keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Tiistai-ilta, kolme päivää ensi-iltaan

On tiistai-ilta, kesäkuun yhdeksäntenä päivänä armon vuonna kaksituhattaviisitoista. On sata vuotta siitä, kun Akselin ja Elinan toinen lapsi Eero Koskela syntyi ja Halmeen Aadolf vaimoineen nimettiin hänen kummeikseen. On sata päivää siitä, kun lavasteryhmä ryhtyi rakentamaan Pentinkulmaa Ypäjän Musiikkiteatterin näyttämölle. Lavastemies istuu katsomon etupenkissä, vasemmalla, mihin aurinko vielä paistaa, istuu ja pyyhkii vaivihkaa kosteita silmäkulmiaan.

On kolme päivää ensi-iltaan. Ypäjä Ensemble nostaa kierroksia ja kiihdyttää kohti toistasataa. Niin monta meitä kaiken kaikkiaan on jokaisessa näytännössä tekemässä teatterielämystä katsojillemme. Ja itsellemme. Tee jotain, jolla on merkitystä, niin Puolustusvoimat taannoin markkinoi itseään työyhteisönä. Niin voi itseään esitellä myös Ypäjän Musiikkiteatteri. Sen palkeilla on mukana tekemässä sellaista, jolla on todellista merkitystä, ei kvartaalimitoitettua, ei taloudellisesti kannattavaa ahtaasti ajateltuna, ei kovinkaan merkityksellistä maamme ja maailmamme alati kovenevan nykymenon mielestä, mutta laveammin ajateltuna, yleisemmin ymmärrettynä, ihmistä ja ihmisen oloa pitkällä näkökannalla katsoen, vaikka Lascaux'n luolamaalauksista alkaen, parinkin kymmenen vuosituhannen takaa nykypäivään ja tästä samat parikymmentä vuosituhatta eteenpäin, niin… Yhdessä; itselle – yhteisölle – yleisölle!

On kolme päivää ensi-iltaan. Ypäjä Ensemble nostaa kierroksia ja kiihdyttää kohti sitä esitystä ja seitsemäätoista sen perään. Elinaa ja Akselia jännittää. Almasta ja Jussista niin tiedä, kun eivät näytä. Hermoileeko Halme, Paroni ainakin keskittyy kovasti. Vakavia ovat Salpakarit ja onko Anttookaan aivan rento, vaikka retee onkin. Entäs Aliina? Aune ilakoi, kuten kuuluukin, mutta… Otto ja Anna näyttävät aika rauhallisilta, vaan mistäs sitä tietää? Rautajärvi sentään soi rautaa, kuten yleensäkin. Pitäisi mitään tämmöistä toisista arvella, mutta kyllä kaikkia nyt jännittää. Voi olla, että joku järjestysmiehistämme on vielä aivan tavallisessa tilassaan, mutta kyllä hänelläkin pulssi nostaa kierroksia ja kiihdyttää, kun pukee ylleen järjestysmiesliivin.

On kolme päivää ensi-iltaan. Ypäjä Ensemble nostaa kierroksia ja kiihdyttää kohti toista puoliaikaa. Kiihdyttää ja kiihtyy tänä iltana, tiedostaa tilansa ja tilanteensa ja sanoo sen ohjaajan ääneen. Ei onnistunut ehjä läpimeno, ei ole valmista. Mielet kuohuvat ja miettivät, suut sanovat taikka vaikenevat, monenmoisissa mietteissä käydään kotiin. Epäilystä, pelkoa, kiukkua, epätietoisuutta, tuskailua, turhautumista, väsymystä, murhetta - tässä illassa saattaa sälähtää suuri osa siitä ihmisen tunteitten kirjosta, jonka värit eivät ole kovin valoisia. Vaan onko kukaan koskaan sanonut taikka edes ajatellut, että taiteen tekeminen on helppoa? Ypäjä Ensemble tekee taidetta, vaikka tuskin tohtii sitä ainakaan itse todeta. Hiukan helpompi on todeta, että tekee kulttuuria tai paremminkin toteuttaa kulttuuria, jopa korkeaa sellaista. Maailma ei semmoista hevin myönnä, se kun taitaa laskea koko käsitettä ja sen merkitystä ja sisältöä, kun laskee yhä vaan enemmän monetaarisissa ja ekonomisissa yksiköissä. Semmoiselle laskennalle ei vaan saa antaa periksi, ettei peri hukka koko ihmistä. Eikä anneta periksi tänäkään iltana, vaikka läpimeno ei onnistunut. Illan eväin mennään huomiseen.
On kolme päivää ensi-iltaan. Ypäjä Ensemble nostaa kierroksia ja kiihdyttää kohti neljättä vuosikymmentään. Takana on hieno historia, mukana on iso määrä ihmisiä, useita ensikertalaisia, monia nuoria. Tulevan perusta on aina menneessä, tyhjästäkin uutta tehdessä. Ypäjä Ensemblella on oiva perusta tehdä tulevaansa. Vaikka se ei siltä tänä iltana ollenkaan tunnu.

On tiistai-ilta, kesäkuun yhdeksäntenä päivänä armon vuonna kaksituhattaviisitoista. Lavastemies istuu katsomon etupenkissä, vasemmalla, mihin aurinko vielä paistaa, istuu ja pyyhkii vaivihkaa kosteita silmäkulmiaan. Näyttämöllä Ypäjä Ensemblen etujoukko avaa ääntään, koko komea monikymmenpäinen kööri roolipuvuissaan, avaavat ääntään ja itseään ensimmäisen ehjän läpimenon meiningissä. Kesken äänenavauksen tempaisivat lavastemiähen näyttämölle ja soivat hänelle Armorikkaita vuosia. On lavastemiähen syntymäpäivä, onnittelivat. Kaksitoista tuntia töissä teatterialueella ja sitten tuommoinen tuokio, silmäkulmia kostuttava. Maestro laskee tahdit ja läpimeno lähtee liikkeelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti