kevään saapuessa vaihtuneet pitkiksi illoiksi ja viikoiksi harjoitusten parissa. Samaan aikaan ovat lavastajat rakentaneet upeat puitteet esityksellemme, lipunmyyjät ja markkinoijat huolehtineet siitä että katsojiakin esityksellämme olisi, puvustajat ovat järjestäneet asuja ja ties mitä! Ainakaan ensimmäistä kertaa teatterin touhua läheltä seuranneena en ole edes päässyt kärryille siitä, mitä kaikkea esityksen aikaansaamiseksi pitää tehdä – tai kuka sen kaiken tekee – mutta sen olen havainnut, että niin paljon on tehtävää, että ahkeria käsiä kaiken toteuttaminen vaatii. Tämä joukko tekee useasti töidensä lisäksi vielä toisen työpäivän teatterilla, kelloa katsomatta, ja palailee kotiinsa vasta auringon painuessa mailleen. Esityskauden kynnyksellä varmasti jokaista painaa jo väsymys, mutta yhteistä tavoitetta saavutetaan juuri sillä sitkeydellä, ahkeruudella ja yhdessä tekemisen meiningillä, joita teatteriltamme löytyy.

Kuvat: Arttu Malin

Niin paljon kuin olen talven aikana teatterilla oppinutkin, on opittavaa varmasti vielä paljon, mutta mikäli elämäntilanteeni niin sallivat, ei ensimmäinen vuoteni Ypäjällä tule jäämään viimeiseksi. Olkaamme kuitenkin nyt vielä kiinni nykyhetkessä, nimittäin ensi-iltaviikko on alkanut.

Teatterilaiset: nyt sitkeytemme, taitomme ja hulluutemme punnitaan ja palkitaan!

- Milla -