On tiistai-ilta, kesäkuun yhdeksäntenä päivänä armon vuonna
kaksituhattaviisitoista. On sata vuotta siitä, kun Akselin ja Elinan toinen
lapsi Eero Koskela syntyi ja Halmeen Aadolf vaimoineen nimettiin hänen kummeikseen.
On sata päivää siitä, kun lavasteryhmä ryhtyi rakentamaan Pentinkulmaa Ypäjän
Musiikkiteatterin näyttämölle. Lavastemies istuu katsomon etupenkissä,
vasemmalla, mihin aurinko vielä paistaa, istuu ja pyyhkii vaivihkaa kosteita
silmäkulmiaan.
On kolme päivää ensi-iltaan. Ypäjä Ensemble nostaa
kierroksia ja kiihdyttää kohti toistasataa. Niin monta meitä kaiken kaikkiaan on
jokaisessa näytännössä tekemässä teatterielämystä katsojillemme. Ja itsellemme.
Tee jotain, jolla on merkitystä, niin Puolustusvoimat taannoin markkinoi
itseään työyhteisönä. Niin voi itseään esitellä myös Ypäjän Musiikkiteatteri.
Sen palkeilla on mukana tekemässä sellaista, jolla on todellista merkitystä, ei
kvartaalimitoitettua, ei taloudellisesti kannattavaa ahtaasti ajateltuna, ei
kovinkaan merkityksellistä maamme ja maailmamme alati kovenevan nykymenon
mielestä, mutta laveammin ajateltuna, yleisemmin ymmärrettynä, ihmistä ja
ihmisen oloa pitkällä näkökannalla katsoen, vaikka Lascaux'n luolamaalauksista
alkaen, parinkin kymmenen vuosituhannen takaa nykypäivään ja tästä samat
parikymmentä vuosituhatta eteenpäin, niin… Yhdessä; itselle – yhteisölle –
yleisölle!
On kolme päivää ensi-iltaan. Ypäjä Ensemble nostaa
kierroksia ja kiihdyttää kohti sitä esitystä ja seitsemäätoista sen perään.
Elinaa ja Akselia jännittää. Almasta ja Jussista niin tiedä, kun eivät näytä.
Hermoileeko Halme, Paroni ainakin keskittyy kovasti. Vakavia ovat Salpakarit ja
onko Anttookaan aivan rento, vaikka retee onkin. Entäs Aliina? Aune ilakoi,
kuten kuuluukin, mutta… Otto ja Anna näyttävät aika rauhallisilta, vaan mistäs
sitä tietää? Rautajärvi sentään soi rautaa, kuten yleensäkin. Pitäisi mitään
tämmöistä toisista arvella, mutta kyllä kaikkia nyt jännittää. Voi olla, että
joku järjestysmiehistämme on vielä aivan tavallisessa tilassaan, mutta kyllä
hänelläkin pulssi nostaa kierroksia ja kiihdyttää, kun pukee ylleen
järjestysmiesliivin.
On kolme päivää ensi-iltaan. Ypäjä Ensemble nostaa
kierroksia ja kiihdyttää kohti toista puoliaikaa. Kiihdyttää ja kiihtyy tänä iltana,
tiedostaa tilansa ja tilanteensa ja sanoo sen ohjaajan ääneen. Ei onnistunut ehjä
läpimeno, ei ole valmista. Mielet kuohuvat ja miettivät, suut sanovat taikka
vaikenevat, monenmoisissa mietteissä käydään kotiin. Epäilystä, pelkoa,
kiukkua, epätietoisuutta, tuskailua, turhautumista, väsymystä, murhetta - tässä
illassa saattaa sälähtää suuri osa siitä ihmisen tunteitten kirjosta, jonka
värit eivät ole kovin valoisia. Vaan onko kukaan koskaan sanonut taikka edes ajatellut,
että taiteen tekeminen on helppoa? Ypäjä Ensemble tekee taidetta, vaikka tuskin
tohtii sitä ainakaan itse todeta. Hiukan helpompi on todeta, että tekee
kulttuuria tai paremminkin toteuttaa kulttuuria, jopa korkeaa sellaista.
Maailma ei semmoista hevin myönnä, se kun taitaa laskea koko käsitettä ja sen
merkitystä ja sisältöä, kun laskee yhä vaan enemmän monetaarisissa ja
ekonomisissa yksiköissä. Semmoiselle laskennalle ei vaan saa antaa periksi,
ettei peri hukka koko ihmistä. Eikä anneta periksi tänäkään iltana, vaikka
läpimeno ei onnistunut. Illan eväin mennään huomiseen.
On kolme päivää ensi-iltaan. Ypäjä Ensemble nostaa
kierroksia ja kiihdyttää kohti neljättä vuosikymmentään. Takana on hieno
historia, mukana on iso määrä ihmisiä, useita ensikertalaisia, monia nuoria.
Tulevan perusta on aina menneessä, tyhjästäkin uutta tehdessä. Ypäjä
Ensemblella on oiva perusta tehdä tulevaansa. Vaikka se ei siltä tänä iltana ollenkaan
tunnu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti